sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Herkkuja, lehdistönäytöstä ja muuta mukavaa


Eilisen Earth hour:n vuoksi sammutimme kaikki valot ja vietimme hieman vajaan tunnin kynttilänvalossa.Toivottavasti myös osa teistä osallistui tuohon tärkeään tapahtumaan! En ole joulun jälkeen pahemmin polttanut kynttilöitä, mutta nyt oli taas ihanaa kaivaa kynttilät esiin. // Komeat auringonlaskut ovat monena iltana viihdyttäneet meitä ja muutamista sellaisista olen itsekin päässyt nauttimaan, vaikka harmillisen usein olen juuri auringonlaskun aikaan töissä. // Tiedättekö ne aamut, kun leipäpussissa on jäljellä pari homeista palaa, puuro ei nappaa ja jotain täyttävää olisi saatava napaan. Tänään aamulla leivoin pikasämpylöitä, joista tuli todella suloisia sekä herkullisia ♥ // Meillä Arto ei ole oikein kasvisten suurin ystävä, eli joudun yleensä lisäämään ruokiini kasvikset erikseen. Viime viikolla Arton töissä ollessa ja minun viettäessä vapaapäivää pääsin tekemään itselleni mieleistä ruokaa, nimittäin lohta kasvispedillä. Oli muuten herkkua!


Alkuviikosta pääsin katsomaan uutta blogimaailmaan sijoittuvaa Onnenonkija -elokuvaa lehdistönäytökseen ja leffan jälkeen sain vieläpä yhteiskuvan elokuvan tähtien Olavi Uusivirran sekä Minka Kuustosen kanssa. Minua myös haastateltiin bloggaamisesta Radio Voimaan sekä Etlariin (plus napattiin muutamat kuvat, jännää!) ja jännityksellä odotan Etlariin ilmestyvää juttua, koska se ei ole käsittääkseni vielä ilmestynyt.
Elokuva kertoo muotibloggaaja Marja Aurorasta, jonka blogi ei oikein menesty toivotulla tavalla ja tästä syystä nuori neitokainen velkaantuu. Marja Aurora elää liian leveää elämää ja yrittää pitää kulissit yllä, jotta kukaan ei saisi tietää hänen elämänsä todellsita laitaa. Tietenkin kuvioissa on myös mies, mutta ei kuka tahansa mies, vaan hyvinkin rikas sellainen!
Elokuva on hauska ja yhtymäkohtia tosielämän bloggaamiseen löytyy, mutta paljon on myös huuhaata, joka ei pidä paikkaansa ainakaan kaikken bloggaajien kohdalla. Jos suomalaiset elokuvat sekä blogimaailma kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan tämä leffaan! (johan tuli sepostus) // Ah ne aamut, kun saa syödä aamupalan kaikessa rauhassa samalla Netflixiä katsellen tai puhelinta selaillen. Kahvi- tai teekupista saatika sitten smoothiesta on turha haaveilla, jos on aikainen työaamu (lue: menet ennen kymmentä töihin) eli kahvit ja smoothiet kuuluu minulla vain rauhallisiin aamuihin. // En varmasti ole ainut, jolta löytyy tulppaaneja ihan koko ajan maljakosta? Ne on vaan niin nättejä ja piristää päivää! // Tämä oli hyvä hiuspäivä! Nuttura onnistui ensi yrittämällä ja se pysyi jämäkästi paikoillaan koko päivän. Oi sitä onnentunnetta ♥


Pari postausta sitten näkyi tuo uutukainen hattu, johon olen niin tykästynyt. // Oooh, entisten työkavereiden kanssa kävimme herkuttelemassa Santa fe:ssä ja voisin mieluusti syödä tuon annoksen vaikka heti! Kanaa, vuohenjuustoa sekä bataattiranskalaisia, mmm ♥ // Kuinka ihanaa onkaan päästä töistä kotiin auringon paistaessa. Onneksi päivät vain pitenevät entisestään, joten pian pääsee aina valoisan aikaan kotiin.// Äiti taiteili Olivialle ihastuttavan ranskanletin, mutta valitettavasti se ei siinä kauaa pysynyt, kun neiti ei siitä niinkään pitänyt :D Mutta kivan näköinen se oli!

Eli instagramista minut löytää nimimerkillä ellanooran ja snapchatista ellanooor. Tulkaa seurailemaan! Mukavaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa teille kaikille ♥
-Ellanoora

12 kommenttia :

  1. Kuulostaa taas niin kivalta kaikki ♥ Ihania kuvia, upea olet Ellanoora 8) Tuo Olivian letti on ihana! Harmi että ei pitkään pysynyt:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata ❤ Ihana kuulla, että tykkäät! Seuraavalla kerralla pitää tehdä hieman tiukemmaksi tuo letti, jotta pysyisi. Se oli kyllä niin kiva!

      Poista
  2. Hauska idea toi letti :D Ja kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  3. Oii kivoja kuvia!<3 Ja toi letti on ihana!:D

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia! Toi lehdistönäytös on täällä Jyväskylässä huomenna ja odotan kyllä niin paljon. Harmi että mun tietääkseni Olavi ei oo tulossa tänne (muuten oottaisin vieläkin enemmän :-DD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva että säkin pääset näkemään tuon leffan ja ainakin Minka Kuustosen. Minka oli nimittäin todella ihastuttava ihminen :) Aika harmi ettei Olavi ole sinne tulossa...

      Poista
  5. Kuinka pääsykokeisiin lukeminen sujuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsykoekirja ilmestyy viimeinen päivä tätä kuuta ja sitä on sitten kuukausi aikaa päntätä :) Samaan aikaan odotan innolla sekä kauhulla tuota lukemisprosessia!

      Poista
  6. Kiva postaus ja kiva kuulla sun kuulumisia :) Tuo hattu on muuten tosi ihana, käy hyvin sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi ❤ Mun mielestä tällaisia postauksia on mukava toteuttaa!

      Poista