keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Collegemekko


Mekko Reserved // Takki H&M // Tennarit Stadium // Laukku Bershka

Eilen tuli pikaisesti käytyä kaverin kanssa kahvittelemassa ja kävimme myös nappaamassa muutamat asukuvat, vaikka tuuli ja pieni vesisade meinasikin tehdä kuvailusta hieman haastavaa. Viime vuoden Tallinnan reissulta ostettu collegemekko on ollut ahkerassa käytössä, vaikka täällä blogin puolella se ei ole tainnut esiintyä vielä kertaakaan. Tykkään tuosta rennosta mekosta todella kovasti! Mekko sopii kivasti yhteen lähes kaikkien kevättakkieni kanssa, mutta eilen päälle valikoitui jo muutamana keväänä sekä syksynä ahkerasti käytössä ollut pidemmän mallinen takki nahkahihoilla. Valkoinen pikkulaukku ja valkoiset tennarit toi raikkautta tähän asuun ja viiden minuutin pikakiharat toi näyttävyyttä kokonaisuuteen.

Minua snäpissä seuraavat (ellanooor) tietävät, että kokeilin tuossa eräs ilta kukkakaalipizzaa ja sen ohjetta on tulossa teille seuraavalla kerralla! Oli muuten hyvää pizzaa, nami! Nyt minä lähden hommaamaan itselle uutta bussikorttia ja sitten kiidänkin töihin, eli ihanaa päivänjatkoa kaikille ♥
-Ellanoora

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Keväiset Niket

Likaiset hiukset, kova tuuli, tavallistakin tavallisempi ja tylsempi asu, kamera ei tunnu kaverilta... Mutta hei niin kivat uudet Niken tennarit jalassa, joten kaikista edellä mainituista huonoista asiosta huolimatta päätin pistää tämän postauksen julkaisuun. 


Neule Gina Tricot // Toppi Bershka // Farkut Gina Tricot // Kengät Nike // Huivi Cubus

Olen sen verran kunnostautunut liikkumisen suhteen, että kuljen nykyään töihin pääsääntöisesti kävellen, jolloin hyvät kengät ovat todella tärkeät. Viimeisen parin kuukauden aikana siis lenkkareita (onpas ruma sana, tulee vaan mieleen ala-asteen ulkoliikunta ja hirveät LENKKARIT. Muttä mitkä nuo on? Lenkkarit, tennarit, kävelykengät....?) on tullut käytettyä hyvinkin paljon ja nyt vihdoin ja viimein uskalsin ottaa nuo upeat persikanväriset kengät käyttöön. On ne vaan niin ihanat ja pirteän väriset ♥ Edelleenkin haaveilen perus mustavalkoisista Nikeista tai Adidaksista, mutta eiköhän nekin jossain vaiheessa tule löytymään myös minun kenkäkokoelmasta.

Asusta ei ole mitään erikoisempaa sanottavaa, koska pääsykokeisiin lukiessa en pahemmin jaksa panostaa vaatteisiin, vaan hyvin simppeleillä asuvalinnoilla on menty. Laskin juuri päiviä Vakavaan ja apua, enää pari viikkoa itse pääsykokeisiin!! Nyt iski pieni stressi :D Eli minä tästä suljen koneen ja jatkan lukemista. Mukavaa alkavaa viikkoa teille jokaiselle ♥
-Ellanoora

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

PuhelinPuhelinPuhelin


Pääsykoeurakka on nyt kovassa vauhdissa ja Vakavaa luetaan niin ahkerasti kuin vain pystytään. Muutamana päivänä motivaatio oli aivan hukassa, mutta sitten minut pelasti Heiwayn naiset, jotka tarjosi minulle Vakavasti -sovellusta. Tuossa sovelluksesta löytyy yli 500 monivalintakysymystä kaikista kuudesta artikkelista ja voin kertoa, että tuo on aivan mahtava juttu! Kysymyksiä on mukava pohtia niin aamupalapöydässä kuin sängyssä juuri ennen nukkumaanmenoa ja vaikkapa silloinkin, kun kirja ei houkuta laisinkaan. Eli iso peukku tälle sovellukselle! // Me ostetaan hyvin harvoin meille mitään pullia/leivonnaisia/keksejä, mutta Arto yllätti eräs päivä ja toi todella herkullisia viinereitä koululta. Oi sitä onnea, kun aamulla sai nenän eteen kahvimukin ja viinerin! Kyllä pääsykokeisiin lukeminen voi olla nautinnollistakin ;) // Oi että nuo tulppaanit oli niin kauniita! Ostin noita ennen valkoisia tulppaaneja, jotka kuihtui ihan päivässä tai parissa (en tiedä oliko vika minussa vai missä), mutta nämä yksilöt koristi meidän keittiönpöytää pitkän aikaa. Kevät ja tulppaanit, ah ♥ // Eilen lenkillä nappasin tämän kuvan ja jostain syystä tykkään tuosta kuvasta suuresti. Ehkä se on vain tuo kaunis taivas ja keväinen fiilis, joka saa tykkäämään hieman hassuistakin asioista :)


Kiitos ihanan työkaverini nyt minulta löytyy molemmat ruotsimuumit! Tykkään hurjasti tuosta vaaleanpunaisesta mukista, joten sain siitä nyt toisen kappaleen itselle, eli toinen on vitriinissä turvassa ja toinen pääsee ihan käyttöön. Sininen muki on ihan hauska, mutta ei mielestäni niin kiva kuin vaaleanpunainen, joten sille en hommannut nyt toista kaveriksi. Löytyykö muilta muumihulluilta jo molemmat mukit? // Vielä sitä aikaa, kun ei tarvinnut olla nenä kiinni pääsykoekirjassa. Cosmo, Kinderit ja kahvi ♥ Kuulostaa niin ihanalta ajatukselta! Ja älkää nyt ymmärtäkö minua väärin. Jollain hassulla tavalla nautin myös tästä pääsykoeurakasta, vaikka välillä se onkin melko stressaavaa. // Olen niin onnellinen, että minulta löytyy nykyään kiharrin, jolla saa niin nätiti ja pitkäkestoiset kiharat! Tästä kuvasta muuten huomaa, että hiukseni on kasvanut  hurjan pitkiksi! Latvat tosin alkaa olemaan melko heikossa kunnossa, joten mieluusti ottaisin nyt itselleni henkilökohtaisen kampaajan kylään. Eevi? Taru? // Ja tämäkin ennen Vakavaa. Pitkästä aikaa tuli otettua värityskirja esiin ja oli kyllä todella nautinnollista kuluttaa iltaa väritellen. Lopputulos ei ole parhaimmistoa, mutta aina ei voi onnistua. 


Ostin Artolle synttärilahjaksi Cards Against Humanity -pelin, joka taisi olla ihan mieluinen lahja herralle. Pelin idea on hauska (jos olet kauhea ihminen ja omaat epämääräisen huumorintajun), mutta tällaiselle kielitaidottomalle se saattaa tuottaa harmaita hiuksia ja osa vitseistä voi mennä kovaa ja korkealta yli. Jos sinulla on mahdollisuus päästä testaamaan tuota peliä, niin rohkeasti vain mukaan! Jos et ole kuullutkaan aikaisemmin pelistä, niin tee pikainen googletus, niin pelin idea selkenee kuvahaun kautta hyvinkin nopeasti :) // Katsokaa kuinka suloisia purkkeja ostin Tigerista! Ostin tuon sekä sinikannellisen purkin pystyraidoilla ja Arton alkureaktiosta huolimatta hän on nyt ominut itselleen täysin tuon toisen purkin. Nuo on nyt todella kovassa käytössä meillä! // Olen nyt muutaman kerran kokeillut Chiapuuroa aamupalaksi ja rumasta ulkonäöstä sekä oudosta rakenteesta huolimatta tuo on noussut uudeksi suosikiksi. Itse olen tehnyt tuon vaniljanmakuiseen soijamaitoon ja ai että siitä tulee hyvää! Eli ei muuta kuin pari desiä mieleistä nestettä (manteli- soija- kookosmaito..) ja noin kaksi ruokalusikallista siemeniä. Sekoita hieman ja laita jääkaappiin yöksi. Aamulla (tai miksei jo illallakin) lisää mieluisat marjat ja hedelmät joukkoon ja sitten vain herkuttelemaan! Voin suositella :) // Pikkusiskot, ah mikä ihana tekosyy lähteä katsomaan animaatioita leffaan ;) Käytiin tosiaankin katsomassa Zootropolis ja oli todella hyvä leffa. Tykkäsin!

Tänään Verkkovalmennuksen sivut ovat hieman takkuilleet, mutta lukemista on kumminkin keretty harrastamaan ihan mukavat määrät, niin nyt oli hyvä hetki tulla päivittämään tänne puhelimesta löytyneitä kuvia! Ihanaa viikonjatkoa kaikille ♥
-Ellanoora

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Herkullinen valkosuklaajuustokakku mansikoilla

Ostin jokunen aika sitten suloisen sydämen muotoisen kakkuvuoan ja pakkohan sitä oli mahdollisimman pian päästävä testaamaan. Onhan tuollainen sydämen muotoinen vuoka paljon kivempi kuin tavallinen ympyrävuoka, eikö vaan! Hetken pohdinnan jälkeen päätin tehdä valkosuklaajuustokakun, mutta hyvin sekalaisen kauppareissun jälkeen minulla ei ollut aineksia valmiiseen ohjeeseen, joten päätin ottaa riskin ja yhdistellä paria eri ohjetta ja siinä leipoessa päätin vieläpä lisätä aineksia ihan oman pääni mukaan. Lopputulos oli muuten erityisen herkullinen, joten nyt yritän muistella, että mitä kaikkea tuohon ihanaan kakkuun tulikaan.


Pohja
175 g dominoita
n. 50 g voita

Reunoille
tuoreita mansikoita 

Täyte
5 liivatelehteä
400 g tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
2 kpl kananmunia
2 dl kuohukermaa 
200 g Maraboun valkosuklaata
n. 3 rkl sitruunamehua
n. 1-2 dl vaniljan makuista soijamaitoa 

Koristelu
mansikoita
daimrakeita
raastettua valkosuklaata 


- Aseta vuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat
- Murskaa keksit ja sulata voi keksimurskan joukkoon.
- Painele seos vuoan pohjalle tasaisesti
- Leikkaa mansikat puoliksi ja asettele ne reunaa vasten    

- Laita liivatelehdet veteen likoamaan
- Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi
- Vatkaa toisessa kulhossa kermavaahto kuohkeaksi
- Sulata valkosuklaa vesihauteessa  (vesihauteen olen itse kokenut parhaaksi tavaksi suklaan sulatukselle)
- Yhdistä   sulanut suklaa, tuorejuusto, soijamaito, kermavaahto sekä muna-sokerivaahto yhteen kulhoon ja sekoita seosta varovaisesti
-  Kiehauta sitruunamehu ja sekoita joukkoon liivatelehdet yksi kerrallaan (muista puristaa liivatteista ylimääräinen vesi pois)
- Lisää sitruunamehu muun täytteen joukkoon samalla sekoittaen 
- Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita kakku joko muutamaksi tunniksi pakkaseen tai odottelemaan seuraavaa päivää jääkaappiin
- Kun kakku on hyytynyt, voit koristella sen mieluisalla tavalla


Tästä kakusta tuli uskomattoman herkullinen, mutta toivon, että muistin kaikki raaka-aineet ja niiden määrät oikein :D Kaiken järjen mukaan tuon pitäisi kumminkin olla oikein! Jääkaapissa oli sattumoin tuota vaniljan makuista soijamaitoa ja se toi aivan ihanaa makua tähän kakkuun. Sen voi kumminkin jättää pois ja laittaa esimerkiksi kuohukermaa enemmän! Nuo mansikat olivat muuten Espanjalaisia ja olivat yllättävän makeita, nami ♥

Yleensä noudatan ruokaa laittaessa ja leipoessa ohjeita pilkun tarkasti, koska osaan olla keittiössä myös hyvin sählä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun harrastin kunnolla kokeellista leivontaa ja se kyllä kannatti! Oi kun saisi nyt herkutella tuolla kakulla ♥
-Ellanoora




keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Bomber


 Bomber Only // Farkut Gina Tricot // Toppi Primark // Kengät (?) Lontoo // Laukku H&M

Vaikka pääsykoemateriaalit pyörivät nyt hyvinkin paljon mielessä, niin välillä pitää käydä kavereiden kanssa kahvilla ja unohtaa hetkeksi Vakava -materiaalit (välillä tosin tuntuu, että muuta hommaa olisi vaikka kuinka paljon ja se Vakava jää väistämättä vähän vähemmälle, hups).


Pari päivää sitten kävimme Tarun kanssa hieman kuvailemassa kahvittelun ja kauppojen kiertelyn lomassa ja oi että olen tyytyväinen näihin kuviin! Asuna toimii hyvin yksinkertainen musta kokonaisuus (huomaa, että kesäkengätkin on jo kaivettu esiin), mutta nyt keväällä ostettu ihana nuden värinen bomberi olikin näissä kuvissa se juttu. Pohdin pitkään tuon bomberin ostoa, koska puntaroin kahden eri koon välillä. Onneksi päädyin juurikin tuohon yksilöön, koska väri on ihanan raikas ja kokokin just eikä melkein täydellinen! Tuon takin myötä olenkin alkanut kuolaamaan erilaisia kuviollisia bombereita, mutta ainakin toistaiseksi on tyytyminen tuohon.

Löytyykö sinulta jo bomber? Entä mitä pidät tästä asusta?
-Ellanoora

PS. Nak -tuotteiden arvonta on suoritettu! Onnettarena toimi Olivia ja todistajana Arto. Arpaonni suosi nimimerkkiä Sydämellä Niina, eli ei muuta kuin paljon onnea! ♥ Voittajalle on ilmoitettu myös henkilökohtaisesti.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vakava huhtikuu


Teille onkin tainnut tulla selväksi, että rakastan kevättä, joten voitte vain kuvitella kuinka iloinen olenkaan maaliskuun vaihtumisesta huhtikuuksi, koska huhtikuu on kunnolla kevätkuukausi. Pitenevät päivät, kuiva asfaltti, aurinko sekä kaikki muutkin kevään ja kesän merkit saavat minut todella onnelliseksi.

Viime vuotiseen tapaan tämä huhtikuu tarkoittaa minulle kaikkien keväisten asioiden lisäksi myöskin pääsykokeisiin lukemista, sillä unelma yliopistosta ja luokanopettajuudesta ei ole tässä vuoden aikana haihtunut yhtikäs mihinkään. Viime vuonna lukemiset jäi hieman vähemmälle töiden takia, mutta tänä vuonna olen fiksumpi ja teen vain töitä kolmesti viikossa, eli lukemiselle pitäisi jäädä vähän paremmin aikaa. Alku ei ole ollut kumminkaan kovinkaan räjähtävä räjähtävä lukemisen suhteen, mutta kyllä tämä tästä vielä lähtee kunnolla vauhtiin! Aineisto on lukaistu kertaalleen läpi, kaverin kanssa on suunniteltu yhteisiä lukuhetkiä ja verkkovalmennuskurssillekin on ilmottauduttu, joten lähtökohdat ovat ainakin hyvät.

Luokanopettajaksi haetaan tosiaankin Vakava -aineistolla, joka ilmestyy suurinpiirtein aina kuukautta ennen itse koetta. Aineisto sisältää 6-8 artikkelia, jotka sitten tulisi opetella niin hyvin kuin mahdollista. Ainakin viime vuonna osa kysymyksistä oli hyvin soveltavia, osa sitten taas todella pikkutarkkaa eikä joukosta myöskään uupunut kompakysymykset. Eli pienoinen urakka tulee taas olemaan tässä kuukauden aikana. Tuohon Vakavaan osallistuu siis ihan kaikki hakijat ja kokeen perusteella sitten osa pääsee toiseen hakuvaiheeseen, joka on yliopistokohtainen.


Tämä huhtikuu tulee siis olemaan hyvin vauhdikas pääsykokeiden ja töiden vuoksi, joten blogini hiljenee hetkeksi. Varmasti postauksia tulee, mutta todennäköisesti paljon rauhallisemmalla tahdilla. En yksinkertaisesti voi ottaa paineita nyt tästä blogista, vaan aivan ykköseksi menee Vakavan lukeminen. 

Pitäkää minulle peukut pystyssä, jotta luku-urakkani onnistuu hyvin ja että tänä vuonna ahkera lukeminen tuottaa hieman paremmat pisteet kuin viime vuonna. Viime vuonnahan pisteeni olisivat riittäneet toiseen vaiheeseen Rovaniemelle sekä Savonlinnaan, mutta kumpaakaan näistä paikoista en ollut hakenut. Tänä vuonna yksi hakukohteistani on muuten Savonlinna, joten saa nähdä miten tämän neidin käy! Jäiks! Löytyykö sieltä ruutujen toiselta puolelta muuten muita, jotka ahkeroivat nyt pääsykoekirjojen parissa? Mitkä ovat fiilikset teillä lukemisen suhteen?

Oikein ihanaa ja mukavaa alkanutta huhtikuuta teille kaikille! Muistakaa, että vielä tänään pystyy osallistumaan hiustuotearvontaan (KLIK!) ja pysykää kuulolla, koska aion ajastaa teille postauksen herkullisesta kakusta, jonka tein viime viikolla!
-Ellanoora

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Lempparihuulipunat

 
Olen jo pienen ikuisuuden ajatellut tämän postauksen toteuttamista ja tänään vihdoinkin sain tämän julkaistua, kiva! Kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät, että olen huulirasvariippuvainen ja minulla on aina oltava huulirasvaa mukana matkassa. Viimeisen parin vuoden aikana olen myös hurahtanut täysin huulipuniin ja hyvin usein laukusta löytyy nykyään huulirasvan lisäksi myös huulipuna. Huulipunat tuovat ilmeeseen niin paljon piristystä ja väreillä saa lisäilmettä asuun kuin asuun.

Huulipunakokoelmani ei ole vielä täydellinen, mutta halusin tulla esittelemään teille kolme tämän hetkistä suosikkiani!

 
LUMOAVA LUUMU Tämä liila huulipuna on ehdottomasti lempparein ja käytetyin huulipunani, vaikka aluksi tämä tuntuikin liian rohkealta väriltä minulle. Haaveilin pitkään liilasta huulipunasta, mutta sitä oikeaa sävyä ei tuntunut tulevan millään vastaan, mutta onneksi lopulta löysin tämän ihanuuden!



PETTÄMÄTÖN PINKKI Pinkkejä huulipunia minulta löytyy varmasti eniten, koska pinkki on aina pop. Olen aina tykännyt kovasti juurikin tuollaisista räikeän pinkeistä sävyistä, mutta hakusessa on myös kaunis mattavaaleanpunainen, mutta sitä oikeaa ei vielä ole tullut vastaan.


OMAPERÄINEN ORANSSI Vielä jokunen aika sitten en voinut kuvitella omistavani oranssia huulipunaa, kunnes pikku hiljaa aloin lämpenemään ajatukselle. Eihän tämäkään sävy ole täysin oranssi, vaan koralli tosiaankin. Tykkään kumminkin tästä väristä kovasti ja se on muuten uusin tulokkain kokoelmassani!


Löytyykö sieltä muita huulipuniin hurahtaneita? Mikä on sinun suosikkisävy? Itse aion tosiaankin seuraavaksi hommata jonkun hyvin vaaleanpunaisen sävyn, joka varmasti nousee näiden lemppareiden rinnalle. Huulipuniahan ei ikinä voi olla liikaa, joten kokelmani tulee varmasti kasvamaan hiljalleen. Erityisesti katselen uusia huulipunia alennuksista, koska silloin tekee yleensä hyviä löytöjä!
-Ellanoora

PS. Muistakaa käydä osallistumassa edellisessä postauksessa olevaan ihanaan hiustuotearvontaan! Tällä hetkellä on ainakin hyvät mahdollisuudet voittaa ;)