Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kamera. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kamera. Näytä kaikki tekstit
torstai 17. heinäkuuta 2014
Voi kamera minkä teit
Täällä sitä taas ollaan ilman kameraa. Mun Canon on puolitoista vuotta vanha, mutta nyt jo toista kertaa huollossa tismalleen samaisen ongelman takia kuin aikaisemminkin. Ärsyttävintä tästä tekee sen, että kamerani on ihan siitä lähtien ollut viallinen, kun sen ostin, mutta olen kärsivällisesti elänyt tuon aina vain välillä ilmentyvän vian kanssa. Välillä kamera saattaa toimia esimerkiksi viikon verran täydellisesti, mutta aivan yhtäkkiä se ei suostukaan ottamaan kuvia ja vaikka mitä keinoja yrittää, niin näyttöön tulee vain teksti ER01 (ja teksti viasta). Nyt meni taas hermo tuohon temppuiluun ja päätin viedä kameran huoltoon, vaikka pahoin pelkään, että Canon tulee minulle jälleen samanlaisena takaisin.
Gigantissa minulle luvattin, että saan kameran takaisin viikossa tai kahdessa ja tosiaankin toivon, että tuo pitää paikkaansa, kun viimeksi sanottiin samaa ja huollossa kesti melkein kaksi kuukautta.. En mitenkään tahdo odottaa yli kahta viikkoa ja pidän sormet ja varpaat hartaasti ristissä, että saan kamerani viikossa takaisin! Onneksi minulla on kumminkin pari postausideaa takataskussa, johon en tarvitse kameraa tai voin käyttää vanhaa pokkariani (jos se toimii edelleen). Asukuvia en kumminkaan vanhalla kameralla ala ottamaan, koska viimeksi se oli niin tuskaista :D Onneksi kumminkin pikkusiskoni lupasi lainata omaa samanlaista järkkäriään pariksi päiväksi, joten jos oma Canoni on tosiaankin sen luvatun viikon tai kaksi huollossa, niin mitään ongelmia postausten suhteen ei pitäisi tulla :)
Ainiin, minun kesälomani on nyt ohi ja tänään olin ensimmäistä päivää töissä. Toki olisin voinut mieluusti jatkaa lomailua, mutta ihan iloisin ja odottavaisin mielin kumminkin palasin takaisin töihin, koska tämä syksy tulee olemaan niin erilainen muihin verrattuna. 14 vuotta olen istunut koulunpenkillä ja tänä syksynä aionkin viettää ensimmäistä välivuottani, jota odotan samaan aikaan innoissani, mutta myös jännittyneenä. Hassua tehdä vain töitä, eikä olla koulussa, mutta mieluusti teen töitä ja ansaitsen rahaa. Jos sitä vuoden päästä sitten taas koulunpenkille :)
Sellaista tällä kertaa!
-Ellanoora
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Joululahjaa testaamassa
Sain Artolta tosiaankin joululahjaksi kamerajalan sekä kaukolaukaisimen, joita olen jo pitkään himoinnut. Tänään päätin lähteä ennen pimeän laskeutumista hieman testailemaan näitä ja olen kyllä molemmista todella innoissani! Kamerajalka menee pieneen tilaan, on tukeva ja sitä on helppo säädellä juuri oikealle tasolle, vaikka hieman harjoittelua sekin näin aluksi vaatii. Kaukolaukaisin on myöskin erityisen hyvä! Sitä on todella helppo käyttää ja nyt niitä asukuviakin on helppo ottaa itsekseen. On vain hauskaa räpsiä niitä kuvia niin monta kuin tahtoo! Näin ensimmäisellä kerralla tosin osa kuvista oli tarkentunut hieman huonosti, mutta muuten kuvailut meni okein hienosti. Olihan se hieman hassua kanniskella kamerajalkaa ja ottaa itsekseen kuvia julkisella paikalla, mutta onneksi satunnaiset lenkkeilijät eivät kiinnittäneet pahemmin huomiota. Eräältä parvekkeelta tosin taisi jokin mummmo katsella hieman pidemmän aikaa touhujani, mutta en antanut sen häiritä.
Paita H&M / Farkut Gina Tricot / Kengät H&M / Koru H&M
Tuntuu, että tänä talvena olen pukeutunut ennätyksellisen monta kertaa tummaan tai mustaan. En juurikaan pidä täystummista asuista kesällä enkä talvella, mutta tänä talvena jo monta kertaa päälläni on ollut tummia asukokonaisuuksia. Johtuu kai tästä pimeydestä ja lumettomuudesta mikä on. Vaikka asu onkin lähes musta, niin pidän tästä kovasti! Meinasin aamulla laittaa vihreän paidan, mutta totesin sen olevan hieman liian armeijamainen, joten päädyin mustaan toppiin, jossa on pitsinen yläosa ja paidan kaveriksi laitoin vielä alennuksista löytyneen ihanan kaulakorun. Ajatuksia tästä asusta?
Pidetään muuten peukut pystyssä, että saisin huomenna hankittua itselleni uuden puhelimen, kun perjantaina se ei oikein onnistunutkaan, koska haluamani puhelin oli kaikkialta loppu. En tietenkään tullut ajatelleeksi, että kaikki puhelimet ovat myyty joululahjoiksi... Jos sitten huomenna paremmalla tuurilla! Arto sai jo ostettua itselleen uuden hienon puhelimen ja pieni kateus tässä on iskenyt, kun oma puhelin on vanha, hidas ja erittäin huono kapula verrattuna Arton upeaan uuteen puhelimeen.
-Ellanoora
lauantai 28. syyskuuta 2013
Uudessa kodissa
Pitkän työpäivän jälkeen on ihana tulla uuteen kotiin ja istahtaa uudelle divaanisohvalle mutustellen hyvää iltapalaa. Olen niin onnellinen tästä asunnosta! Tosin kaikki tavarat on vielä laatikoissa ja jätesäkeissä, mutta jo viime yö vietettiin täällä aivan mielellään. Huomenna ja maanantaina on onneksi vapaapäivä, joten silloin alkaa kunnon järjestely. Pakko sanoa, että tästä asunnosta tulee niin nätti ja mieleinen! Täällä riittää tilaa ja jo nyt tuntuu uskomattomalta ajatella, että asuttiin yli puolet pienemmässä asunnossa.
Nyt kun suurimmat muuttokiireet sekä viikonlopun työt ovat pois alta, niin oli pakko aukaista tietokone monen päivän tauon jälkeen ja tulla kertomaan teille kuulumisia sekä tulla jakamaan muutamat kuvat tästä asunnosta, jotka kerkesin napata ennen kuin laatikot valtasivat kaikki tyhjät lattiatilat. Kuvia ei ole kovinkaan montaa, esimerkiksi makkarista ei ole yhtää kuvaa, mutta enköhän saa varsin pian tehtyä koko asunnosta postausta!
Kuvissa näkyy asunnosta yksityiskohtia joista tykkään kovasti. Eli ihan ensimmäisenä keittiö, jota hehkutinkin jo kovasti videolla. Toisekseen olkkarin kaunis kuviotapetti sekä meidän uusi muhkea sohva. Edelliseen asuntoon ei olisi mitenkään päin mahtunut sohvaa, joten siksi tämä tuntuu niin erityisen hienolta!
En malta odottaa, että saadaan koko asunto sisustettua, mutta nyt kivaa lauantai-iltaa jokaiselle! Yritän palailla jo huomenissa :)
-Ellanoora
P.S Sain kamerani takaisin huollosta, aivan mahtavaa!
Nyt kun suurimmat muuttokiireet sekä viikonlopun työt ovat pois alta, niin oli pakko aukaista tietokone monen päivän tauon jälkeen ja tulla kertomaan teille kuulumisia sekä tulla jakamaan muutamat kuvat tästä asunnosta, jotka kerkesin napata ennen kuin laatikot valtasivat kaikki tyhjät lattiatilat. Kuvia ei ole kovinkaan montaa, esimerkiksi makkarista ei ole yhtää kuvaa, mutta enköhän saa varsin pian tehtyä koko asunnosta postausta!
Kuvissa näkyy asunnosta yksityiskohtia joista tykkään kovasti. Eli ihan ensimmäisenä keittiö, jota hehkutinkin jo kovasti videolla. Toisekseen olkkarin kaunis kuviotapetti sekä meidän uusi muhkea sohva. Edelliseen asuntoon ei olisi mitenkään päin mahtunut sohvaa, joten siksi tämä tuntuu niin erityisen hienolta!
En malta odottaa, että saadaan koko asunto sisustettua, mutta nyt kivaa lauantai-iltaa jokaiselle! Yritän palailla jo huomenissa :)
-Ellanoora
P.S Sain kamerani takaisin huollosta, aivan mahtavaa!
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)




