Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Koti Savonlinnasta - Check

Kesäkuun lopulla sain tosiaankin tiedon, että pääsen opiskelemaan luokanopettakaksi. Muutama vuosi onkin tehty töitä tämän asian eteen ja vihdoinkin saavutin sen mistä olen unelmoinut. Tottakai olen välivuosinani saanut paljon aikaiseksi ja koen ettei yksikään viidestä välivuodesta ole mennyt täysin hukkaan, mutta nyt on niin vapautunut tunne, kun pääsee ottamaan suuren ja tärkeän harppauksen kohti unelmaani. Saattaa kuulostaa hieman kliseiseltä, mutta olen aina halunnut opettajaksi, joten tämä kesä on ollut hyvin jännittävää aikaa, kun opiskelijaelämä alkaa lähenemään! Tosin edelleenkään en ihan ole kokonaaan sisäistänyt tätä opiskelupaikan saamista ja juuri muutama yö sitten näin unta, jossa soveltuvuuskokeet olivat vasta edessä. 

Ehkä kaikista jännitävintä tässä opiskeluiden alkamisessa on muutto uuteen kaupunkiin. Olen koko ikäni asunut Lahdessa, joten kaupungin vaihtaminen on samaan aikaan erittäin pelottavaa, mutta myös ihan tervetullut muutos. Savonlinnan asuntomarkkinat ovat todella huonot ja viimeisenä vaihtoehtona pidin huonomaineisia opiskelija-asuntoja, joten viimeiset viikot ovatkin mennyt toria, oikotietä sekä vuokraovea päivitellessä ja sopivaa asuntoa etsiessä.


Noin viikko sitten löysin kivan pienen yksiön, joka olisi valmiiksi kalustettu ja olisi ihan täydellinen minun tarpeisiini. Laitoin asunnosta viestiä ja saimme sovittua näytön tälle viikolle ja tiistaina minä ja Arto ajelimme kohti Savonlinnaa katsastamaan tätä asuntoa. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Asunto sijaitsee parin kilometrin päässä yliopistolta, ikkunoista on kaunis satamamaisema ja asunto oli sisustettu todella nätisti ja kotoisasti. Asunto on remontoitu 12 vuotta sitten, joten pinnat eivät ole uusinta uutta, mutta esimerkiksi ne kaksi tärkeintä, eli wc ja keittiö ovat kumminkin erittäin siistit. Vuokraemäntä esitteli asuntoa ja minun onnekseni lupasi vuokrata sen minulle! Ei muuta kuin vuokrasoppariin nimi alle ja suuri kivi vierähti siinä samalla pois sydämeltä.

Miksi kalustettu asunto? Jotkut saattavatkin tietää, että Savonlinnan kampus lakkautetaan kokonaan vuoden kuluttua, jolloin me kaikki siellä opiskelevat saamme suoran siirron Joensuuhun. Eli meillä on asiat vähän ikävästi, kun saamme viettää Savonlinnassa vain alle vuoden ja sen jälkeen kutsuu taas uusi kaupunki. Vuokra-asunnon etsintää vaikeutti myös se, kun minulla on tarvetta kodille vain alle vuodeksi, syyskuusta kesäkuuhun, kun ensi kesänä haluan taas olla Lahdessa töissä ennen Joensuuhun lähtöä. Parikin erittäin kivaa asuntoa kaatui tähän aikakysymykseen. Nyt kun sain nätisti kalustetun asunnon, niin minun ei tarvitse miettiä vaatteita, pyyhkeitä, lakanoita ja henkilökohtaisia tavaroitani lukuunottamatta asuntoon yhtikäs mitään, kun sieltä löytyy kaikkea astioista imuriin ja voin vasta Joensuun asuntoon ostaa kaikki tarvitsemani.


Monet ovat myös kyselleet, että mites Arto ja Olivia. Arto on jäämässä Lahteen työkuvioiden takia ja Olivian on helpompi olla Lahdessa, josta löytyy tarvittaessa lenkitys- ja hoitoapua paremmin kuin minulta Savonlinnasta. Ajattelin kirjoittaa myöhemmin syksyllä ajatuksia etäsuhteestamme, mutta sen voin sanoa, että olen yllättävän rauhallisin mielin. Tottakai jollakin tasolla jännittää, mutta tähän on valmistauduttu. Arto ja Olivia siis muuttavat meidän tavaroiden kanssa yksiöön tai kaksioon täällä Lahdessa ja minä yritän mahdollisimman ahkerasti vierailla täällä viikonloppuisin. Jouluna ja ensi kesänä on tosiaankin tarkoitus palata vanhalle työpaikalleni töihin, joten on kätevää, että täällä pääsee näppärästi asustelemaan. 

Kalustetun asunnon ansiosta tämä tuleva vuosi tulee helpottumaan suunnattomasti. Olisi ollut hirveää ostaa lyhyellä varoitusajalla uuteen kotiin kaikki tarpeellinen ja tehdä Arton kanssa jakoa tavaroista sekä tehdä pitkänmatkan muuttoa kahdesti vuoden sisään. Joensuussa sitten voi kunnolla panostaa asuntoon ja miettiä paremmin tavaroiden jakoa Arton kanssa, kun Joensuussa kumminkin vietetään neljä vuotta. Tottakai saatte tästä minun tulevasta valmiiksi kalustetusta pikkukodistanikin kuvia ja kerron enemmän uuden kaupungin kuvioista!


Kuulostaako suunnitelmat ulkopuolisen korvaan kuinka toivottomilta tai ouduilta? Vai onko näissä jokin järki :D Itse ainakin ajattelen, että minulla kävi todellinen tuuri uuden asuntoni suhteen!
-Ellanoora 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Miniloma Helsingissä

Tätä viikonloppua oli odotettu kuin kuuta nousevaa. Minulla oli nimittäin hyvin pitkästä aikaa vapaa viikonloppu enkä edes muista milloin viimeksi minulla olisi ollut kahta peräkkäistä vapaapäivää... Näiden vapaiden sekä meidän vuosipäivän kunniaksi lähdimme eilen lauantaina Arton kanssa minilomalle Helsinkiin. Varasimme viihtyisän hotellihuoneen keskustasta, pyörimme hieman kaupoissa, söimme hyvin, illasta näimme kavereita muutamien merkeissä ja tänään aamun sai aloittaa herkullisella hotelliaamupalalla sekä kylpyammeessa lillumisella. Nämä kahden päivän vapaat teki kyllä tehtävänsä ♥

Pienen painostuksen jälkeen sain Arton nappaamaan tänään minusta muutamat kuvat, mutta harmikseni tajusin, että päällä on samaiset farkut, kengät ja takki kuin edellisissä asukuvissa sekä päällä olevan paidan erikoisuudenkin jäävän hieman piiloon! Voi pöh... No muutamat kuvat kumminkin laitan julkaisuun, koska uutukainen hattu on aivan ihana! Kaiken lisäksi Artokin suostui kameran eteen (ei edes oikeastaan tarvinnut painostaa), jotta saisi pientä päivitystä kuviinsa. Älkää muuten häiriintykö supertakkuisista hiuksistani, koska tämä neiti unohti harjan kotiin... Kuka itseään kunniottava nainen jättää harjan kotiin, kun lähtee reissuun? Näköjään minä... Kotiin päästyä hiukset olivat hyvinkin nätissä kunnossa kaiken sen touhuamisen jälkeen, mutta onneksi hattu pelasti hieman tilannetta!





Paita Object / Farkut Gina Tricot / Kengät DinSko / Takki H&M / Hattu H&M / Laukku Bershka

Reissumme oli tosiaankin kokonaisuudessaan aivan mahtava ja oli taas aivan ihanaa päästä viettämään aikaa Helsinkiin ♥ Yleensä Helsinkiin tekee vain päivän mittaisia shoppailureissuja tai lyhyitä pikavisiittejä, mutta tällainen hotellireissu oli kivaa vaihtelua :) 

Miten teidän viikonloppu on sujunut? Toivottavasti yhtä hyvissä ja aurinkoisissa merkeissä kuin minulla! ♥
-Ellanoora
 

 

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Seitsemän vuotta


Seitsemän vuotta sitten 8. maaliskuuta oli sunnuntai. Meillä oli isosjuttuja kirkolla ja olimme sopineet, että jäämme juttelemaan meistä ja meidän tulevaisuudesta iskon jälkeen. Meillä oli ollut "juttua" jo kuukauden päivät, mutta edellisenä iltana mesekeskustelut venähtivät, kun pohdimme, että voisiko kaverisuhteemme sittenkin muuttua seurusteluksi. Astuin kirkon ovista ulos jännittyneenä, mutta en nähnyt sinua enää missään. Ajattelin, että sinä jänistit ja olet muuttanut mielipiteesi meistä. Meinasin jo pettyneenä lähteä pois, mutta näinkin sinut porteilla odottelemassa ja juttelemassa meidän yhteiselle kaverille. Menimme läheisen koulun leikkikentälle ja istuuduimme keinuihin hiljaisuuden vallitessa. Olimme tunteneet toisemme jo vuoden verran, olimme olleet monet kerrat yhdessä ja muutaman kerran kahdestaankin, mutta nyt iski ujous. Ainakin minua jännitti aivan tajuttomasti tuo hetki. Toinen meistä rikkoi hiljaisuuden kysymällä, että voisiko meistä tulla jotain ja hyvinkin nopeasti päädyimme kumpaakin miellyttävään loppuratkaisuun. Lähdimme kävelemään käsikädessä parkkipaikalle, josta iskä oli tulossa hakemaan minua. Perhoset lepattivat edelleenkin vatsassa, koska olihan tämä nyt 15-vuotiaalle tytölle jännä paikka. Höpöttelimme parkkipaikan kulmalla, kunnes kaverisi ajeli mopolla paikalle ja pysähtyi aivan eteeni. Tokaisit hänelle ettei saisi ajaa sinun tyttöystävän päälle ja kiedoit kätesi ympärilleni. Kaverisi töksäytti, että ai onko tuo tyttöystäväsi, johon sinä vastasit myöntävästi suu hymyssä. Siinä samassa näin isäni auton kaartavan  parkkipaikalle ja me vaihdoimme meidän ensimmäisen suudelman hyvin pikaisesti. Pelkäsin, että isäni näki koko tilanteen, mutta en jaksanut välittää, sillä olinhan aivan onneni kukkuloilla. 

Aamulla sain vuosi- ja naistenpäivän kunniaksi ensimmäistä kertaa ikinä aamupalaa sänkyyn, mutta muuten emme tänään juhlista tätä päivää mitenkään erikoisemmin. Artolla on pitkä työpäivä, joten kotiin päästyä hän saa pelata tänään ilmestynyttä uutta peliä ja mutustella rakkaudella tehtyä pitsaa. Viikonloppuna suuntaamme Helsinkiin viettämään meidän vuosipäivää ja innolla odotan tätä reissua ♥ Mitään kovin kummallisia suunnitelmia emme ole tehneet, mutta reissusta tulee varmasti ihana!

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana naistenpäivä, pus! ♥
-Ellanoora 

Ps. Etsin pienen ikuisuuden ajan sopivaa kuvaa tähän postaukseen, mutta koska herraa on hyvin vaikea saada kameran eteen, niin tyydyin tähän viisi (!!!) vuotta vanhaan kuvaan. Haaveilin jopa suloisesta perhepotretista, mutta Oliviaa ja Artoa on lähes mahdotonta saada kuvaan, joten tyydytän tällä kertaa tähän!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Boyfriend tag

Blogeissa on viime aikoina pyörinyt näitä boyfriend tag -postauksia ja mielenkiinnosta pyysin Artoakin rustailemaan omat vastauksensa ylös. Ilman mukinoita herra suostuikin postaukseen, mutta suurempi haaste oli saada Arto kameran eteen, jotta saisin hänestä kuvia. Onhan tähän postaukseen saatava jotain eloa kaiken tekstin keskelle! Arto ei riemusta kiljuen suostu minusta ottamaan kuvia, joten voitte kuvitella kuinka innoissaan hän on siitä, että joutuu itse kameran eteen. Ei kovin... Meistä ei juurikaan ole yhteiskuvia ja tuoreimmat fiksut kuvat Artosta on vuoden takaisia, joten tämä postaus oli myös hyvä syy saada Artosta edustuskelpoisia kuvia! Arton on myös pidemmän aikaa pitänyt tulla itse kirjoittamaan postausta, mutta aina se vaan jää ja jää, joten olen enemmän kuin tyytyväinen, että Arto suostui tähän postaukseen.. Edellinen postaushan on kahden vuoden takaa ja sen löytää täältä. Jännityksellä jään odottamaan, että mitä vastauksia Arto saa tänne aikaiseksi!


1. Jos hän katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
Kuka enää katsoo telkkaria, kun on netflix? Mutta tän hetken huippu taitaa olla Vampyyripäiväkirjat? Ja Kovat Kaulassa (Whitecollar), jota katsotaan yhdessä lähes joka ilta.
E:Juu telkkaria meillä ei ole katseltu varmaan reilu vuoteen, mutta Netflixin suurkuluttajia kyllä ollaan! Sieltä tulee katsottua milloin mitäkin ja tällä viikolla jo aikaisemmin sain katsottua Vampyyripäiväkirjan loppuun. Nyt pitää etsiä taas uutta katsottavaa tai odotella, että johonkin kivaan sarjaan tulisi uusia jaksoja!

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

Varmaan toi meidän Felixin tomaatti-chili, mikä meillä on ainoana jääkaapissa. Muualla kuin kotona, sitä mitä sattuu olemaan tarjolla, Ella ei paljoa nirsoile.
E:Salaatissa kuuluu olla salaattikastiketta ja oikeastaan mikä vain käy, mutta tuo tomaatti-chili on hyvää. Se on sellaista mitä Artokin suostuu syömään :D

3. Mikä on hänen inhokkiruoka?

Jaaaa a.. Makaroni ja jauheliha ei ainakaan ole suosikkeja.
E:Osaan olla nirso ruuan suhteen, vaikka parempaan päin ollaan koko ajan menossa. Makaronista en tykkää!

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?

Sitä mikä kuulostaa parhaalta! Esimerkiksi Amarillossa vuohenjuustoburgeri pihvillä on ainakin yksi mahdollisuus. Drinkkidrinkkinä varmaan mansikkamargarita, mutta ruokajuomaksi ehkäpä inkivääriolut?
E:Kaikki missä on vuohenjuustoa käy ♥ Yritän vaihdella mitä tilaan ja maistella uusia asioita. 

5. Mikä on hänen kengänkoko?

36-38, Ellalla on sukuvikana leveä jalka, joka aina hankaloittaa kenkien ostamista. Eli kokoa 36 oleva kenkä olisi pituudeltaan oikea, mutta kapeuden vuoksi se ei mene jalkaan ja Ella joutuu ottamaan koon 37 tai 38 olevan saman mallin kengän.
E:Totta :DD Inhottava asia.. Korkkareita on lähes mahdotonta löytää!

 
6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?

Jos Ella keräilisi jotain se olisi varmaankin kaappitolkulla muumimukeja ja -kulhoja, joiden tarkka luku saattaisi esimerkiksi olla 39 mukia ja 11 kulhoa.. :D
E:Hahaa... Herra taisi käydä laskemassa mukit ja kulhot... Muumit ♥ 

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
Mansikoita!  
E:Hieman yllätyin! Juu mansikat on nyt kesällä suurinta namia, mutta muuten olen ihan pohjaton kaivo jätsikille, suklaalle ja karkeille. Ajattelin, että mun herkkuhimosta tulisi tähän kuittailuja.


8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
Suomen suosituimmat-listaa ja Antti Tuiskua, niin kauan kun se on ollut pinnalla.. -.- Eli siis suomennettuna laidasta laitaan, mikä sattuu kuulostamaan hyvältä. Yleisellä tasolla ehkä enemmän pop-hiphop-r'n'b puolella.
E:Olin nuorempana Tuiskun suurin fani ja nyt kun Tuisku soi taas radiossa, niin saan kuulla kuittailuja Artolta :D
 

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
Hömpönpöö-rakkausjutuista ja komedioista ja animaatioista ja.. ja.. :D Ella (ja minä) ollaan aikamoisia leffakuluttajia genrestä riippumatta, sillä hyvä elokuva on hyvä elokuva. Poikkeuksena kauhuleffat. (hyi)
E:Kotona on tosiaankin ihana käpertyä toisen kainaloon ja viettää iltaa leffaa (tai sarjaa) katsellen.  

10. Minkä väriset silmät hänellä on?
Sinisen-vihreät? Niitä katselee niin mielellään ettei väriin kiinnitä edes huomiota..
E:Jotain sini-vihreää ne kai on! Itsekään ole niin varma asiasta :D


11. Kuka on hänen paras ystävä?
Taru ties kuinka monetta vuotta, olettaisin ainakin puheiden perusteella. Ehkä Eevinkin voisi laskea?
E:Hyvähyvä!

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
Pelaan ja unohdan kotityöt. Ella saattaa olla kahdeksankin tuntia töissä, enkä välttämättä ole liikkunut sohvalta senttiäkään kotitöitä tai edes ruokaa kohti. JVG:tä lainatakseni: "Beibi skitsoo ja unohdan syödä.."
E:Joo... Pelaamiseen mulla tosiaankin aina välillä menee hermot ja pelaaminen aiheuttaa aika usein niiden kotitöiden laiminlyömisen. Kaupassa Arto osaa käydä ja roskat osaa viedä, mutta siihen ne kotityöt sitten jääkin. Arto kyllä imuroi, petaa sängyn, pyyhkii pölyjä ja tekee ruokaa, jos vaan pyytää, mutta esimerkiksi imurointia saattaa joutua odottamaan montakin päivää, vaikka se imuri olisi nenän edessä. Arto ei ole meidän yhdessäolon aikana tiskannut kuin ehkä kolme kertaa  (ollan kumminkin asuttu yhdessä kolme vuotta, jos inttiaika lasketaan mukaan) ja pyykinpesukoneeseen herra ei ole koskenut kertaakaan. Pyykit Arto tulee laittamaan kuivumaan mun kanssa, kunhan pyydän. Yritän olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen ja iloitsen sitten niistä asioista mitä Arto tekee. Olen todella onnellinen, että Arto ymmärtää elektroniikasta kaiken, joten hän saa sitten hoitaa ne asiat. Ihan sukulaisia myöten.


13. Missä hän on syntynyt?
Jekkukysymys, melkeen menin lankaan. Hollolassa! Vaikkakin asunut käytännössä koko ikänsä Lahdessa.
E:Hyvin muistettu!


14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

Jos minä leivon mitä haluan/osaan? Varmaankin joku melko perinteinen täytekakku, mutta jos Ellan toiveitten mukaan mennään, niin jonkin sortin juustokakku olisi varmaan paras vaihtoehto. 
E:Arto on hyvä keittiössä, mutta viettää siellä mun mielestä aivan liian vähän aikaa. Toivottavasti saisin synttärikakun marraskuussa!

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja? 
Bloginsa! Sekä muiden blogeja lukiessa vierähtää aina tovi. Candy Crush jos elämiä riittäisi niin pitkäksi aikaa?
 E:Blogit juu ja aina saan kuulla kettuilua Candy Crushista, vaikka en edes niin paljoa pelaa sitä :D Arto kyllä unohti yhden tärkeän asian, nimittäin shoppailun! Kirjan parissa myöskin viettäisin mielelläni monta tuntia..


16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?

Pitää minusta huolta. Olen erittäin varma, etten selviäisi yksin kovinkaan montaa viikkoa. Oikeasti. Sen lisäksi hän on hyvä työssään, välittää ihmisistä ja tekee hyvää ruokaa!
E:Voi Arto ♥ Voi kyllä olla, että ilman minua Arto unohtaisi esimerkiksi syödä. 

17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?

Omaan rajoittuneeseen makumaailmaani näitä on paljon, mutta yleisellä tasolla outoja ei tule mieleen. Ketsuppia riisin kanssa, voita pullavapalalle?
E:Arto on tosiaankin todella nirso ruuan suhteen ja lista ruuista, joita Arto suostuu syömään on paljon lyhkäisempi kuin inhokkiruokalista. Arto katsoo aika usein mun syötäviä nenää nyrpistellen :D Ehkä jotain outouksia mulla on, mutta en usko, että nuo niin kummia juttuja on.

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?

Puhelin, huulirasva ja pankkikortti? 
E:Ja vieläpä tuossa tärkeysjärjestyksessä!

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?

Minä? Esimerkiksi jos olemme sopineet minun tekevän jotain ja unohdan tehdä sen, koska olen pelannut kymmenen tuntia putkeen. Tai kun minulla on ylimääräistä energiaa ja kiusin hieman liian paljon. Jos olen humalassa ja Ella ei, varsinkin sillon kun satun olemaan esimerkiksi ystäväni Oskun kanssa liikkeellä. Ja sitten.. 
Ei vaan, Ella ei oikeasti kovin helposti ärsyynny. Tollanen pitkäpinnanen rakkauspakkaus se on<3 comment-3--="">
E: :DD Mä en tosiaankaan helpolla suutu tai ärsyynny. Mutta hei, jos ärsyynnyn, niin se voi johtua myös jostain muusta kuin Artosta!

20. Entäs piristymään?

Minä, Olivia, jäätelö, kukat, siisti koti, tehdyt kotityöt, herkut, hyvä ruoka, elokuviin meno, muut pienet asiat..
E:♥ 


21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?

Antti Tuiskua? Kuuluisia bloggareita? En minä tälläistä tiedä, ei me näistä puhuta.. :D
E:Hahaa :D Ihailen kyllä monia ihmisiä, mutta en osaa nostaa ketään erityistä. 
 
22. Millainen hän on tyttöystävänä?

10/10, ei mitään valitettavaa.
E:Puspus!

23. Milloin hän tapasi vanhempasi?

Mulla on tälläisten asioiden suhteen todella huono muisti, mutta olettaisin vuoden 2009 aikana? 
E:Artolla osaa tosiaankin olla aika huono muisti, mutta vuosi on mennyt ihan oikein. Aloimme seurustelemaan maaliskuussa 2009 ja muutama viikko seurustelun alkamisesta molemmat tapasi kummankin vanhemmat.

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?

Sisustus, johtuu todennäköisesti muuton aiheuttamasta post-traumaattisesta stressireaktiosta.
Yksi tietty asia lienee tuo "aikuisten värityskirja", jonka Ella kotiutti muutama päivä sitten. En kyllä ymmärrä miksi tuo on aikuisten, en bongannut yhtään aikuisteemaista värityskohdetta.. Siis sehän onkin mindfulness-värityskirja, mun moka.
E:Oikein meni, sisustaminen on nyt kova juttu ja värityskirjat on ihania!

25. Millainen on hänen kotilook?

Riippuu ollaanko koko päivä kotona vai mennäänkö ja tullaanko. Jos menoa ja meininkiä niin samat vaatteet, meikit ja kampaus pysyy lähes koko päivän, kun taas kotipäivänä kevyempi vaatetus riittää mainiosti.
E:Harvemmin kotiin tultaessa osaan vaihtaa vaatteita mihinkään rennompaan. Samoilla vaatteilla mennään aikalailla koko päivä! Tai sitten välillä on niitä päiviä, kun vaihdan vaatteet kolmesti...

 
Tämän kyselyn täyttämisestä tuli kyllä ihan IRC-galleria-ajat mieleen, olipas hauskaa! Sen lisäksi toivoisin, että Ella täyttäisi itse tämän saman kyselyn "käänteisenä" ihan vain mielenkiinnostani vastauksia kohtaan.. :D

-Arto 

Hyvin Arto tietää asiat! Toivottavasti tekin tykkäsitte tästä postauksesta! Minusta nämä boyfriend tag -postaukset on ollut hauskaa luettavaa muiden blogeissa ja tottakai näitä Arton vastauksia kinkkisiin kysymyksiin oli oikein mukava lukea ♥ Jos sinun blogista löytyy samanlainen postaus, niin laita linkkiä tulemaan!

-Ellanoora

Ps. Arto karkasi hyvinkin nopeasti paikalta, kun sanoin, että eiköhän nämä kuvailut ollut tässä:

torstai 28. toukokuuta 2015

Muutto!

Olemme Arton kanssa katselleet meille uutta asuntoa pitkin kevättä ja nyt kun selvisi, että koulun ovet eivät vielä aukea minulle, niin laitoimme asuntoilmoitusten katsastamisessa ihan uuden vaihteen päälle. Nykyisessä asunnossamme ei niinkään ole mitään suurta vikaa ja olemme hyvin viihtyneet tässä, mutta monien pienien asioiden summa on kasvanut aivan liian suureksi, joten miksipä emme muuttaisi asuntoon, joka tuntuu enemmän kodilta ja meidän tarpeita vastaavalta.

Eipä mennyt kauaakaan, kun olimme merkanneet kalenteriimme parit näytöt. Ensimmäinen asunto oli todella upeasti remontoitu kaksio, mutta vuokra oli melko suuri ja sijainti tuntui todella huonolta ihmisille, jotka eivät omista autoa ja ovat asuneet keskustassa viimeiset kolme vuotta. Toista asuntoa menimme katsomaan muuten vaan -fiiliksillä eikä odotukset olleet kovinkaan korkealla, mutta meidän yllätykseksi kuvat eivät tehneetkään asunnolle ollenkaan oikeutta ja mehän rakastuimme asunto numero kakkoseen täysin! Vuokraisäntä ja -emäntä vaikuttivat todella mukavilta ja lupasivat miettiä koiran ottamista asuntoon, he kun olivat enemmän kissaihmisiä ja koira selvästikin mietitytti heitä hieman. Meillä tottakai ykköskriteerinä asunnossa on se, että Olivia on tervetullut ja sen jälkeen tulee kaikki muu.
Yllätykseksemme samaisena iltana puhelin soi ja meille kerrottiin, että me saamme asunnon. Voi että sitä ilon ja hämmennyksen määrää! Näytössä vuokraisäntä sanoi, että kyselijöitä on ollut ja toinen näyttö on muutaman päivän päästä ja pienen pieni kriittisyys koiria kohtaan sai minut ajattelemaan, että me emme saa asuntoa tai joudumme nyt ainakin viikon verran odottamaan päätöstä, mutta oli ihan mahtavaa saada samaisena iltana tieto, että kesällä me pääsemme muuttamaan uuteen ihanaan kotiin!


No mikä uudessa asunnossamme on paremmin kuin tässä nykyisessä?
- Sijainti: Asumme nyt keskustassa, tai ehkä paremmin sanottuna ihan keskustan tuntumassa, mutta uusi asunto on aivan ydinkeskustaa. Jos nyt kestää kävellä torille kymmenen minuuttia, niin uudelta asunnolta torille kävelee minuutissa. Ruokakauppa tulee myös olemaan ihanan lähellä eikä enää tarvitse kantaa painavia ruokakasseja ärsyttävässä ylämäessä, joka vie voimat melko lahjakkaasti.

- Astianpesukone & sauna: Lemmikit oli ykköskriteeri uudessa asunnossa, mutta heti kintereillä tulee astianpesukone. Ja nyt me saamme sellaisen! Miten ihmeessä olen jaksanut tiskata astiat käsin viimeiset kolme vuotta? No nyt ei enää tarvitse, kun on upouusi astianpesukone ♥ Hyvin positiivinen asia uudessa kodissa on myös sauna! Mikäs sen parempaa kuin lenkin jälkeen rentouttava saunahetki.

- Huoneet & pohjaratkaisu : Nykyinen asuntomme on 60-luvulla rakennetussa talossa ja uusi kotimme sijaitsee talossa, joka on rakennettu 30-luvulla, eli vastakkain ovat paperinohuet seinät ja hiljaisuus. Nykyään yläkerran pariskunnan riitely kuuluu päivittäin, musiikin soittaminen kovalla on arkipäivää, yläkerrasta kuuluu äänettömällä olevan puhelimen tärinä niin hyvin, että välillä mietin, että missä puhelimeni onkaan ja kukas oikein minulle nyt soittaa. Tulevassa asunnossa saa hiljaisuuden lisäksi nauttia korkeista huoneista, suurista ikkunoista sekä leveistä ikkunalaudoista, ah ♥ Tulevan asunnon pohjaratkaisu on myös kovasti mieleemme, vaikka nyt joudumme miettimään Olivian porttijärjestelyn uusiksi, mutta tämä on vain järjestelykysymys.

Kumpi voittaa? Uusi vai vanha asunto?
Eteinen: Uusi. Tulevassa kodissa eteinen on eteinen ja erillinen tila. Nykyisessä asunnossa on niin, että ihan sama mihin huoneeseen tahdotkaan mennä, niin pitää kulkea eteisen läpi. Lisäksi uudessa asunnossa eteisessä on kaappitilaa todella paljon, kun nykyisessä sitä ei ole YHTÄÄN.
Keittiö: Tasapeli. Nykyisessä asunnossa keittiö on todella kaunis, mutta suuuuuuuren miinuksen tekee astianpesukoneen puuttuminen. Uudessa kodissa keittiö on siisti, mutta ei valitettavasti yhtä upea kuin nykyinen. Astianpesukone kumminkin tekee suuren plussan! Huomaatteko kuinka tärkeä astianpesukone on meille? :D
Olohuone: Uusi. No ne korkeat huoneet, isot ikkunat, leveät ikkunalaudat.. On myös kiva, että keittiö ja olkkari on samaa tilaa.
Makkari: Uusi. Nykyinen makkari on nolla ja uusi täysi kymppi. Vaatekaappi uudessa on täyttä rakkautta ja voittaa jopa vanhan asunnon vaatehuoneen mennen tullen. Ja ne ihanat ikkunalaudat!!
Pesuhuone: Uusi. Molemmat ovat todella siistejä ja samanvertaisia, mutta sauna ratkaisee!
Ikkunanäkymät: Vanha. Ydinkeskustan maisemat eivät välttämättä ole parhaimpia... Meidän uuden asunnon ikkunat ovat hieman väärään suuntaan :D Tykkään vanhan asunnon näkymistä enemmän, mutta nämä on pikkuvikoja!
Piha: Uusi. Mietin tätä pitkään ja äsken tuossa lukikin vielä tasapeli, mutta uuden asunnon sisäpihalta löytyvä grilli olikin ratkaiseva tekijä! Nyt ei tarvitse lähteä pitkälle grilliherkkujen perässä. Sisäpiha näyttäisi ainakin näin kesäisin olevan todella ihastuttava uudessa osoitteessa.
Sijainti: Uusi. No tämä tuli jo selvitettyä tuolla ylempänä ;)

Tuleva kotimme on todella nätti ja innolla odotan sitä hetkeä, kun saamme avaimet käteen ja pääsemme laittamaan uutta kotia kuntoon. Nyt pitää vaan alkaa käymään tavaroita läpi ja tehdä kunnon inventaario, koska en tahdo viedä uuteen kotiin mitään roinaa. Viime muutto tapahtui kahden viikon varoitusajalla, joten muuttolaatikot pakattiin ja purettiin kiirellä ja sen kyllä huomaa tänäkin päivänä... Kaiken lisäksi tässä vajaassa kahdessa vuodessa meille on kertynyt hirveät määrät kaikkea roinaa, joten nyt on hyvä hetki heittää roskiin, lahjoittaa ja pistää myyntiin kaikki tarpeeton. 

No nyt tuli kunnon höpöttelypostaus, mutta halusin ehdottomasti tulla purkamaan ajatuksiani uudesta kodistamme. Olisipa jo kesäkuun loppu ♥
-Ellanoora
 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Throwback: Paris a year ago

Ensinnäkin ihanaa naistenpäivää kaikille teille upeille naisille, jotka on siellä ruudun toisella puolella ♥

Itselle naistenpäivä on jo monena vuotena takoittanut jotain muutakin kuin pelkkää naistenpäivää, nimittäin 8.3.2009 minä ja Arto aloimme seurustella. Naistenpäivä on siis meidän vuosipäivä ja tänään meille tulee täyteen kuusi vuotta yhdessäoloa. Aika rientää uskomattoman nopeasti, sillä tuntuu, että vastahan me olimme aloittamassa lukiota yhdessä, nauttimassa upeasta wanhojenpäivästä, tuskailemassa abivideon kanssa ja vielä istumassa kirjoituksissa. Arton yhdeksän kuukauden intti Santahaminassa meni myös hujauksessa ja nyt minulla on ammatti, olemme asuneet yhdessä yli kaksi vuotta, Olivia on ilahduttaneet meidän elämää jo puolen vuoden ajan ja nyt jännitämme mitä ensi syksy tuokaan tullessaan. Kuusi vuotta on pitkä aika ja sinä aikana meille on tapahtunut vaikka mitä, enkä voisi olla onnellisempi, että olen saanut jakaa kaiken Arton kanssa ♥

Tasan vuosi sitten juhlistimme viidettä vuosipäiväämme lähtemällä Arton ehdotuksesta viikonlopuksi Pariisiin. Pariisi on aina ollut yksi unelmakaupungeistani ja oli aivan mahtavaa päästä tuonne vaikkakin vain pieneksi hetkeksi, mutta jokainen hetki oli aivan ihana. Tuolla reissulla matkustelukärpänen taisi myös puraista hieman Artoa ja olemme hieman puhuneet, että ensi kesänä voisimme lähteä käymään Lontoossa, joka on myöskin yksi unelmakaupungeistani.


Tässä oli muutamia jo nähtyjä kuvia Pariisi -postauksestani, jonka tein vuosi sitten (klik!) , mutta myös muutamia uusia kuvia. Pariisissa oli tasan vuosi sitten ihana ilma ja katsoin äsken huvikseni tämänpäivän sääennustuksen ja sen katsominen hieman kirpaisi. +17 ja aurinkoa täydeltä taivaalta kuulostaa paljon paremmalta kuin harmaa, sumuinen ja hieman sateinen Lahti, mutta näiden kuvien katsleminen hieman lämmittää mieltä. 

Tänä vuonna emme juhli vuosipäiväämme yhtä mahtipontisesti kuin vuosi sitten, mutta perjantaina kävimme katsomassa Lahden kaupunginteatterissa Chicagon, joka oli aivan mahtava esitys (suosittelen kaikille!) ja tänään menemme jonnekin syömään. Arto on valitettavasti hieman kipeä, joten mitään muuta ei ole suunnitelmissa, mutta Chicago ja ravintolassa syöminen käy vallanmainiosti ♥ 

Rentouttavaa sunnuntain ja naistenpäivän jatkoa kaikille!
-Ellanoora

lauantai 7. helmikuuta 2015

Valkoisten farkkujen paluu

Enpäs ole ikuisuuksiin käyttänyt valkoisia farkkuja! Nyt olen niistä taas innostunut, vaikkakin hyvin nopeasti muistin minkä takia ne on hieman vaikea käyttöisiä ainakin näin talvella, jos on yhtään loskakelejä... No hyvä löytö ne kumminkin oli, kun lähes aina tulee käytettyä tavallisia sinisiä tai mustia farkkuja.
Tänään valkoiset farkut yhdistyi rentoon vaaleaan farkkupaitaan, joka on myöskin unohtunut vaatehyllyn perukoille. Tiedättekö, kun jotkut vaatteet tulevat pesusta niin rypistyneinä ja sitten niitä ei ikinä jaksa silittää? Tästä syystä todella kiva farkkupaitani oli pitkään poissa kuvioista, kun en ikinä millään jaksanut silittää rypistynyttä paitaa. No nyt olen senkin homman saanut tehtyä!
Valkoiset farkut ja vaalea farkkupaitaa sopii kivasti yhteen ja oli rento kokonaisuus tälle lauantaille. Jotta asuun saatiin hieman eloa, niin yhdistin paitaan suuren statement -korun ja mustat korot pääsi jalkaan piristämään muuten niin vaaleaa asua. Nykyään koruja tulee käytettyä harvemmin, koska töihin sitä tulee pukeuduttua vähän simppelimmin ilman suurempia erikoisuuksia. Samalla myös korkoja tulee käytettyä hyvin vähän, kun liikuntatunneilla tai välkillä tarvitsee vähän erilaisempia kenkiä. Näin viikonloppuisin on sitten kiva korjata tilannetta ja käyttää enemmän koruja ja korkoja!


 Paita Kirppari (Gina Tricot) / Farkut Gina Tricot / Kengät Impuls

Kuvat on nyt mitä on, kun käytiin nappasemassa nämä juuri ennen pimeää, enkä katsellut asetuksia tai kuvia sen enempää. Ajattelin, että kuhan saisi vähän materiaalia blogin puolelle kiireisen viikon jälkeen! No koneelle kuvat laitettua totesin kaikkien muiden paitsi näiden parin hassun kuvan olevan tärähtäneitä. Great.... Mutta hei, sain Arton kameran eteen hetkeksi! Se on aina ihan positiivista. Mutta toivotaan, että huomenna saisin lisää kuvia! Ja jos sitä ensi viikolla yrittäisi ahkerammin kantaa kameraa mukana tai aukaista konetta edes pari kertaa. 

Niin ja Lahtelaiset hoi! Tiistaina vein kaverin kanssa Cetorille paljon erilaisia vaatteita ja kenkiä, eli pöydästä 61 löytyy suuret määrät paitoja, farkkuja, kenkiä sekä lisäksi takkeja, laukkuja ja kaikkea muuta pientä sekalaista kivaa. Nyt kannattaa mennä penkomaan, koska koko ajan raahaamme siine lisää tavaraa! Pöytä tyhjennetään torstaina ja toivon suuresti ettei hirveän paljoa tarvitsisi raahata pusseja kotiin. Hyvin sieltä ainakin toistaiseksi on pöytä tyhjenteynyt :)
Ja terkut sille ihastuttavalle tytölle, joka tiistaina tavaroita vietäessä kertoi olevansa blogin lukija! Se oli todella mukava päivän piristys ♥

Kivaa viikonlopun jatkoa jokaiselle!
-Ellanoora
Ps. Oi että, pakko vielä hehkuttaa, että vedin tänään kolmen vuoden tauon jälkeen luistimet jalkaan ja kävin tekemässä muutamat piruetit jäällä. No piruetteja en vielä uskaltanut tehdä, mutta oli kiva huomata, että pystyssä pysyttiin.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Hellepäivän asu


Toppi Kirppari (H&M) // Hame Vero Moda // Kengät DinSko // Laukku Seppälä

Huh hellettä, mutta ei saa valittaa, kun näitä kelejä onkin odoteltu pienen ikuisuuden verran! Tänään olisi ollut aivan mahtava sää rannalle, mutta valitettavasti joudun pysymään auringonpaisteesta poissa, kun viime kesinä perinteeksi muodostunut aurinkoihottuma meinaa tehdä paluutaan. No mutta onneksi tuo lämmöstä nauttiminen riittää ihan hyvin, vaikka olisi se kiva saada näihin valkoisiin jalkoihin hieman väritystä. 

Tämän päivän asu oli kuuman sään takia todella simppeli, mutta pääsi tänne blogiin lähinnä sen takia, että sain Arton kameran taakse kuvaamaan tätä sekä jopa pieneksi hetkeksi hänet kameran eteen kuvattavaksi. Mekkoja ja maksihameita olen käyttänyt viime aikoina paljon, joten tänään halusin päälle ehdottomasti joko shortsit tai hameen ja hyvinkin nopeasti tavallinen musta rento hame päätyi päälle. Jotain raikasta se tarvitsi seurakseen, joten josksu kirpparilta ostetttu värikäs toppi pääsi hameen kanssa yhteen. Tykkään kovasti tuosta topista juurikin sen kivan kesäisen värityksen takia, mutta myös syvään uurrettu selkämys on suuresti mieleeni. Kuuman ilman takia hiukset oli laitettava ponnarille ja tavallisen ponnarin sijaan suloinen rusettiponnari päätyi hiuksien koristeeksi. Muutamia hiuskoristeita minulla on, mutta tuon ponnarin myötä (oli erään kuuman päivän pakko-ostos) tahtoisn kovasti ponnarin suuremmalla rusetilla, se olisi niin söpö! Jos ei kaupasta löydy, niin täytyy itse väkertää sellainen..

Mitä ajatuksia asusta? Mukavia hellepäiviä jokaiselle!
-Ellanoora 

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Heinäkuun ensimmäiset hehkutukset

Huh, päivät ne vaan vierivät kovalla vauhdilla eteenpäin! Ensimmäiset päivät kuukauden kesälomastani meni kummastellessa sitä kaikkea ajan määrää ja viikon kuluttua ihmettelin, että vielä on tosiaankin kolme viikkoa aikaa olla, rentoutua ja tehdä kaikkea kivaa. Lomailun makuun kun en ole päässyt kahtena viime vuonna koulun ja töiden takia, niin tuo kolme viikkoa kuulosti pitkältä ajalta (hyvällä tavalla pitkältä ajalta), mutta on tuo aika kulunut oikein mukavasti kaikkea pientä touhutessa ja Olivian kanssa kotona rentoutuessa. Nyt viikonloppuna Artollakin alkoi loma, joten lähdimme nauttimaan kesästä (tuntuu, että kaikkialla muualla on edes vähän kesäisemmät säät kuin täällä sateisessa ja harmaassa Lahdessa) mökille pienen kaveriporukan kanssa. Oli aivan ihanaa nauttia mökkeilystä herkullisten ruokien ja mukavan porukan kanssa varsinkin, kun viime kesänä ei mökille saakka keritty. Nyt omasta lomasta onkin jäljellä enää kaksi viikkoa ja on ihanaa huomata, että vihdoinkin on luvattu upeita ja aurinkoisia ilmoja!

Pakko muuten hehkuttaa hieman. Heti kesäkuun alussa kävin Mikkelissä pääsykokeissa yhteisöpedagogiksi ja vaikka omasta mielestä pääsykokeiden kaikki osiot (haastattelu, ryhmäkeskustelu, toiminnalinen osuus sekä kirjallinen tehtävä) meni todella mukavasti, niin en uskaltanut toivoa liikoja sisäänpääsyn suhteen suuren hakijamäärän vuoksi. Eilen aamulla muutamaa minuuttia yli kahdeksan puhelimeeni kumminkin kilahti viesti, että olen päässyt sisään kouluun. Voi sitä hymyn määrää aamulenkillä! Vuodella kumminkin lykkään tätä koulutusta ja katselen tilannetta uudeamman kerran ensi kesänä, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen, että tuo koulupaikka on olemassa minua varten.


 Jumpsuit Only // Kengät Converse // Clutch Gina Tricot // Nahkatakki Vero Moda

Nämä kuvat on lähinnä mökkireissultamme, jossa kamera oli mukana, mutta hirveästi sinne ei tallentunut otoksia sekä asukuvat ovat tältä päivältä. Olen ollut täysin kyllästynyt näihin sateisiin keleihin ja aina, kun on edes hieman kelit näyttänyt siltä, että ulkona pärjää muussakin kuin farkuissa, niin olen vetänyt maksihameen päälle. Odotan niin kovasti niitä helteitä, koska a) tahtoisin ensinnäkin saada edes hieman väriä pintaan sekä b) minulla odottaa monet kesämekot ja shortsit käyttöön ottamista. Lisäksi syksyllä on aina mukava laittaa farkut pitkästä aikaa jalkaan ja vetää ne mukavat neuleet jälleen päälle, mutta jos koko kesän on käyttänyt niitä farkkuja ja neuleita, niin jo alku syksystä iskee suuri ärsytys omaa vaatekaappia kohtaan, kun kaikki vaatteet tuntuvat niin tylsiltä. Olen tässä kesän mittaan myös jälleen onnistunut rikkomaan parit farkut sekä muutamat farkut tuntuvat hieman pieniltä (hups), joten farkkuvarastoni on täysin onneton ja joka päivä pukeutuminen tuntuu mahdottomalta.

Alennuksistakin olen ostellut vaatteita hyvin maltillisesti ja vain muutamat jutut on tarttunut mukaan. Näissä kuvissa kumminkin esiintyy yksi alelöytö, jota olin katsellut jo aikaisemminkin sillä silmällä, mutta neljäkymppiä on tuntunut turhan kalliilta hinnalta. Harmaa jumpin on Onlysta, jonka ostin vain kahdentoista euron hintaan! Jumpin on ihanan rento ja mukava päällä, mutta selän pitsikuvio on kivan näyttävä ihana yksityiskohta.  Asusteilla ja muilla yksityiskohdilla tuostakin saisi todella näyttävän kokonaisuuden, mutta kun tänään ei ole ollut mitään kauppareissua kummallisempaa suunnitelmissa, niin valkoiset Converset ja perus korut saivat riittää. Jumpin on todella kovasti mieleeni, mutta miten se teihin iskee?

Tällä kertaa tuntui, että tekstiä olisin voinut kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta jätetään höpöttelyt tähän. Arto kyseli vielä, että löytyykö teiltä mitään toiveita minkälaista postausta hän voisi kirjoitella. Esittelypostaus löytyy jo ja mielipidekirjoitusta joku taisi ehdottaa, mutta löytyykö muita toiveita tai ehdotuksia mielipidetekstin aiheeksi? Nyt kun Artokin lomailee, niin aikaa postauksen tekemiseenkin löytyy :)
-Ellanoora 

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Uusi perheenjäsen

Välillä asiat sujuvat kuin itsestään! Me olemme Arton kanssa miettineet meille koiraa jo pidemmän aikaa, mutta asia on lykkääntynyt, kun emme ole päässeet yhteisymmärrykseen mm. rodusta. Olemme tutkineet jonkin verran rotuja ja varsinkin pentujen myynti-ilmoituksia luimme ahkerasti, mutta sitä oikee ei tullut vastaan. Tai no, aina löytyi sellainen yksilö, jonka toinen meistä olisi ottanut kotiin vaikka samantien, mutta sitä oikeaa koiraa ei tuntunut millään löytyvän. Oikeastaan vielä viikko sitten ajattelin, että koiran ottaminen menee ensi kesään, mutta elämä osaakin yllättää oikein kunnolla.


Saanko esitellä meidän uuden perheenjäsenen, Olivian

Aivan sattumalta meiltä kysyttiin, että olisimmeko kiinnostuneita sijoittamaan puolivuotiasta skyenterrieriä, joka on asunut Tanskassa ja ollut noin viikon verran Suomessa. Hieman tutkittuamme rotua, joka oli täysin uusi tuttavuus meille molemmille, olimme täysin myytyjä. Miten joku pystyikään kuulostamaan niin täydelliseltä ja juuri sellaiselta rodulta, joka sopisi sekä minulle että Artolle. Neiti kävi tutustumassa meillä ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Asiat kävivät super nopealla vauhdilla, mutta olemme kummatkin uskomattoman onnellisia siitä, että olemme nyt saaneet meidän perheeseen suloisen karvaisen lisäyksen!
-Ellanoora

lauantai 24. toukokuuta 2014

Pinkki pääkallo

Valmistuminen ja loma on enää muutamien päivien päässä ja mieli tekisi hyppiä riemusta. Tosin kroppa ei tuohon riemukkaaseen hyppimiseen suostuisi, kun viime päivien treeni on tehnyt tehtävänsä. Olimme luokan kanssa Vierumäellä urheilemassa ja ohjelmassa oli samana päivänä kuntotestejä, kahvakuulailua, jalkapalloa sekä vesijumppaa ja illalla oli vielä omat tanssitreenit. Olimme myös kaikki nuvat leireilemässä, jossa tuli mm. rämmittyä metikössä lipunryöstön merkeissä, joten nyt kaikki paikat huutavat kovasti lepoa ja rauhaa muutamaksi päiväksi. No keskiviikkoon mennessä olen varmasti takaisin kunnossa, joten tuolloin voinkin pomppia onnesta sekä vuodattaa muutaman kyyneleen oman luokan kanssa.


 Toppi Spirit Store // Maksihame H&M // Kengät DinSko

Tänään on ollut todella lämmin päivä, joten pukeutuminen on ollut rentoa. Kesävaatteet ovat olleet viime aikoina kovassa käytössä, joka on tottakai aivan ihanaa. Tänään päälle eksyi pääkallo kuviolla koristeltu ihanan pinkki toppi, joka mukavasti peittää hieman palaneen rintakehäni. Olen todennut, että pinkki ja harmaa toimivat kivasti yhteen, joten topin seuraksi laitoin harmaan maksihameeni, jossa on suuri halkio sivussa. En oikein tiedä miksi, mutta tykkään tuosta hameesta todella kovasti ja se onkin tänä keväänä ollut jo useamman kerran päällä. Mitä te pidätte tästä väriyhdistelmästä ja asukokonaisuudesta?

Oli myös mukavaa kuvailla pikaisesti muitakin otoksia kuin asukuvat, koska olen meidän ikkunasta ihaillut niin upeita puita ja värejä, joita meidän olkkarista näkyy. Pitkästä aikaa myös Arto suostui kesäisessä asussaan kameran eteen ja mielestäni olisi mukavaa, jos Arto jaksaisi usamminkin tulla kameran toiselle puolelle. Noin vuosi sitten Arto jopa kirjoitti postauksen tänne blogiin (klik) ja olen kovasti yrittänyt saada herraa kirjoittamaan uudemmankin kerran postausta tänne. Mielelläni antasisin puikot hänelle päiväksi. Olisiko teillä innostusta lukea Arton kirjoittamaa postausta lähiaikoina?

Nyt tämä neiti jatkaa lepäilyä ja pelin katselua. Mukavaa viikonlopun jatkoa jokaiselle! :)
-Ellanoora