sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vakava huhtikuu


Teille onkin tainnut tulla selväksi, että rakastan kevättä, joten voitte vain kuvitella kuinka iloinen olenkaan maaliskuun vaihtumisesta huhtikuuksi, koska huhtikuu on kunnolla kevätkuukausi. Pitenevät päivät, kuiva asfaltti, aurinko sekä kaikki muutkin kevään ja kesän merkit saavat minut todella onnelliseksi.

Viime vuotiseen tapaan tämä huhtikuu tarkoittaa minulle kaikkien keväisten asioiden lisäksi myöskin pääsykokeisiin lukemista, sillä unelma yliopistosta ja luokanopettajuudesta ei ole tässä vuoden aikana haihtunut yhtikäs mihinkään. Viime vuonna lukemiset jäi hieman vähemmälle töiden takia, mutta tänä vuonna olen fiksumpi ja teen vain töitä kolmesti viikossa, eli lukemiselle pitäisi jäädä vähän paremmin aikaa. Alku ei ole ollut kumminkaan kovinkaan räjähtävä räjähtävä lukemisen suhteen, mutta kyllä tämä tästä vielä lähtee kunnolla vauhtiin! Aineisto on lukaistu kertaalleen läpi, kaverin kanssa on suunniteltu yhteisiä lukuhetkiä ja verkkovalmennuskurssillekin on ilmottauduttu, joten lähtökohdat ovat ainakin hyvät.

Luokanopettajaksi haetaan tosiaankin Vakava -aineistolla, joka ilmestyy suurinpiirtein aina kuukautta ennen itse koetta. Aineisto sisältää 6-8 artikkelia, jotka sitten tulisi opetella niin hyvin kuin mahdollista. Ainakin viime vuonna osa kysymyksistä oli hyvin soveltavia, osa sitten taas todella pikkutarkkaa eikä joukosta myöskään uupunut kompakysymykset. Eli pienoinen urakka tulee taas olemaan tässä kuukauden aikana. Tuohon Vakavaan osallistuu siis ihan kaikki hakijat ja kokeen perusteella sitten osa pääsee toiseen hakuvaiheeseen, joka on yliopistokohtainen.


Tämä huhtikuu tulee siis olemaan hyvin vauhdikas pääsykokeiden ja töiden vuoksi, joten blogini hiljenee hetkeksi. Varmasti postauksia tulee, mutta todennäköisesti paljon rauhallisemmalla tahdilla. En yksinkertaisesti voi ottaa paineita nyt tästä blogista, vaan aivan ykköseksi menee Vakavan lukeminen. 

Pitäkää minulle peukut pystyssä, jotta luku-urakkani onnistuu hyvin ja että tänä vuonna ahkera lukeminen tuottaa hieman paremmat pisteet kuin viime vuonna. Viime vuonnahan pisteeni olisivat riittäneet toiseen vaiheeseen Rovaniemelle sekä Savonlinnaan, mutta kumpaakaan näistä paikoista en ollut hakenut. Tänä vuonna yksi hakukohteistani on muuten Savonlinna, joten saa nähdä miten tämän neidin käy! Jäiks! Löytyykö sieltä ruutujen toiselta puolelta muuten muita, jotka ahkeroivat nyt pääsykoekirjojen parissa? Mitkä ovat fiilikset teillä lukemisen suhteen?

Oikein ihanaa ja mukavaa alkanutta huhtikuuta teille kaikille! Muistakaa, että vielä tänään pystyy osallistumaan hiustuotearvontaan (KLIK!) ja pysykää kuulolla, koska aion ajastaa teille postauksen herkullisesta kakusta, jonka tein viime viikolla!
-Ellanoora

13 kommenttia :

  1. Täälä yksi kevään vihaaja, haha! :D Saan niin järkyttävät allergiaoireet siitepölystä keväisin että se ei tosiaan lukeudu suosikkeihin! Muttahei oikein paljon tsemppiä sulle luku-urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eei, voin vain kuvitella kuinka ikävät tuollaiset allergiaoireet on näin keväisin! :( Mutta kiitos paljon tsempeistä!

      Poista
  2. Minne paikkakunnille olet hakenut? Tsemppiä luku-urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinkiin, Tampereelle ja Savonlinnaan luokanopettajaksi ja Helsinkiin ja Tampereelle lastentarhanopettajaksi :) Luokanopettaja olisi se ihana ykkösvaihtoehto, mutta kyllä mulle tuo lastentarhanopettajakin käy!

      Poista
  3. Tsemppiä urakkaan!! Muista kanssa lepopäivien tärkeys :) toivon, että pääset haluamaasi paikkaan! Jos ja kun sulle napsahtaa opiskelupaikka ja muutto tulee eteen, niin lähteekö poikaystäväsi mukaan vai miten ootte asiaa miettineet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Vielä ei olla ihan päätetty, että miten asiat ratkaistaan, koska Arto valmistuu oppisopimuskoulutuksestaan vasta vuoden vaihteessa. Helsinki on toki lähellä, mutta Tampere ja Savonlinna vaatii suunnittelua ja miettimitä hieman enemmän. Eli saa nähdä! :)

      Poista
  4. Tsemppiä myös sinne pääsykokeisiin valmistautumiseen ja lukemiseen! Muista myös rentoutua välillä niin jaksaa sitten paremmin myös lukea :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Yritän kovasti olla stressaamatta ja myös tottakai levätä. Väsyneenä ei lukeminen niinkään onnistu :)

      Poista
  5. Täällä toinen Vakavaan lukeva... Huh ootpas ollut ahkera, jos oot jo kertaalleen läpi lukenut :D Itellä ei oo ollu aikaa muuhun, kuin vasta aineiston tulostamiseen ja nopeaan selailuun :D mutta kyllä se vielä tästä... Tsemppiä!!! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä myös sulle lukemiseen! No siis tosiaankin vain lukaissut läpi, eli paljoakaan ei vielä ole päässä :D Tänään olen päässyt hieman syventymään tuohon ekaan artikkeliin :)

      Poista
  6. Ihan hurjasti tsemppiä sulle lukuihin ja pääsykokeisiin! :)) Kova uurastus kyllä palkitaan, ainakin jotenkin! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon! Toivon kovasti, että tänä vuonna Vakava onnistuu hieman paremmin kuin viime vuonna :) Töitä ainakin teen onnistumisen eteen!

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä luku-urakkaan!! :)

    VastaaPoista