keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Rooma osa 2


Meidän Rooman matkasta on kulunut jo kuukausi! Kesäkuu meni niin vahvasti soveltuvuuskoefiilistelyissä ja alkukesän menoissa, että nämä kuvat ovat hieman jääneet taka-alalle. Nyt kumminkin on hyvä hetki tulla kertomaan teille lyhyesti mitä meidän Rooman matkan ensimmäiset kolme päivää pitivätkään sisällään. Ensimmäinen Rooma aiheinen postaus löytyy täältä (klik!).

Rooma on täynnä uskomattoman kauniita ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä, joita ihailee mielellään pienen ikuisuuden verran eikä edes viisi päivää meinaa riittää näihin kaikkiin upeisiin kohteisiin. Me kiersimme muutamat "pakolliset" nähtävyydet, mutta välillä tuli vastaan myös muita nähtävyyksiä tai paikkoja, joista  emme olleet tietoisia. Mielestäni kannattaa rohkeasti tutustua myös sellaisiin paikkoihin, joihin ei ollut aikomusta suunnata, sillä vahingossa saattaa löytää erittäin mielenkiintoisia kohteita! 



Saavuimme Roomaan jo hyvissä ajoin, mutta hotellisähellyksen vuoksi pääsimme kunnolla tutustumaan kaupunkiin vasta iltapäivästä. Kävelimme kaupungilla etsien erästä museota, mutta sattumoisin näimme toisen mielenkiintoisen näköisen rakennelman, jonne päätimme mennä tutustumaan. Paikka osoittautui Rooman antiikinaikaiseksi kylpyläksi (Baths of Diocletian), jossa nähtävää riitti vaikka kuinka. Jotenkin tuo sopi erinomaisesti ensimmäiseksi nähtävyydeksi ja koko paikka teki minuun vaikutuksen. Joka puolella oli upeita veistoksia ja keskellä aluetta oli kaunis puistoalue. Kylpylässä oli todella paljon nähtävää ja siellä sai yllättävän kauan aikaa kulutetuksi. Kylpylä jäikin päivän ainoaksi vierailukohteeksi, kun vaeltelimme Rooman kaduilla ja kävimme päivän aikana kahdesti syömässä ravintolassa. Italialainen lasagne on muuten ehkä yksi parhaista ruuista mitä olen ikinä syönyt!



Toinen päivä Roomassa oli uskomaton. Aamusta kävelimme Vatikaanille ja nopean jonotuksen jälkeen olimmekin Pietarinaukiolla. Hetken siinä ihastelimme suurta Pietarinkirkkoa ja suuntasimme sisälle, tarkoituksena oli nimittäin kivuta Pietarinkirkon kupoliin. Tiesimme, että ylös olisi 551 askelmaa ja matkan voisi kiivetä joko kokonaan kävellen tai sitten osittain hissillä ja osittain kävellen. Alkumatka oli kaikista helpoin, joten melkein voisin suositella koko matkan portaita kapuamista. Loppu onkin haastavampaa ja reitti ylös on vähintäänkin mielenkiintoinen... Matka taittui ylös yllättävän helposti, vaikka kuuma ja erittäin tunkkainen ilma olikin ahtaissa tiloissa erittäin epämukavaa. Kaiken kumminkin palkitsi Kupoliin pääseminen ja ne aivan uskomattoman upeat näköalat kaupungin yli. Suosittelen ehdottomasti ylös kupoliin kipuamista, sillä se oli ainakin oman matkan yksi ehdoton kohokohta! 

Alas ja ulos päästyämme (matka alas oli melkein yhtä mielenkiintoinen kuin ylös mentäessä) ihmettelimme erittäin pitkää jonoa Pietarinaukiolla. Totesimme, että meillä oli käynyt erittäin hyvä tuuri, sillä ihmiset jonottivat Pietarinkirkkoon siinä paahtavassa auringonpaisteessa. Jonottaminen olisi varmasti kestänyt reilusti yli tunnin, kun me taas käytännössä kävelimme vain sisälle. Jono selittyi sunnuntailla ja paavin tervehdyksellä, jota suurin osa ihmisistä oli jäänyt katsomaan, kun me taas skippasimme sen ja suuntasimme suoraan sisään. 

Päätimme palata Vatikaaniin jonain toisena päivänä ja lähdimme kävelemään kohti Trasteveren kaupunginosaa, josta olin lukenut paljon. Trasterve on kaunis ja tunnelmallinen paikka, joka on täynnä upeita pieniä katuja, pikkuputiikkeja, kahviloita sekä ravintoloita. Rakastuin Trastevereen täysin! Kiertelimme katuja kaikessa rauhassa ja kävimme syömässä ravintolassa, jossa tarjoilijat lauloivat railakkaasti ja keskustelivat asiakkaidensa kanssa kova äänisesti. Hauska eroavaisuus verrattuna Suomen hiljaisiin ravintoloihin :D 



Kolmaskin päivä oli täynnä kävelyä. Saavuimma suurelle ja upealle Fontana di Treville, joka on todella näyttävä suihkulähde. Uskomuksen mukaan suihkulähteeseen kolikon heittävä palaa vielä takaisin Roomaan, mutta meidän harmiksemme me emme päässeet heittämään kolikkoa, sillä suihkulähteellä oli jonkilainen puhdistus käynnissä. Onneksi suihkulähteessä riitti kumminkin ihasteltavaa, vaikka huoltomiehet pilasivatkin hieman maisemaa.

Hyvin lyhyen matkan päässä komeilikin antiikinaikainen Pantheon, jonka edustalla nautimme aamiaisen. Rooma on täynnä upeita rakennuksia ja kirkkoja, mutta jotenkin Pantheon teki minuun suuren vaikutuksen. Ehkä se johtuu siitä, että ympärillä on pieniä ja suloisia kerrostaloja ja keskellä aukiota kohoaa suuri temppelirakennus. Kävimme tottakai tutustumassa sisällä ja olihan se sisältä ihan yhtä mielenkiintoinen kokonaisuus kuin ulkoakin.

Ja kävely jatkuu... Seuraavaksi suuntasimme puolivahingossa Espanjalaisille portaille, jossa ihailimme vain pienen hetken maisemia ja lähdimme pienimuotoiselle piknikille Villa Borgheseen, joka on suuri puistoalue hyvin lähellä Espanjalisia portaita. Puisto oli kaunis, vehreä ja rauhallinen paikka, jossa ehdottomasti kannattaa käydä kävelemässä. Oli mukavaa rauhoittua hetkeksi hiljaiseen paikkaan, kun muuten joka paikka onkin enemmän tai vähemmän täynnä turisteja.



Palasimme yleensä jo hyvissä ajoin alkuillasta takaisin hotellille, koska kuumuus ja pitkät kävelymatkat väsyttivät. Oli aivan ihanaa päästä viileään hotellihuoneeseen lepäämään pariksi tunniksi, kunnes illalla etsimme jonkun mukavan ravintolan. Yksikään ravintola ei ollut pettymys, mutta palvelu vaihteli hyvinkin paljon erittäin välinpitämättömästä todella mukavaan ja ystävälliseen, ruoka oli kumminkin poikkeuksetta erittäin herkullista. 

Näiden kolmen päivän jälkeen olin jo menettänyt sydämeni Roomalle ja mielessäni harmittelin loman loppumisen lähenemistä. Seuraavassa postauksessa luvassa siis kahden viimeisen päivän tunnelmia! 
-Ellanoora

14 kommenttia :

  1. Kuulostaa ja näyttää ihanalle! <3

    VastaaPoista
  2. No kylläpä oli just samoja ajatukia mitä itsellä oli Roomasta, kun sieltä lähdin kotiin! Kupoliin kiipeäminen oli munkin yksi kohokohtani, ihan uskomattoman mielenkiintoinen reissu kaikinpuolin sinne kiivetä, me saimme jonottaa hirveessä auringonpaisteessa ja sisälläkin oli kuuma, 30 astetta oli silloin lämpöä kun sinne kiipesi, huippu mutta hurjan kuuma kokemus:D
    Hha meillä molemmilla ei ole ollut oikein tuuria näköjään Fontana di Trevin kanssa. Mäkään en heittänyt kolikkoa sillon kun siinä oli vieressä sellainen "korvaava" pieni patsas sen rempan ajan joten saa nähdä palaanko mä koskaan Roomaan:D Miestä en varmaan mukaan saa.:<
    Ihania kuvia ja ihastuttava postaus lukea ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuumassa ja tunkkaisessa ylös kiipeäminen ahtaassa portaikossa ei ollut mukavin kokemus, mutta ai että ne näkymät ja se fiilis kun pääsi ylös ❤ Toivottavasti me molemmat päästään vielä kumminkin kokemaan Rooma, vaikka suihkulähteeseen ei päästykään heittämään kolikkoa!

      Poista
  3. Upeita Rooman kuvia, teidän reissu vaikutti ihanalle <3

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita kuvia <3 Rooma oli varmasti kokemisen arvoinen!

    VastaaPoista
  5. Oiiih! Iski vielä pahempi matkakuume kun näki nää, me ollaan menossa just Roomaan tän kuun lopussa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Ei ole pitkä aika, että tekin pääsette nauttimaan Roomasta ❤

      Poista
  6. Olipa kiva postaus! Tykkään tehdä itsekin matkapostauksia, mutta jotenkin vielä enempi tykkään lukea postauksia muiden reissuista :-) Oot ottanut kyllä sairaan upeita kuvia Roomasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toisten matkapostauksia on ihana lueskella :)

      Poista
  7. Rooma näyttää niin ihanalle paikalle!<3 Pakko päästä joskus visiitille :")

    VastaaPoista