Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. lokakuuta 2017

Mun on hyvä olla

Hei vaan ihan jokaiselle pitkästä aikaa! Olipas taas outoa aukaista pitkästä aikaa blogger ja ladata kuvia koneelle. Taisin viimeksi ennustaa, että Savonlinnaan muuton jälkeen tilanne rauhoittuu ja taas olisi aikaa tehdä vapaa-ajalla kaikenlaista, esimerkiksi kirjoitella blogia ahkerammin, mutta toisin kävi. Reilu kuukausi on vierähtänyt ja voin sanoa, että kovin montaa kertaa en ole blogia kerennyt miettimään. Voisin vaikka vannoa, että olisin asunut täällä Savonlinnassa jo monta kuukautta, mutta tosiasiassa yliopistoelämää on vasta kuukauden päivät takana.


No miten täällä menee? Erittäin hyvin! Olen tykästynyt ihastuttavaan Savonlinnaan, minulla on täällä mahtavia ystäviä ja Lahdessä käyn lähes joka viikonloppu töissä sekä näkemässä Artoa sekä Oliviaa. Kouluhommia riittää, mutta ainakin toistaiseksi niistäkin on selvitty. Ensimmäiset tentit koittavat parin viikon päästä ja ne jännittävät, mutta yritän olla ottamatta niistä kovin suurta stressiä. Stressiä lievittää (tai lisää) parin tentin välissä oleva Oslon viikonloppureissu, jota odotan erittäin innoissani! Kuinka mahtavaa lähteä tuollaiseen reissuun tähän vuodenaikaan. Kaukanahan tuo on rantalomasta, mutta matka kuin matka piristää mieltä varmasti.


Monet vanhemmat kertovat elävänsä jonkinlaisessa vauvakuplassa ja itse voin täysin samaistua tuohon tunteeseen, sillä taidan täällä Savonlinnassa elää opiskelukuplassa. Kotona tulee oltua äärimmäisen vähän, sillä kaiken ajan vietän joko yliopistolla tai ympäri kaupunkia opiskelukavereiden kanssa joko koulujuttuja tehden tai jotain ihan muuta puuhaillessa. Mutta en valita, vaan nautin elämästäni äärettömän paljon. Tuntuu, että täällä minun kuuluu olla ja olen saanut rinnalleni ihan mahtavia ihmisiä. Tottakai välillä iskee ikävä Lahteen Arton ja Olivian luokse, mutta onneksi arki täällä on niin täynnä puuhaa, että yleenä viikonloput saapuvat hujauksessa. Veikkaan, että joulukin saapuu hyvinkin yllättäen ja silloin pääsee viettämään jopa kolme viikkoa Lahdessa. Tosin töitä sillonkin painetaan, mutta kuitenkin...


Savonlinnaan on tullut tutustuttua yllättävän laajasti, kiitos Henskin. Ihanaa, että porukassa on ihminen, joka on täältä kotoisin ja osaa sekä jaksaa meille turisteille esitellä kaupunkia jokaista kivenkoloa myöten. Savonlinna on kaunis kaupunki ja nähtävää riittää. Parinakin päivänä on tullut rämmittyä metiköissä ihan vapaaehtoisesti ja oi että nättiä maisemaa riittää vaikka kuinka! Nämäkin kuvat on käyty nappaamassa pienessä vesisateessa, mutta eipä haittaa, kun taustalla on upea Olavinlinna ja matkassa on taitava valokuvaaja, kiitos Juhani!

Toivottavasti ette unohda minua, vaikka tahti täällä blogin puolella on hyvin vaihteleva. Asiaa riittää vaikka kuinka, joten palataan taas! Värikästä syksyä kaikille ❤
-Ellanoora

torstai 20. heinäkuuta 2017

Asukuvat puhelimella


Takki &Toppi BikBok // Housut Zara // Kengät Prisma // Laukku Kirppari (Tiger of Sweden)

Täällä ollaan ihan uuden puhelimen lumoissa! Parisen viikkoa sitten kävin hommaamassa itselleni uusimman Honorin ja sen huippukamera onkin ollut erittäin ahkerassa käytössä. Aikaisemmin ei ole oikeastaan tullut mieleenkään ottaa asukuvia puhelimella, mutta nyt päätettiin laittaa homma testiin ja katsoa mihin puhelimen kameralla riittää rahkeet. Vielä vaatii hieman harjoitusta, mutta tuota laatua ei voi muuta kuin hehkuttaa! Tykkään kovasti kamerastani, mutta onhan se kiva tietää, että pelkällä puhelimellakin voi napata laadukkaita asukuvia.

Itse asusta ei oikein ole mitään sanottavaa. Suomen kesä on mitä on ja pukeutuminen onkin sen mukaista. Harvemmin minulta mitään kokomustaa asua löytyy päältä, mutta tänään jotekin tuo kokonaisuus houkutteli ja tuntui hyvältä ratkaisulta ajatellen shoppailua ja bussissa istumista. Tässä on tosiaankin vietetty kaksi päivää Helsingissä rentoutuen ja shoppaillen kaverin kanssa ja tänään palattiin kotiin hyvällä mielellä, kun oltiin saatu tehdä mahtavia löytöjä alennusmyynneistä, nauttia ihanasta hotelli Tornista sekä tallustella pitkin Helsingin katuja hymyssä suin.

Tämä ensimmäinen lomaviikko on mennyt paremmin kuin hyvin, mutta palataan tämän viikon tunnelmiin vielä myöhemmin ♥
-Ellanoora

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Suomineitona


Paita Zara // Hame Vila // Kengät Prisma

Tänään vietettiin rippijuhlia, joten pääsin vetämään juhlatamineet päälle ja lopputuloksena oli kunnon suomineito -look valkoisen tyllihameen sekä sinisen liehuhihaisen paidan kanssa. Hame on tuore alelöytö Vilasta ja heti sen bongattua tiesin suuntaaavani sen kanssa kassalle. Monta vuotta sitten minulla nimittäin oli beige tyllihame, mutta jostain syystä olen myynyt sen jo kauan sitten pois ja viime kesänä aloin taas kaipaamaan tuota niin ihanaa hametta, että nyt viimeistään oli pakko saada uusi tilalle. Sininen paita taas oli pakko-ostos talvella, kun ihastuin Zarassa paidan malliin sekä väriin. Tuo ihanuus on vasta nyt päässyt ahkerampaan käyttöön ja oli täydellinen tämän päiväiseen tuuliseen, mutta lämpöiseen kesäpäivään.

On kyllä aivan mahtavaa, että tälle kesälle on osunut monet juhlat, joten pääsee pynttäytymään kunnolla moneen otteeseen! Mikäs sen parempaa, kun pukeutua nätisti ja nähdä sukulaisia sekä ystäviä hyvän ruuan ja iloisen aiheen merkeissä ♥
-Ellanoora


torstai 6. huhtikuuta 2017

Tikkitakki


Farkut & Aurinkolasit Gina Tricot // T-paita Stradivarius // Nilkkurit Prisma // Takki Kirppari (Only) // Laukku Kirppari (?)

Tänään on ollut erittäin hyvä päivä! Eilen olisi tehnyt mieli heittää pääsykoekirja ikkunasta ulos ja luovuttaa koko materiaalin suhteen, mutta puolentoista päivän paussi lukemisesta on tehnyt ihmeitä. Artikkeli, jota tällä hetkellä käsittelen tuntuu vain niin suurelta ja mahdottomalta palapeliltä, jota en vain saa ratkaistua, joten hermot ovat olleet todella kireällä. Päätin, että odottelen valmennuskurssilta saatavaa apua ja lähdin töihin nollaamaan aivoja. Työpäivän jälkeen jatkoin aivojen nollausta Netflixin parissa ja tänään näin kaveria herkullisen ruuan, kauppojen kiertelyn ja asukuvien merkeissä. Nyt olen taas sen verran rauhoittunut, että jaksan palata artikkelin pariin ilman huutoa ja kyyneleitä (ehkä hieman dramatisointia tässä, mutta eilen muistutin lähinnä hermorauniota).

Tässä asussa näkyy kaksi uutukaista, jotka ovat Tallinnan reissulta ostettu herkullisen värinen t-paita sekä fb-kirpparilta edulliseen hintaan bongattu uusi tikkitakki. Viime aikoina on tullut pukeuduttua todella simppelisti (lue: treenitrikoot ja t-paita), joten farkkujen vetäminen jalkaan tuntuu jo todella hulppealta pukeutumiselta. Tuo uusi takki on ollut ihan jokapäiväisessa käytössä ja olen erittäin iloinen tuosta löydöstä! Meinasin ostaa syksyllä tuon tyyppisen takin, mutta jätin ostamisen myöhemmälle ajankohdalle ja tottakai siinä odotellessa kaikki koot olikin jo myyty.. No onneksi tämä yksilö tuli vastaan ja on oikein hyvä näille ilmoille :) Välillä yksinkertainen on parasta ja siksi tykkään tästä asusta! 

Mitä pidätte tästä kokonaisuudesta? Aurinkoista viikonloppua kaikille teille ♥
-Ellanoora

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Neulemekko


Mekko Bik Bok // Nahkatakki Kirppari (H&M) // Kengät H&M

Ihan ensimmäisenä näitä kuvia katsellessa tajusin, että hiuksille on tehtävä jotain ja nopeasti. Onneksi työkaverini lupatui ensi viikon alussa tekemään taikoja tuolle kammotukselle, joten ei tarvitse häpeillä enää kovin montaa päivää... Vähän väriä päähän ja senttejä pois, niin hyvä tulee! Muutenkin odottelen ensi viikkoa suuresti, koska luvassa on hieman päälle viikon mittainen talviloma ♥ Luvassa on hiusremontin lisäksi kavereiden näkemistä, kodin kevätsiivousta ja Tallinnan reissu serkkuni kanssa sekä Haloo Helsingin keikka. Loman jälkeen onkin sitten hyvä aloittaa pääsykokeisiin lukeminen, jännää!

Lomasuunnitelmista vielä paluu tähän viikkoon ja eilisiin asukuviin. Eilen oli ihanan keväinen ja lämmin päivä, joten päälle uskalsi vetäistä nahkatakin ilman pelkoa jäätymisestä. Tuo takki on tuore löytö kirpparilta ja kunnon perusteella voisin väittää sen olevan aivan uusi. Nykyään tulee käytyä aivan liian vähän kirppareilla tekemässä upeita löytöjä ♥ Takin kanssa yhdistyi hauska neulemekko, jossa on solmittavat hihat lanteiden kohdalla. Kun ostin tuon joulun jälkeen, taisin saada Artolta hieman kuittailuja neljästä hihasta, mutta mitäs nuo miehet mistään ymmärtävät :D

Mitä pidätte asusta? 
-Ellanoora

lauantai 25. helmikuuta 2017

Design laukku ja muita ostoksia


Paita H&M // Farkut Gina Tricot // Kengät House // Laukku Lindex // Takki Mango

Alkuviikosta lähdin kahden ystäväni kanssa pienelle shoppailureissulle Helsinkiin ja vaikka perinteiseen tapaan mitään en tarvinnut, niin muutamia ihania juttuja lähti kumminkin matkaan. Tästä asusta löytyy tuon reissun kaksi uutukaista, jotka ovat tuo Mangosta löytynyt takki sekä Lindexistä ostettu laukku.  Takki löytyi alennusrekistä ja hintaakin sille jäi vaivaiset 25 euroa. Kovimmilla talvipakkasilla tuo takki ei oikein toimi vetoketjun ja nappien puutteen vuoksi, mutta nyt vajaan kymmenen asteen kieppeillä takki on ollut yllättävän lämmin ja mukava. Laukun bongattuani ihastuin välittömästi sen ryhdikkääseen ulkomuotoon sekä suloiseen reunaan. Näitä kuvia ottaessa eräs vanhempi mies pysähtyi ihastelemaan tuota laukkua ja kyseli, että kenen suunnittelema se on. Naurahtaen vastasin, että ihan vaan Lindexiltä se on ostettu, johon mies totesi laukun muistuttavan jonkun Suomalaisen suunnittelijan laukkua. Voi kun tuo olisikin jokin design laukku, mutta ei. Huimat 30 euroa tuosta pulitin... :D 

Pienet shoppailureissut arjen keskellä kavereiden kanssa tekevät ihmeitä ♥ Kauppojen kiertelyä, hyvää ruokaa, kahvin kanssa herkullinen kakkupala ja lopuksi vielä Ikeasta muutama vähän enemmän tai vähemmän tarpeellinen juttu matkaan ja vapaapäivä oli täydellinen. Huomenna suuntana on taas päiväreissu Helsinkiin lauantaisen vapaapäivän kunniaksi ja tällä kertaa matkaseuraksi lähtee Arto. Tällä kertaa luvassa ei ole shoppailua, vaan jotain ihan muuta. Kavereita, ruokaa, pelejä ja ehkä jotain muutakin. Varmasti tulee mukava lauantai ja sen voimalla jaksaa pitkän sunnuntaisen työvuoron. Odottelen muuten kovasti talvilomaani, joka alkaa tasan kolmen viikon kuluttua! 

Ihanaa viikonloppua kaikille ♥
-Ellanoora






keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Oversize jacket


Takki & Laukku Seppälä // Neule Bik Bok // Mekko Gina Tricot // Kengät House

Mulla on ollut koko talven (ja viime talven) hirveä takkikriisi. Viime viikolla tähän kriisiin löytyi hieman helpotusta, kun Seppälästä löytyi tämä aivan ihana harmaa villakangastakki punaisella alelapulla varustettuna. Mielelläni uhrasin muutaman kympin tuohon takkiin, vaikka takin suuri koko hieman epäilyttikin. Olen nyt kumminkin aivan rakastunut tuohon takkiin, koska sen kanssa on niin helppo käyttää  mekkoja ilman, että kintut jäätyvät. Lisäksi alle mahtuu vaikka kuinka paksu neule eikä enää tarvitse myöskään pohtia, että näyttääkö pidemmän mallinen neule hölmöltä takin kanssa.

Oli todella mukavaa päästä pitkästä aikaa kameran eteen edes pikaisesti. Viime aikoina töitä on riittänyt sen verran paljon, että ihan kaikkeen haluamaani ei ole riittänyt aika. Olen kumminkin yrittänyt nähdä kavereita, pitää huushollista jonkinlaista huolta ja lukea vihdoinkin jouluna saamani kirjan. Innolla odotan huomista iltavuoroa, sillä tuon vuoron jälkeen kahdeksan päivän työputki päättyy (tätä ennen oli seitsemän päivän putki) ja luvassa on kahden päivän vapaat. Jotenkin työnteko on viime aikoina tuntunut hieman raskaalta ja melkein lasken jo päiviä tulevaan talvilomaani, joka on maaliskuun lopulla. No hetkihän siihenkin vielä on, mutta nopeasti tämä aika tästä rientää!

Huh, nyt on jo muuten helmikuu! Ihan mahtavaa :) On todella ihanaa huomata, että päivät pidentyvät ja kevät lähestyy hiljalleen! Oletteko samaa mieltä?
-Ellanoora

torstai 5. tammikuuta 2017

Asukuvat vuodelta 2016

Viime vuonna ei ole tullut seistyä kameran edessä kovin moneen kertaan, mutta halusin silti tulla jakamaaan tämän vuoden asukuvat yhteen postaukseen koostettuna. Huomaa, että lähes kaikki asukuvat on räpsitty kesällä ja talvelta löytyy ihan vain pari hassua kuvaa. Katselin juuri, että viimeisimmät asukuvat on otettu lokakuun lopussa... No jos tänä vuonna yritän parantaa tapani ja saada enemmän asupostauksia tulille, kun kumminkin nämä postaukset ovat ainakin itselle niitä kaikista mieluisimpia. Itselle ongelmia eniten tuottaa kuvaajan saaminen, kun ei kehtaa kysyä kavereilta, että viitsisikö räpsiä kuvia eikä Artokaan oikein enää innostu kuvailuista. Onneksi kumminkin pari luottokuvaajaa minulla on, joita kehtaa häiritä aina tilaisuuden tullen ♥


Ei mitään kovin erikoista, vaan ihan tutuilla ja turvallisilla kokonaisuuksilla ollaan tämä vuosi kuljettu. Monta lempparia näistä kumminkin löytyy ja lähes kaikkiin asuihin voisin vielä mieluusti pukeutua. Jos saisin valita vain yhden suosikin, niin se olisi numero 12. Tai sitten 22? Mm.. No mutta kumminkin, mieluisia asuja löytyy!

Kerro ihmeessä oma lempparisi tämän vuoden asuista!
-Ellanoora

maanantai 31. lokakuuta 2016

Red sneakers


Paita Vero Moda // Farkut Gina Tricot // Kengät New Yorker // Laukku Kirppari

Taas on se hetki vuodesta, kun syksyn pimeys on alkanut saavuttamaan meitä. Kaikki lehdet ovat hiljalleen maassa ja syksyn upea väriloisto on tiessään. Tähän pisteeseen saakka syksy on ollut aivan ihanaa aikaa, mutta tänään kuvia ottaessa tajusin, että nyt on alkanut vuoden inhottavin aika pimeyden vuoksi. Onneksi sentään joulun odotus tuo iloa, mutta ikinä en ole nauttinut tästä synkästä ajanjaksosta.

Nämä kuvat on otettu tänään puoli viden aikaan ihan hirveässä kiireessä illan hämärtyessä. Onneksi muutamat kuva saatiin kumminkin napattua ennen täydellistä pimeyttä, mutta kyllä sitä taas voivoteltiin kuinka nopeasti se pimeys tuleekaan! Meinasin jättää kuvat kokonaan julkaisematta, mutta halusin tulla silti esittelemään uutukaiset kenkäni. Muuten asuna toimii hyvin simppelisti perusfarkut ja harmaa paita halkioilla, joka on muuten yksi käytetyimmistä paidoista ollut jo pitkään. Nykyään katukuvassa näkyy hyvinkin paljon punaisia tennareita, tosin ehkä enemmän miesten käytössä, mutta olen haaveillut omista yksilöistäni jo pidemmän aikaa. Mieluiset kengät tuli vastaan edulliseen kahdenkympin hintaan, joten pakkohan nämä oli saada piristämään kenkäkokoelmaani ♥

Mitä te tykkäätte uusista kengistäni? Entä olenko ainut, jota inhottaa tämä pimeys ja sen tuomat kuvausongelmat?
-Ellanoora



tiistai 18. lokakuuta 2016

Pipopää



Mekko Vila // Kengät Reserved // Takki & Huivi Vero Moda // Pipo Henri Lloyd

Kuinka moni muu teistä on jo kaivanut paksut huivit, pipot ja hansikkaat käyttöönsä? Erilaiset huivit ovat olleet itselläni jo varmaan parisen viikkoa ahkerassa käytössä ja pikku hiljaa myös pipot ovat tehneet paluun. Varsinkin aamuisin ja iltaisin on oikeasti jo kylmä, joten kaikki apu kylmettymistä vastaan on otettu vastaan. Teininä pipoja ei olisi millään tahtonut käyttää, mutta iän myötä sitä mieluusti vetää pipon korville jo näin syksyllä eikä pelkästään paukkupakkasilla.

Tänään päälle valikoitui ihana tummanharmaa collegemekko sekä päähän yksi lempparipipostani ja kaulaan vielä syksyyn sopiva viininpunainen iso huivi. Erilaiset mekot ja hameet ovat kyllä tänä syksynä olleet yllättävän kovassa käytössä ja ne tuovatkin mukavaa vaihtelua ainaisiin farkkuihin. Tänään tuli muuten ostettua myöskin aivan ihana mekko pikkujouluihin enkä millään malttaisi odottaa, että sen pääsee pukemaan päälle ♥ 

Mukavaa viikonjatkoa kaikille teille!
-Ellanoora

torstai 29. syyskuuta 2016

Syysjuttuja


Takki Vero Moda // Paita Bershka // Hame BikBok // Kengät Reserved // Laukku H&M

Töitä on painettu ihan mukavat määrät ja ne harvassa olleet vapaapäivät onkin sitten kulunut joko kotona rennosti oleillen, siivoillen (ikuisuusprojekti kaappien läpikäynti on jo aloitettu) tai kavereita nähden ja kaiken tämän ohella syyskuu on mennyt ihan hujauksessa. Voitteko uskoa, että parin päivän päästä on jo lokakuu? Lämpöiset neuleet on jo kovassa käytössä, kesäkengät on siirretty kaapin perälle, jouluvalojen ripustaminen on pian ajankohtaista (jotka on ihan ok laittaa esille näin syksyn tullen), sisustuskärpänen on taas iskenyt ja syksyn uudet kuviot pyörähtävät itsellä aivan pian käyntiin, sillä töissä on luvassa uusia haasteita. Jännää!

Kaiken hulinan keskellä pääsimme viime viikonloppuna käymään Tallinnassa, joka oli todella onnistunut reissu ♥ Eipä tuo päivä vaatinut muuta kuin hieman shoppailua, hyvää seuraa ja erittäin onnistuneen ravintolavalinnan ja päivä oli kokonaisuudessaan oikein mukava. Kaupoista tarttui mukaan ihan vain pari juttua ja yksi ostoksistani oli tuo kuvissa näkyvä rento collegepaita, jonka hauskana yksityiskohtana on nuo leveät hihat. Malliltaan paita on hieman lyhyt, joten eilen se yhdistyi kivasti korkeavyötäröiseen kellohameeseen. Syksyn myötä itsellä hameet ja mekot jäävät melko usein käyttämättä, mutta nyt oli todella mukavaa saada syksyinen asukokonaisuus tuon hameen ympärille.

Miten teidän syksyyn kuuluu? Entä mitä pidätte tästä asusta?
-Ellanoora

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Rusettipipo

Kesä on tosiaankin jo ohi ja yksi vuoden kauneimmista hetkistä on aivan pian täällä. Puut ovat pikku hiljaa alkaneet vaihtaa väriä ja odotan innolla, että luonto on täynnä toinen toistaan upeampi värejä. Syksy tuo tullessaan myös muutoksen puketumiseen ja vaikka rakastankin kesäpukeutumista kaikkine  mekkoineen, niin syyspukeutumisessa on monen monta ihanaa asiaa. Kaikki lämpöiset, nätit ja mukavat takit, huivit, nilkkurit, neuleet ja hatut saa kaivaa esiin, joten pukeutumisesta tulee monta kertaa hauskempaa!



Intoa syyspuketumista kohtaan ovat kohottaneet kaikki syysuutuudet kaupoissa ja muutamat hankinnat, jotka olen tehnyt. Ostosten lisäksi sain mahdollisuuden superkivaan yhteistyöhön Butiikki -nimisen nettikaupan kanssa, josta löytyy toinen toistaan ihanempia pipoja tulevaan syksyyn sekä talveen. Tällä hetkellä sivuilta löytyy vain pipoja, mutta tulevaisuudessa ehkä jotain muutakin! 

Butiikista löytyy hyvin monenlaisia pipoja, mutta suorastaan rakastuin tähän Angelica -pipoon, jonka takaa löytyy kaunis rusetti. Yksityiskohdat ovat asuissa tärkeitä ja tuo rusetti takana on mielenkiintoinen ja  hurjan kaunis. Odotan oikein innolla, että säät viilenisivät, jotta pääsen käyttämään tuota tyttömäistä pipoa kunnolla, koska minulla on jo pari kivaa ideaa tuon ympärille.


Mitä pidätte uudesta pipostani? Entä oletteko tehneet kuinka paljon hankintoja syksyä ja tulevaa talvea varten?
-Ellanoora

Ps. Tahdotko itsekin yhtä ihanan pipon? Nyt Butiikin (klik!) verkkokaupassa koodilla ETU15 saat -15% alennuksen kaikista tuotteista. Etukuponki on voimassa 16.10.2016 saakka! Huom. Alennus ei koske toimituskuluja.