sunnuntai 16. elokuuta 2015

Hapsuja

Me ollaan Arton kanssa eletty ilman autoa ihan loistavasti, mutta muutaman viime kuukauden aikana tämä autottomuus on alkanut ärsyttämään ihan suunnattomasti. Nyt kesälläkin olisi ollut sata ja yksi paikkaa, jonne olisin halunnut suunnata, mutta auton lainaaminen sukulaisilta on aina hieman inhottavaa. Kirpparikierrokset, minilomat mökille, kummipojan näkeminen, ikea reissu ja monet muut mukavat jutut ovat saaneet jäädä monina vapaapäivinä vain haaveeksi ja tänäänkin olisin kovasti halunnut tehdä jotain kivaa. Iltaa kohden tylsistymiseni vain kasvoi ja ajatus leffasta ja ravintolasta kuulosti jo superhyvältä, mutta leffa ei onnistunut (eipä tietenkään), joten lähdimme Arton kanssa nauttimaan hyvästä ruuasta Mamma Marian terassille. Herkkulisen pizzan jälkeen olin hieman tyytyväisempi viikonloppuun ja ilmoitin Artolle, että hänen on otettava minusta edes pari kuvaa, koska eipä tuo ole ottanut pitkiin aikoihin kunnon asukuvia. No vastahakoisesti Arto suostui ottamaan ne pari kuvaa ja minä olin taas hieman onnellisempi.



Hapsukimono Primark // Toppi BikBok // Hame Sprit Store // Kengät H&M // Clutch Primark

Näitä kuvia katsellessa pyörittelen vain päätä vaaleudelleni. En millään meinaa ruskettua ja tänä kesänä kun säät on ollut mitä on, niin sitä väriä ei ole tullut pintaan laisinkaan. Olen hävettävän valkoinen ja lyhyempi helmaiset hameet ja mekot sekä tietenkin shortsit on tänä kesänä jäänyt aika hyvin kaapin pohjalle. Tänään kumminkin repäisin oikein kunnolla ja laitoin polviin ulottuvan hameen ja kirosin omaa laiskuuttani, kun asteittain päivettävällä Doven itseruskettavalla olisin kätevästi saanut edes hieman väriä itseeni näille muutamalle ihanalle kesäpäivälle.

Nyt kyllä menee valittamiseksi koko postaus... Vaikka ihoni on valkoinen kuin lakana, niin pidin silti tämän päiväisestä asusta kovasti. Musta toppi sekä korkeavyötäröinen hame näyttää yhdessä mekolta ja nuo kaipasi ympärille jotain kesäistä ja kevyttä. Vaihtoehtoina olivat erilaiset kimonot sekä liivit, mutta päädyin tähän Lontoosta matkaan lähteneeseen pitsiseen hapsukimonoon, josta pidän hurjan paljon. Värimaailmana tässä asussa mustan lisäksi toimii ruskean ja vaalean eri sävyt, jotka sointuvat todella kivasti yhteen. Todella simppeli asukokonaisuus, mutta sopi erittäin kivasti tähän lämpöiseen iltaan ja terassilla istuskeluun.


Mites teidän ruskettumiset tältä kesältä? Saanko joltain toiselta kalkkilaivan kapteenilta hieman vertaistukea? :') Ja kertokaa toki mitä pidätte tästä asusta! Toivottavasti teillä on ollut rentouttava viikonloppu ja kaikille oikein mukavaa alkavaa viikkoa ♥
-Ellanoora
 

12 kommenttia :

  1. haha täällä ruuduntoisella puolella on myös yks kalkkilaivan kapteeni :D Ja olin kesällä jopa viikon Turkissa mutta silti oon aika kalpee...No mutta onneks on keksitty itseruskettavat ;D! Ps. tosi kiva asu, etenkin tuo hapsukimono ♥ Ihanan tyttömäinen!

    fashionsituation.blogspot.com ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ole ainut valkonaama :'D Itseruskettavilla on vaan hieman inhottava läträrä, mutta ne kyllä hieman pelastaa! Ja kiitos paljon ❤

      Poista
  2. ooh kuinka suloinen kimono! Täydellinen sulle <3

    VastaaPoista
  3. Ihana asukokonaisuus, toi kimono on hurjan söpö <3

    VastaaPoista
  4. Itse olen saanut väriä vasta nyt elokuussa, tosin ei rusketus vedä vertoja sille mitä se yleensä on ollut. Olen miettinyt,että pitäisikö turvautua purkkiin mut yritän vielä kun on niin hyviä ilmoja luvattu :) Ja sitten tuohon sun asuun. Niinkuin itsekkin sanoit, että tosi simppeli asukokonaisuus mikä ei mielestäni ole yhtään paha juttu! :) Tuo kimono tuo ihanan lisän siihen ja ihastuin tuohon sun laukkuun! :) Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säät on ollut niin kurjat koko kesän, että harmitus on ollut suuri... Onneksi nyt loppukesä on kumminkin ollut todella upea ❤ Ja kiitos sulle paljon! Laukku on myös todella kovasti mieleen ja super hyvä kooltaan, kun sinne mahtuu myös kamera :)

      Poista
  5. Onpas söpöjä hapsuja, ihana kokonaisuus! ♡ ja ruskettumiset on täällä ihan jäänyt :D mutta purkista pitää koittaa saada väriä pintaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos isosti ❤ Onneksi en ole ainut, jolta ruskettunutta ihoa ei näy :D

      Poista
  6. Ei hätää, en rusketu minäkää :D
    Täälä ensimmäistä kertaa ja taidanpa jäätä lueskelemaan ^^

    ♥http://myblog-bysini.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva kuulla, että jäät seurailemaan! Hehee onneksi en ole ainoa rusketuksesta vain haaveileva :D

      Poista