torstai 8. joulukuuta 2016

Body Shopin joulukalenterin luukut 1-8


Olen jo monen vuoden ajan haaveillut Body Shopin joulukalenterista, mutta aikaisempina vuosina en vain ole raaskinut ostaa tuota niin kaunista, mutta hieman tyyristä kalenteria. Hintaahan tuolla on huikeat 79 euroa, mutta tänä vuonna päätin hommata tuon itselleni synttärilahjaksi, sillä onhan minun synttärit sopivasti viimeinen päivä marraskuuta. Enkä ole muuten kertaakaan katunut tuon kalenterin ostoa. Ensinnäkin se on niin kaunis ja toisekseen Body Shopin tuotteiden suurena fanina odotan joka päivä hyvinkin innoissani, että mitä luukkujen takaa paljastuu.


1. Raikkaan omenainen suihkugeeli. Olen muutenkin Body Shopin suihkugeelien suurkuluttaja, joten tämä oli hyvinkin mieluinen ensimmäiseksi luukuksi!
2. Toinen luukku olikin pienoinen pettymys, nimittäin sieltä paljastui suihkusieni
3. Kosteuttava kasvovoide oli oikein mukava yllätys ja olenkin ottanut tämän jo päivittäiseen käyttöön.
4. Marjainen kosteusvoide tulee varmasti käytettyä. On muuten ihanan tuoksuinen tuote!
5. I love me -messuilta tuli ostettua jo toisen merkkinen kasvosieni, mutta siitä ei ole haittaa, että näitä on kaksin kappalein. Tästä tykkään!
6. Kuudeskin luukku oli oikein mieluinen, kun sieltä paljastui huultenrajauskynä. Sattumoisin minulta löytyy parikin tuon sävyistä huulipunaa. Olivian hampaat ottivat tosin tähän jo hieman osumaa, mutta onneksi korkki oli ainut, mikä kärsi.
7. Seuraava luukku oli täydellinen kaveri edelliselle luukulle, sillä sieltä tuli teroitin. Erittäin hyvä ja käytännöllinen tuote!
8. Aivan taivaallisen tuoksuinen ja nätissä paketissa oleva kookossaippua oli ihastuttava yllätys.



Ensimmäiset kahdeksan luukkua olivat pääsääntöisesti erittäin osuvia ja innolla odottelen seuraavia luukkuja! Tämän kalenterin lisäksi minulta löytyy Veikkauksen joulukalenteri eli tämä vuosi on siinä mielessä erilainen, että minulla ei ole yhtäkään suklaakalenteria! No onneksi nämä kalenterit tuntuvat kumminkin ihan riittäviltä :D

Jos sinulta löytyy tämä samainen Body Shopin kalenteri, niin oletko ollut tyytyväinen siihen? Entä mitä muita joulukalentereita sinulta löytyy? 
-Ellanoora

12 kommenttia :

  1. Minulta löytyy tänäkin vuonna vain ihan perus suklaakalenteri, muumiteemalla. Oliskn halunnut sellaisen Kinder-kalenterin, mutta aluksi se tuntui hieman kalliilta suklaakalenteriksi ja kun viimein olisi halunnut sellaisen (tai suklaakalenterin ylipäänsä) ostaa, en löytänyt niitä (enkä juuri mitään muitakaan) enää mistään :(. No, muumeista tykkäävälle tuo on kuitenkin ihan kiva ja söpö :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin meinasin ostaa Kinder-kalenterin, mutta en sitten enää raaskinut ostaa toista vähän hintavampaa kalenteria tuon Body Shopin rinnalle :D Oi että, muumikalenteri on kyllä varmasti söpö!

      Poista
  2. On tosiaankin kaunis kalenteri! Minulla myös veikkaus kalenteri ja ihan perinteinen suklaa kalenteri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään kyllä kovasti myös tuosta veikkauksen omasta raaputuskalenterista :) Jospa sieltä tulisi pieni joululahja... ;)

      Poista
  3. Pakko hommata ens vuonna joku kiva joulukalenteri myös<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuntuu pahalta laittaa monta kymmentä euroa pelkkään kalenteriin, niin tämä on kyllä osoittautunut jo nyt ihan mahtavaksi joulukalenteriksi! Eli voin vain suositella :)

      Poista
  4. Oij tuo kalenteri näyttää tosi kivalle! :) voi kun raskisi itsekin joku vuosi ostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä se onkin! Juu itsellä meni muutama vuosi, kun tein ostopäätöstä ;D

      Poista
  5. Oiih! Mun on kans pitäny hankkia tollanen kalenteri jo pidempään mutta tänä(kin) vuonna mennään taas suklaakalenterilla :D

    VastaaPoista
  6. No jopas on ollut paremmat tuotteet tuossa tänä vuonna kuin kahtena edellisenä, lähes samat ovat näköjään myös minun siinä Deluxessa, joka on siis tuota vähän hintavampi:D Oletin että näissä olisi täysin eri tuotteet mutta näyttävät kulkevan lähes samaa rataa:D Lähdenpä heti lukemaan mitä ilmestyi seuraavista luukuista tässä;) Hauska vertailla kahta eri TBS:n kalenteria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mielenkiintoista nähdä minkälaisia tuotteita sulla on ollut ja tosiaankin itsekin kuvittelin näiden sisältävän ihan eri juttuja. Oon kumminkin ollut todella tyytyväinen tähän kalenteriin ❤

      Poista