maanantai 13. lokakuuta 2014

Flowers (again)

 
Paita Bik Bok // Mekko H&M // Laukku Kirppari (?) // Kengät House (Prisma)

Viime viikolla kauppakeskus Karismaan aukesi Bik Bok, jonka saapumista ainakin itse olen kovasti odotellut tänne Lahteen. Päätimme lähteä kaverin kanssa katsastamaan tarjontaa, vaikka tiesimmekin, että ihmisiä siellä tulisi olemaan enemmän kuin osaisimme kuvitella ja juurikin näin siinä kävi, mutta minkäs teet, kun -30 prosentin alennus houkutteli niin kovasti. Se että kiersimme kaupan, jonotimme sovituskopeille ja sen jälkeen vielä kassalle, kesti yhteensä vähän reilu tunnin. Oma urakkansa siinä tottakai oli, mutta olen kyllä niin tyytyväinen ostoksiini, että jonottaminen ei haitannut.

Mukaan Bik Bokista lähti maailman mukavimmat farkut (pitää ehdottomasti jossain vaiheessa käydä ostamassa samanlaiset, mutta eri värissä), todella suloinen ja tyylikäs keltainen sadetakki sekä näissä kuvissa esiintyvä sininen lyhyenmallinen paita. Tuohon paitaan iskin heti silmäni ja sovituskopissa ihastuin siihen vain entistä enemmän. Väri on täydellinen ja koska olen edelleenkin hulluna kukkakuviointiin, en voinut vastustaa tuota paitaa. Tänään yhdistin paidan mustaan kesämekkoon, johon tykkään yhdistää lyhyenmallisia paitoja. Talvella tuota mekkoa tulee käytettyä useasti erilaisten lyhyiden villapaitojen ja neuleiden kanssa, jolloin kokonaisuudesta tulee todella kiva ja tästäkin asukokonaisuudesta pidän kovasti!

Olen muuten aivan innoissani tästä sekä tulevasta viikosta. Tämän viikon jälkeen alkaa nimittäin syysloma, joka on palkaton, mutta aion silti nauttia lomasta täysin rinnoin. En malta odottaa, että aamuisin saa nukkua pidempään kuin puoli seitsemään, saan siivota ja järjestää koko vaatehuoneen, leipoa jotain hyvää (ainakin niitä sämpylöitä, joista olen haaveillut) ja mitäköhän muuta minulla olisi listalla. No mutta kumminkin, lomasta tulee varmasti oikein mukava! Toinen odottamani asia tapahtuu keskiviikkona, kun vihdoin ja viimein aion raahautua kampaamoon. Viimeksi reilu kaksi vuotta sitten istuin kampaamontuoliin ja siitä lähtien olen vain hokenut, että pitäisi mennä laittamaan hiukset kuntoon, mutta aina se tuntuu niin vaikealta varata aikaa, kun en oikein ole tiennyt minne menisin ja ikinä ei oikein tee mieli maksaa hirveitä summia kampaamokäynnistä, mutta nyt ryhdistäydyin! Odotan niin kovasti sitä, että saan hiukset uuteen uskoon ja toivon suuresti, että niistä tulee upeat. Pientä ajatusta on, että mitä näille aion tehdä, mutta jos sinulla on hienoja visioita hiuksiini, niin niitä saa tottakai esittää! 

Palataan siis viimeistään uusien hiusten merkeissä tänne blogiin. Ja kertokaa toki myös mitä pidätte tästä asukokonaisuudesta!
-Ellanoora 

Ps. Meinasin kokonaan unohtaa blogin uuden ulkoasun. Eiliset asukuvat epäonnistui täydellisesti, joten kulutin iltaani postauksen kirjoittamisen sijaan blogin ulkoasua muutellen. Tähän päädyin, vaikka täysin tyytyväinen en kumminkaan ole. Parempi tämä on kuin edellinen ulkoasu, johon olin jo täysin kyllästynyt. Banneri on todennäköisesti vain väliaikainen, mutta pdän fontista kovasti. Mitä ajatuksia uusi ulkoasu teissä herättää? :) 

 

10 kommenttia :

  1. Ulkoasu on kivan neutraali!! :) Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä on, ehkä liiankin? :D Mutta kiitos ♥

      Poista
  2. Miksi sulla on palkaton loma? Eikös kouluissa oo pakko pitää syysloma, kun oppilaatkin pitää? Kyllä mä ainakin saan lomalta palkan iltapäivätoiminnan ohjaajana :) Missä Lahdessa käyt parturilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen määräaikainen, joten loma on palkaton. Myös uudet avustajien sopparit vaikuttaa asiaan. Ne on näitä säästöjä :D Nyt menen Salon Volumeen, en ole aikaisemmin käynyt siellä kampaamossa :)

      Poista
  3. Aluksi näin, upea uusi ulkoasu! Jännä huomata että sulla ei ole kuvaa/kuvia bannerissa:o Silti se on upea ♥ Jos se on väliaikainen niin tuleeko kuvia banneriin sitten myöhemmin?:)
    Ihastelin tuota paitaa siskoni synttärinvietto illassa, kun hänen ystävällään oli sama paita! Aivan ihana, turkoosia ja liilaa, värikästä!
    Upeeta että teillekin tuli sinne BikBok, käsitin sen olevan kaupunkinne eka? Siellä on rutkasti ihania vaatteita joten jonotuksenne sun muu oli sen arvoista. Kyllähän hyvää kannattaa aina odottaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata <3 Tahtoisin kuvallisen bannerin, mutta saa nähdä milloin sen saan ja millainen on lopullinen. Ideoita kumminkin banneriin löytyy ;)
      Oli kyllä mahtavaa saada BikBok tänne, olen aina tykännyt se vaatteista ja nyt saa nauttia sen tarjonnasta useammin!

      Poista
  4. ihana kukkapaita, ja toi letti sopii sulle niin hyvin senkin kaunokainen :) ♥

    VastaaPoista
  5. aivan ihana tää uus ulkoasu ♥ voi että kun mua melkeen hävettää kommentoida näin myöhässä, mutta muutto ja muut on verottanu niin paljon etten oo ehtiny blogeja lukea ollenkaan joten mun kommentit tulee "pikkusen" viiveellä :-) toi paita sopii sulle muuten todella hyvin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;) Kiitos sulle paljon!

      Poista