lauantai 20. kesäkuuta 2015

Midsummer's outfit

Viime vuotisen juhannuksen tavoin tämäkin juhannus tuli vietettyä hyvin arkipäiväisissä merkeissä kaupungissa. Aatonaattona olin töissä 10.5 tuntia ja aattona herätys soi 4.45 ja poljin kunnon vesisateessa kuudeksi töihin. Eilisen työpäivän jälkeen olin hyvin väsynyt eikä energia olisi riittänyt mihinkään erikoiseen. Olisi ollut toki ihanaa lähteä vaikkapa mökille rentoutumaan, mutta sääennusteet näyttivät koko ajan huonoja ilmoja, niin kuoppasimme nämä ajatukset hyvinkin nopeasti. Sään lisäksi matkassa olisi ollut monia muitakin mutkia, joten päätimme viettää juhannuksen ihan vaan kotosalla. Jos sitä ensi juhannuksena tekisi sitten jotain super hauskaa!

Tänään sentään kävimme juhannuspäivän kunniaksi herkuttelemassa Amarillossa ja melkein lähdimme mökille tai Sysmään mummilaan saunomaan, mutta autottoman elämä osaa olla kurjaa, joten tämän päivän hauskuus jäi vain Rillon ruokien nauttimiseen. Tarkoituksena oli myös aloittaa muuttolaatikoiden pakkaaminen, mutta sekin on taas hieman jäänyt... Ajatuksissani on hyvinkin selkeänä, että miten pakkaamme mitkäkin tavarat ja mitkä lähtee myyntiin tai roskiin, mutta valitettavasti muuttolaatikot eivät täyty ajatuksen voimalla, harmi! Onneksi tässä on vielä pari vapaapäivää, jolloin voi aloittaa kunnolla pakkaamisen ennen ensi viikonlopun muuttoa :D Edelliset muutothan on tapahtunut parin viikon varoitusajalla ja Arton kanssa ajattelimme, että kuinka hyvä onkaan, kun nyt on kunnolla aikaa pakata, mutta eihän se mennyt ihan niinkään. En vain osaa pakata vielä yhtikäs mitään, kun kaikkea voi tarvita!




Jakku Only // Toppi Kirppari (H&M) // Farkut Gina Tricot // Kengät  Pull & Bear // Laukku Kirppari (?)

Ja sitten juhannuspäivän asuun, jonka Arto sai onneksi kuvattua ilman vesisadetta päivälenkin ja kauppareissun yhteydessä. Ulkona on aivan ihanan vehreää ja kukkia joka puolella, mutta miksei lämpömittari voi olla yhtä kesäisissä tunnelmissa?! Tuollaisella vaatetuksella toki pärjää ja varmasti maksimekkokin olisi ollut varsin hyvä valinta, mutta tahdon lämpöä! Haluan, että on oikea kesä! No ehkä sitten viimeistään elokuussa..

Tuo uusi ohut jakkukimono (en tiedä, että onko se jakku vai kimono?) on viime päivinä ollut hyvinkin monta kertaa käytössä, koska tykkään siitä hurjan paljon! Se sopii monenlaisen yläosan kanssa kivasti yhteen ja tänään yhdistin sen söpöön valkovaaleanpunaiseen toppiin, joka näkyy harmittavan huonosti näissä kuvissa. Synkkään säähän sopii hienosti mustat farkut ja kengiksi valikoitui nuo niin ihanat tikkitennarit korkealla pohjalla. Juhannuksen kunniaksi hiuksissa piti myös tottakai olla kukkia, mutta nekin on päivän mittaan piiloutunut nutturan alle.

Pidän tästä asusta kovasti, mutta paljon mieluummin pukeutuisin kesävaatteisiin. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava juhannus ja kertokaa toki mitä pidätte tästä asukokonaisuudesta! :)
-Ellanoora

16 kommenttia :

  1. makee asu! Mätsää tosi hyvin keskenään nuo värit.


    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Itsekin pidän tuosta värityksestä :)

      Poista
  2. Oij rakastuin heti tähän asuun, eilen ihailin jo instassa tätä! Voisin pistää samantien päälleni;) Onneksi tänään on luvattu 23 astetta lämpöö, ihan huippua! Ylläripylläri mä nyt kuitenkin vietän töissä tämän ihanan päivän - hauskinta siinä on se että mulla ei aluksi pitänyt olla töitä mutta otin hyvää hyvyyttäni työkaverin vuoron:') Haha no minkäs teet.. Sun tukkasi on muuten ihanasti tässä ♥ Mä haluan tuon kimonojakun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa, että tykkäät tästä ❤ Ai sinne on luvattu niin hyvää ilmaa! Lahteen ei lähellekään noin lämmintä :/ No mutta ajattele positiivisesti; rahantuloa ei voi estää ;)

      Poista
  3. voi miten kauniita kuvia! oot niin nättinä :)

    VastaaPoista
  4. Eivitsi kuinka makee jakku/kimono! :)

    VastaaPoista
  5. Oot ollu kauniina jälleen! Ihana sun kampaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! ❤ Välillä on kiva panostaa myös hiuksiin, vaikka yleensä olen niiden suhteen hyvinkin laiska :D

      Poista
  6. Moikka! Keksin omassa blogissa tälläisen kuvahaasteen, olis kiva lukea sun versio siitä! :) http://anninsafari.blogspot.fi/2015/06/nine-lives.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Tulen kurkkaamaan mistä on kysymys :)

      Poista
  7. Vitsi mie oon hurahtannu tähän blogii! Kirjotat selkeesti ja paljon kuvia, joka on plussaa! Vaikutat niin ihanalta ihmiseltä näin blogin välillä. Oon törmänny muutaman kerran sinuu täällä lahessa, mutta en oo uskaltannu sanoo mitää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka ihanaa kuulla, kunnon piristys tälle illalle ♥ Saa tulla juttelemaan ja moikkaamaan! :)

      Poista