keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Sitä, tuota ja tätä

Melkein viikko on kerennyt kulumaan viimeisimmästä postauksesta, huh! Ei ollut tarkoitus pitää tällaista taukoa, mutta kalenteri on ollut sen verran täynnä ohjelmaa, että kamera ei ole pysynyt tahdissa mukana saati sitten ole ollut aikaa istahtaa koneelle. Viikonloppu meni kavereiden kanssa pääkaupunkiseudulla ja ai että meillä oli todella ihana miniloma siellä Arton kanssa! Söimme hyvin, kävimme shoppailemassa Itiksessä (tosin pojat hävisi aika tehokkaasti ensimmäisen vaatekaupan kohdalla), pelasimme lautapelejä, olimme juhlimassa, otimme rennosti ja kupsuttelimme niin suloista koiranpentua sydämen kyllyydestä. Muuten nämä päivät onkin mennyt töissä ja vakavan merkeissä sekä onneksi myös salilla on tullut käytyä ja Arton synttäreitäkin juhlistimme hieman kahdestaan. Olen onnellinen, että huomenna alkaa pidennetty viikonloppu, jolloin aion nukkua, siivota ja pureutua vakavan artikkeleihin ja kai sitä pitäisi myös leipoa jotain ja kahvittaa Arton sukulaisia. Nyt on menossa jokin ihmeellinen väsymyskausi ja vakavan lukeminen on ollut todella tuskaista. Kaikki artikkelit on luettu läpi, mutta nyt olisi vuorossa se sisäistämisen ja oppimisen aika, joka aiheuttaa pieniä väristyksiä. Onneksi olen valmennuskurssilla, joten tukea on onneksi luvassa!


Tässä muutamia viime päivinä napsittuja kuvia piristämään postausta! Löytyy eilistä asua, jääkaapin ovea koristavia kortteja, pari ostosta viikonlopulta sekä eteisen uutta kukkaa (mun valkoiset tulppaanit nuukahti ihan parissa päivässä! Olin todella pettynyt...) ja samassa kuvassa näkyy uusi Bonaquan todella hyvänmakuinen mustikka-hunaja -juoma, nam! Kiinnostaako teitä muuten saada ostospostausta viime viikonlopun ostoksista? Päätin tuolla reissulla, että jos jotain kivaa tulee vastaan, niin nyt saa shoppailla, kun tuolla Helsingin päässä on kumminkin hieman enemmän shoppailumahdollisuuksia kuin täällä ja kaikkea ihanaa lähti matkaan!

Onko täällä muita, jotka odottaa pidennettyä viikonloppua yhtä kovasti kuin minä? Ihanaa pääsiäistä jokaiselle! ♥
-Ellanoora

6 kommenttia :

  1. Mielettömän kiva kauluspaita! Täällä alko eile 5pv vapaat kanssa wiii! <3 ostospostausta ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kauluspaidat on ihan paras ratkaisu kiireaamuina! :D Oi että, viisi päivää kuulostaa todella hyvältä, nauti vapaapäivistä ♥

      Poista
  2. Ehkä tiesitkin, mutta tulppaaneja ei kastella samoin kuin normikukkia. Maljakon pohjalle laitetaan aika vähän vettä ja sitä lisätään tarvittaessa. Ja kukkia sitten leikataan lyhemmäksi että uudet imupinnat pääsee töihin. Näin mulle on ainakin opetettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin olenkin tehnyt ja ennen tulppaanit on kestänyt mulla hienosti! En tiedä mikä tuossa kimpussa sitten meni vikaan :/

      Poista
  3. Oij ihania kuvia! ♥ Laukku näyttää aivan ihanalta, ehdottomasti ostospostausta tulemaan:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Kai sellainen postaus on laitettava tulemaan ;)

      Poista