tiistai 23. helmikuuta 2016

Pitkästä aikaa


 Paita BikBok / Farkut Gina Tricot / Takki H&M / Kengät Prisma / Huivi Vero Moda / Laukku H&M /

Onpas ihanaa saada tänne pitkästä aikaa päivän asua! En edes halua ajatella kuinka pitkä aika viimeisimmästä asupostauksesta on, mutta nyt tulevan kevään myötä näitä alkaa varmasti taas pikku hiljaa tipahtelemaan tänne :)

Tänään on ollut ihana vapaapäivä! Sai nukkua pitkään, aamu oli hyvä, näin kaveria ja nyt vuorossa on vain pientä siivoilua kotona. Eilen tekemäni kiharat myös piristiviät päivääni ja vapaan kunniaksi sipaisin liilaa (lempparein sävy tällä hetkellä) huulipunaa huuliin. Asu oli simppelisti kokomusta, mutta viininpunainen huivi, liila huulipuna ja uutukaiset kenkäni Prisman alennuksista toivat pientä eloa tähänkin asuun. Harvemmin minua näin mustissa näkyy, mutta uusi poolopaitani ja mustat farkut tuntui kivalta yhdistelmältä! Pitkästä aikaa korutelineestä tuli myös napattua näyttävä statement-koru kaulaan, joka sopii mielestäni superkivasti tuohon paitaan.

Tällainen pikainen höpöttelypostaus tähän väliin! Mitäs te pidätte tästä asusta? Minusta tuntuu, että viikko menisi jo paljon pidemmällä kuin vasta tiistaissa, mutta toivotaan, että viikko menee vauhdikkaasti eteenpäin ♥
-Ellanoora

torstai 18. helmikuuta 2016

Pari hauskaa faktaa minusta

Mielestäni bloggaajien erilaisia faktapostauksia itsestä on aina yhtä hauska lukea, joten ajattelin toteuttaa tähän väliin sellaisen, vaikka ainakin pari erilaista esittelypostausta minusta jo löytyykin. Täältä (klik!) löytyy Minä en -postaus ja täältä (klik!) löytyy erilaisia faktoja haasteen muodossa. Toivottavasti en hirveästi toista itseäni!


1. Sekoitan hyvin usein keskenään Dubain sekä Dublinin ja Kuopion ja Kouvolan. Aina pitää hetken aikaa miettiä, että kummasta paikasta ihmiset puhuvatkaan.

2. Harvemmin juon alkoholia, mutta silloin kun juon, niin alkoholi menee ensimmäisenä jalkoihin :D En oikein tiedä miten sen selittäisin, mutta muutamien huikkien jälkeen alan tuntemaan jaloissani pientä kihelmöintiä ja tuolloin yleensä totean "nyt tuntuu jaloissa". 

3. Olen allerginen rispiliimalle sekä tummille hiusväreille. Tuntuu hassulta, että en ole allerginen esimerkiksi eläimille tai millekään ruualle, mutta tuollaisille asioille olen sitten allergisoitunut. Onneksi on olemassa allergialiima, joten saan nauttia räpsyistä!

4. Olen joka paikassa aina ajoissa ja ahdistun kovasti, jos jostain syystä olen myöhässä. Yleensä olen odottelemassa vähintään viisi minuuttia etuajassa ja jos tiedän myöhästyväni edes muutamalla minuutilla, niin laitan heti viestiä. Olen kumminkin hyvin hidas tekemään lähtöä, koska pukemisessa, tavaroiden etsimisessä ja muissa epämääräisissä valmisteluissa kestää ikuisuus.

5. Vehnäjauhot tuntuvat mielestäni ällöttävältä ja niihin koskeminen saa minut kananlihalle. Yritän välttää viimeiseen asti käsien laittamista taikinaan, jossa on paljon jauhoja. En tosiaankaan tiedä mistä tämä ällötyksen aihe johtuu.

6. Olen ollut partiossa apulaisvartionjohtajana, yläasteella tukarina, seurakunnalla isosena, lukiossa tutorina ja yleensä löydän itseni järjestämässä erilaisia asioita/tapahtumia. Nautin asioiden organisoimisesta, tykkään olla ihmisten tukena ja järjestää toimintaa, mutta nuo kaikki asiat aiheuttaa pientä stressiä ja silti olen tunkenut itseni kaikkialle. Esimerkiksi järjestin meidän abijatkot, joiden jälkeen sanoin etten järjestä enää ikinä yhtikäs mitään ja nyt olen järjestämässä meidän ala-asteluokan luokkakokousta.

7. Minulla on aina puhelin äänettömällä. En vain osaa pitää sitä äänellisellä. 

8. Uusin Star Wars -leffa on ainut Star Wars, jonka olen nähnyt. Tietopohja noista elokuvista oli melko heikohko, kun Arton kanssa kävimme tuon leffan katsomassa, mutta se ei haitannut. Tykästyin elokuvaan suuresti, joten voi olla, että Star Warseja alkaa tulevaisuudessa pyörimään telkkarista ihan myös minunkin tahdostani.

9. Yksin ollessa olen joko täydessä hiljaisuudessa tai sitten laulan kovaa ja korkealta. Harvemmin vain kuuntelen musiikkia, vaan se on joko hiljaisuus tai sitten laulaminen. Välillä mietin, että kuinkakohan paljon naapurit saavat nauttia konserteistani.

10. Omistan järisyttävän huonon suuntavaiston. Vaikka olen asunut Lahdessa koko ikäni, niin en silti osaa hahmottaa miten pääsisin fiksusti paikasta A paikkaan B. Vieraassa kaupungissa olen aivan hukassa, koska en osaa edes lukea karttaa. 


Kirjoitin tätä postausta parisen tuntia tänä iltana kaikessa rauhassa samalla Netflixiä tuijottaen ja postausta julkaistaessa tämä vain katosi. Arto yritti pelastaa postauksen, mutta ei siinä onnistunut. Voitte vain kuvitella kuinka vihainen olin! Ajattelin, että en todellakaan ala kirjoittamaan tätä uudestaan, koska A) kello oli paljon B) en enää muistanut kaikkia kohtia ja C) ärsytti vaan niin kovasti.

Mitä mieltä te olette tällaisista bloggaajien faktapostauksista? Entä onko teillä ikinä kadonnut postaukset savuna ilmaan? Nyt tahdon toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua! Nauttikaa siitä minunkin puolesta, koska olen koko viikonlopun töissä. Ja hei, postausehdotuksia otetaan vastaan, koska perus päivän asu -postauksia näyttää olevan hyvinkin vaikea saada tänne blogiin :D Henkilökohtainen kuvaaja olisi kiva!
-Ellanoora

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Pics From Instagram

Selailin puhelimen kuvia ja ajattelin nyt olevan hyvä hetki taas tyhjennellä niitä myöskin tänne blogin puolelle. Suurin osa kuvista löytyykin instagramin puolelta, mutta eipä tuo haittaa. 


Muutama postaus sitten kerroin terveellisemmästä elämästäni ja innostuksesta smoothieita kohtaan, mutta nyt smoothiet ovat olleet pienellä tauolla. Snäpissä minua seuraavat tietävätkin, että jouduin kärsimään kaksitoista tuntia ruokamyrkytyksestä, jonka aiheutin itselleni ihan omalla tyhmyydelläni, kun laitoin smoothiehen vanhentunutta maitorahkaa.. Vahinkohan se oli, mutta yö ei ollut mitenkään nautinnollinen :D Nyt kumminkin erilaiset herkulliset smoothiet alkavat houkuttelemaan! // Kuinka moni on maistanut Fazerin uusia suklaita? Odotin noita innoissani, mutta ainakin omasta mielestä maut olivat pettymyksiä. Kaikki muut olivat ihan ok, mutta kahvin ja mutakakun makuinen oli hirveää, koska se maistui pelkästään kahville. Pakkaukset on ihania ja houkuttelevia, mutta odotin suklailta enemmän. // Tänään kävimme Arton kanssa Amarillossa syömässä ystävänpäivän kunniaksi ja ainakin oma karitsan paahtopaisti vuohenjuustolla oli erityisen hyvä annos, nam! // Sain äidiltä aivan ihanan nimpparilahjan ♥ Nimittäin tuon uuden niin upean värisen kannun sekä söpöjä vaaleanpunaisia tulppaaneja. Minulla on jo tuosta uudesta muumisarjasta se iso syvä lautanen ja nyt sain tuon kannun, jeii! Vielä puuttuu purkki, mutta sillä ei ole niin kiire :) Löytyykö sieltä muita muumihulluja, jotka ehdottomasti tahtovat nuo uutukaiset itselleen?


Kävimme ihanaisen serkkuni Eevin kanssa brunssilla Seurahuoneella ja en voi muuta kuin kehua tuota brunssia. Siellä kyllä syö itsensä niin ähkyyn kaikista niistä herkuista! Voin vain suositella tuota brunssia kaikille! // Edellisessä postauksessa hehkutin uutta Curl Secret -kiharrinta ja sillä kyllä saa niin upeat ja kestävät kiharat! Olen aivan rakastunut tuohon laitteeseen ♥ Ja tosiaankin, kiharat kestävät vesisateessa ja vieläpä seuraavaan päivään saakka. // Saimme töistä lahjakortit, joilla sai hommata itselle juoksukengät tietyllä  hinnalla. Valikoima ei ollut mitenkään kovinkaan laaja, mutta minä valitsin itselleni nämä söpöläiset! Katsokaa kuinka keväiset ja ihanat ne on! // Leivoin nimpparikahveilleni tätä uskomatonta herkkua ja nutella-juustokakusta tuli ehdottomasti uusin lempparini! Todella helppoa tehdä ja niiiiiin hyvää etteivät sanat edes riitä kehumaan tuota herkkua. Jos et ole vielä maistanut tuota kakkua, niin suosittelen ehdottomasti tekemään ja maistamaan sitä! Ohjeen löytää täältä (kilk!). Oletko ikinä syönyt nutella-juustokakkua? Jos olet, niin mitä pidit?


Kävin eilen vasta ensimmäistä kertaa Lahden siipiravintolassa syömässä, vaikka olen halunnut sinne jo pidemmän aikaa. Todella hyvät ja täyttävät ruuat eikä tosiaankaan ollut pettymys. Oi että, tuonne eksyn aivan varmasti vielä uudemmankin kerran, nami mitä ruokaa tuolta sai! // Nyt on taas se aika vuodesta, että olen aivan hurahtanut tulppaneihin ja niitä onkin kannettu kotiin koko ajan. Tykkäsin kovasti noista liiloista tulppaaneista ja ne piristi ihanasti keittiötä! // Harmittaa kovasti, että lumiset ja aurinkoiset päivät ovat olleet todella harvassa, mutta silloin kun niitä on, niin niistä on pitänyt nauttia! Olivia rakastaa lunta, joten on ollut ihana katsella, kun neiti riehuu lumessa sydämensä kyllyydestä ♥ // Mustikkapiirakkaa, nami! Välillä on kiva leipoa myös jotain ihan perusjuttuja varsinkin, kun Arto ei ole erikoisuuksien fani, vaan hänelle uppoaa paremmin nämä perinteiset leipomukset.


Upeita erivärisiä tulppaaneja Aalto maljakossa ja muumikulho täynnä suklaita, kyllä kelpaa ♥ Onneksi vieraita on käynyt sen verran tiuhaan tahtiin, että tuo kulho alkaa jo pikku hiljaa olemaan tyhjä! // Tuntuu, että hyvät hiuspäivät ovat harvinaisuus, mutta tuona päivänä hiukset pysyivät koko päivän ajan nättinä. Kivaa vaihtelua kaikille niille rumille sotkuisille (oikeasti sotkuisille) ponnaripäiville :D // Oo tätä herkullista kasvispiirakkaa, jota olen myöskin leiponut! Siitä löytyy fetaa, purjoa, kirsikkatomaattia sekä parsakaalia (ja ehkä paprikaa, en muista) ja ai että tuo oli hyvää! Pohja on tehty samalla ohjeella kuin kinkkupiirakan pohja, jonka ohje muutama postaus takaperin. // Katsokaa kuinka suloisia omenoita! Ostin nuo osaksi erään kaverini kihlajaislahjaa, mutta pakko oli napata kuva näistä ihanuuksista.

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava ystävänpäivä ja sen siivittämänä  tahdonkin toivottaa jokaiselle mukavaa alkavaa vikkoa ♥
-Ellanoora  

tiistai 9. helmikuuta 2016

Curl Secret

Monet teistä saattavat muistaa  tai tietää sen faktan, että olen todella huono sekä laiska hiusteni kanssa. Minusta olisi ihanaa laittaa joka päivä kauniita kampauksia tai ihan vaan kihartaa hiukset nätisti, mutta valitettavasti kumpikaan näistä ei oikein ole alaani, joten yleensä tyydyn aamuisin laittamaan hiukseni hyvin simppelisti esimerkiksi ponnarille. Erikoisuuteni on kumminkin jo pitkään ollut suuri nuttura, mutta siihen se osaaminen yleensä jääkin.


Erilaiset kampaukset tuottavat minulle päänvaivaa eikä kiharat pysy sitten millään, vaikka kihartaisin hiukseni kihartimella tai suoristusraudalla kolmesti päivässä. Ja kyllä, olen joskus kihartanut hiukseni kolme kertaa päivässä, jotta saisin nauttia ihanasta kiharapilvestä, mutta yleensä ne onnettomat laineet kaikkoavat muutamassa tunnissa... Kuinka raivostuttavaa! Muutama kuukausi sitten törmäsin kumminkin ratkaisuun, joka voisi helpottaa elämääni ja siitä asti olen unelmoinut Babylissin Curl Secretistä. Kuinka mielenkiintoinen kapistus!

Hieman oudon ja ehkä jopa pelottavan näköinen mötikkä kiehtoi minua suuresti, mutta sen suolainen hinta ei houkutellut sitten pätkääkään. Katselin kumminkin youtubesta videoita sekä luin muiden kokemuksia Curl Secretistä ja entistä kovemmin halusin itselleni tuon kihartimen. Päätin alkaa aktiivisesti selaamaan Toria, jos sieltä tulisi edullinen kiharrin vastaan ja nyt vihdoin ja viimein minua onnisti!
Tänään kävin hakemassa paketin ja innolla aloin testaamaan kiharrinta samantien sen paketista ulos saatuani. Yllätyin kuinka helppoa sitä oli käyttää ja kuinka nopeasti sain kiharapilven aikaiseksi. Tuo laite siis imaisee hiussuortuvan sisäänsä ja tekee itsekseen kiharan. Jos laittaa liian paksun suortuvan tai jokin muu menee vikaan, niin kiharrin sammuu, eli tuossa ei ole vaarana hiusten menettäminen :D Muutaman kerran sain laitteen sammumaan, mutta mielestäni kiharrinta oli silti todella helppo  ja mukava käyttää, varsinkin kun kiharat ilmaantui hiuksiini itsekseen. No mites se suurin ongelmani eli kestävyys? Yleensä onnettomat kiharani kestää tosiaankin vain parisen tuntia, mutta nyt kiharat ovat kestäneet moitteettomina kuusi tuntia. Olen harjannut niitä, käynyt kaupassa, lenkillä, imuroinut ja huhkinut monta tuntia keittiössä eikä ole merkkiäkään kiharoiden kaikkoamisesta. Yleensä tuollaisen huhkimisen jälkeen kiharoista ei ole tietoakaan, mutta nyt uskallan jopa toivoa, että huomenna omistan jonkinlaiset kiharat!


En ala sen kummemmin mitään käyttöohjeita kirjailemaan, koska netti on pullollaan niitä, mutta halusin kumminkin tulla hehkuttamaan onneani. Niin näppärä laite, joka tekee upeat käkkyrät ♥ Onko kenelläkään muulla Babylissin Curl Secretiä? Tai oletko kuullut tai itse haaveillut tästä laitteesta? Minä voin vain suositella tuota!
-Ellanoora

maanantai 1. helmikuuta 2016

Enchanted forest and Lost ocean - Aikuisten värityskirjat part 2


En ole edelleenkään kyllästynyt aikuisten värityskirjoihin ja monena iltana muutama tunti saattaa vierähtää huomaamatta kuvia eloon herättäessä. Jotkut teistä saattavat muistaa tämän (klik!) postauksen, jossa on Enchanted forest -värityskirjasta värittämiäni kuvia. Tuo postaus oli todella suosittu ja koska siitä on vierähtänyt jo pienoinen tovi, niin ajattelin kuvata teille lisää kuvia, joita olen tässä kerennyt väritellä.


Kun lopetin jouluna työt koulunkäynninavustajana, niin sain työkavereilta aivan ihanan lahjan, joka sisälsi Johanna Basfordin Lost ocean (Meren syvyyksissä) -värityskirjan, josta olin niin otettu! Kuinka upeita työkavereita siellä onkaan, kun osasivat muistaa minua tuollaisella lahjalla ♥ Näistä kuvista kolme viimeistä on juurikin tuosta Lost ocean -kirjasta ja muut ovat Enchanted forest -värityskirjasta ja olen juuri värittämässä tuota ihan ensimmäistä kuvaa. 

Onneksi noissa kahdessa riittää väritettävää vielä rutkasti, koska en todellakaan ole kyllästymässä värittelyyn. Tosin uudet värikynät ovat aivan pian ostoslistalla, koska esimerkiksi musta, vihreä ja sininen alkaa vetelmään viimeisiään.
Toivottavasti piditte tästä postauksesta ja kertokaa toki, jos teiltä löytyy samantyyppisiä postauksia ♥
-Ellanoora

tiistai 26. tammikuuta 2016

Täydellinen vapaapäivä + herkullinen kinkkupiirakka


Olen huomannut, että minulla on kolmenlaisia vapaapäiviä: 
1. Menen paikasta toiseen pää kolmantena jalkana, niin etten edes huomaa viettäväni vapaapäivää.
2. Löhöän koko päivän sohvalla Netflixiä katsoen enkä tee mitään Olivian ulkoilutuksia fiksumpaa.
3. Saan sopivassa suhteessa tehtyä kaikkea fiksua sekä mukavaa, mutta kumminkin saan myös rentouduttua.
Oletteko huomanneet samanlaisia piirteitä teidän vapaapäivissä?


Mieluisin tapa viettää vapaapäivää näistä on ehdottomasti tuo viimeinen ja tänään oli juuri sellainen vapaapäivä ♥ Aamulla sain nukkua pitkään, aamupäivä meni kotia siivotessa ja aivan ihanaa kinkkupiirakkaa leipoen. Iltapäivällä kaveri tuli meille kahvittelemaan ja pari tuntia vierähti kaikkea höpötellessä. Olivian kanssa kävimme päivälenkillä virkistäytymässä ja ilta onkin sujunut Cosmoa lukien, kynsiä lakkaillen, musiikkia kuunnellen ja tätä postausta kirjoittaen. En voisi olla tyytyväisempi tähän päivään ♥


Tänään tuli pitkästä aikaa tosiaankin myös leivottua tuota herkullista kinkkupiirakkaa. Monet olivat snapchatissa kiinnostuneita tuon ohjeesta, joten ajattelin kirjoitella sen tähän postaukseen. Tämä on todella helppo, nopea sekä erityisen herkullinen piirakka, jonka täytettä voi muokata mielen mukaan. Suosittelen kokeilemaan! Ja tässä se ohje:

Pohja: 
½ prk maitorahkaa
125 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täye:
n. 150 g palvikinkkua
n. 150 g juustoraastetta
paprikaa
kirsikkatomaattia
persiljaa
2 dl ruokakermaa
3 kananmunaa
1 dl maitoa 
½ tl pippuria
½ tl paprikajauhetta

Sekoita keskenään maitorahka sekä pehmeä voi, lisää venhäjauho ja leivinjauhe. Voitele vuoka, vuoraa se taikinalla. Levitä pohjalle kinkku, juustoraaste sekä pilkotut paprikat ja kirsikkatomaatit. Sekoita keskenään ruokakerma, kanamunat, maito, mausteet sekä persila ja kaada seos vuokaan.
Uuni 200 astetta, paista noin 40 minuuttia.

Anna piirakan jäähtyä ja vetäytyä rauhassa ennen herkuttelua!


Minkälainen on sinun mielestäsi täydellinen vapaapäivä? Entä saiko tämän kinkkupiirakan ohje veden kielelle? Ehkä voisin käydä hakemassa vielä yhden palan sitä itselleni... Ihanaa viikon jatkoa jokaiselle ♥
-Ellanoora 

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kuinka terveellinen elämä onnistuu minulta?


"Tahdon alkaa elämään terveellisempää elämää, innostua liikunnasta ja monipuolisesta sekä terveellisestä ruokavaliosta. Tahdon tehdä enemmän kotiruokaa, käydä vähemmän ulkona syömässä sekä syödä vähemmän pikaruokaa. Tahdon kokeilla uusia reseptejä ja alkaa testaamaan kasvisruokia. Muutaman kilon tiputtaminen olisi myös mukavaa, mutta sen pitäisi onnistua edellä mainittujen asioiden avulla ilman suurempia ongelmia."

Näin kirjoitteilin edellisessä postauksessa tammikuun alussa ja näitä asioita olen viimeiset pari viikkoa työstänyt. Ja pakko sanoa, että yllättävän hienosti olen päässyt näissä tavotteissa alkuun! Tuota postausta kirjoittaessa minulla ei oikein ollut tietoa miten käytännössä lähtisin tuota kaikkea toteuttamaan, mutta yllättävän nopeasti löytyi rutiini, joka vieläpä piti. Ennen saatoin herkutella päivittäin, koska kotoa löytyy aina jotain pientä hyvää naposteltavaa ja parikin kertaa viikossa tuli sorruttua johonkin helppoon ruokaan. Ei hyvä, mutta kaksi viikkoa sitten tähän kaikkeen tuli muutos!

Ajatus terveellisemmästä elämästä on pyörinyt päässäni jo parin vuoden ajan, mutta jotenkin siihen on ollut vaikea tarttua kiinni. Jostain syystä nyt vasta pääsin ajatuksia pidemmälle ja konkreettisesti toteuttamaan sitä mistä olen jo pitkään haaveillut. Tosin salille meno edelleenkin tökkii, mutta ruokavalion muutos on todella suuri harppaus eteenpäin.

Totesin, että parasta olisi herkutella vain viikonloppuisin, mutta hyvällä syyllä saa arkisinkin syödä kakkupalan tai pienen määrän jotain herkkua. Esimerkiksi jos joku tarjoaa sinulle suklaata, en kieltäydy tai jos menee leffaan, niin elokuvaevääksi ei tarvitse ottaa kirsikkatomaatteja. Nämä kaksi viikkoa on mennyt herkuttelujen suhteen todella hienosti. En olisi todellakaan uskonut, että tästä tulisi näin helppoa, koska olen pitkään ollut, tai ainakin kuvitellut olevani, sokerikoukussa. Viime ja tänä viikonloppuna olen syönyt pari palaa pizzaa ja hieman suklaata vasta sunnuntaina eikä kumpaakaan ole tullut mitään himoa, vaan tosiaankin parin palan jälkeen minulle riittää. Sellaisen huomion olen tehnyt, että pitkien työpäivien jälkeen ja väsyneenä himo kaikkeen epäterveelliseen on suuri! Mikä tahansa mäkkiruuasta irttareihin maistuisi ja kaupassa työskentely ei helpota himoa yhtään. Onneksi en ole sortunut, vaan olen aina keksinyt jotain muuta syötävää.

Kotiruokaa olen tehnyt ahkerasti ja uusia ohjeita etsin koko ajan innolla. Arto ei ole kokeiluistani ja ajatuksistani yhtä innoissaan kuin minä eikä suostu edes maistamaan kokkailujani, mutta eipä tuo ole minulta pois. Pitkän tauon jälkeen olen myös innostunut smoothieista, joita teen itselleni aamuisin. Minua snapchatissa seuraavat saavat melkein joka aamu nauttia snäpeistä, joissa on kuvattuna aamuinen smoothieni sekä listattuna sen raaka-aineet. Smoothiet on niin hyviä, täyttäviä ja raaka-aineita vaihtelemalla joka päivä saa nautittavaksi aivan uudenlaisen smoothien.

Olen todella innoissani, koska kaikki on lähtenyt niin hienosti käyntiin! Vielä kun urheilua kohtaan löytäisin sen saman innon, jota minulla on joskus ollut, niin kaikki olisi hienosti, mutta kuten jo sanoin, niin tämä kaikki on jo suuri harppaus eteenpäin. Eteenpäin minua myös työntää se fakta, että jo pelkällä ruokavaliomuutoksella esim vyötäröni on kaventunut pari senttiä ja voitte vaan kuvitella kuinka intopiukeana olen siitä :D

Hei, jos sinulla on jotain huippuja kasvisruokareseptejä tai jotain muita hyviä vinkkejä, koskien ihan mitä tahansa liittyen terveelliseen elämään, niin kertokaa toki! 
-Ellanoora