torstai 27. lokakuuta 2016

I love me -messujen ostokset


Viime viikonloppuna oli jokavuotiset I love me -messut, jonne suuntasimme serkkuni kanssa heti sunnuntaiaamupäivänä. Odotin näitä messuja innolla, vaikka mitään erityistä ei ollutkaan ostoslistalla. Minun yllätyksekseni ostoksia alkoi kerääntymään matkaan yllättävän paljonkin ja olen kyllä todella tyytyväinen kaikkiin kivoihin löytöihini. Mitään en siis erityisesti lähtenyt hakemaan, mutta paljon tarttui mukaan!


Taidan tulla todella jälkijunassa tämän tuotteen kanssa, kun kuulin Konjac-sienestä vasta parisen viikkoa sitten. Hups. Jos lukijoista löytyy muitakin tynnyrissä asustavia, niin tämä sieni siis syväpuhdistaa, kuorii ja kirkastaa ihoa. Ostin näitä pienemmän sekä suuremman, joista toinen soveltuu kasvojen alueelle ja suurempi sitten koko vartalolle. Olen todella laiska hoitamaan ihoani, joten tämän pitäisi helpottaa elämääni.


Samaiselta pisteeltä matkaani lähti geelisukat, joiden hommaamista olen aina välillä pohtinut. Nyt sellaiset tuli vastaan, joten pakkohan ne oli ostaa. Olen super huono hoitamaan kovettuneita jalkojani, joten näiden sukkien pitäisi olla vastaus ongelmiini. Sukat ovat jalassa 20 minuuttia vaikkapa iltaisin Netflixiä katsellessa ja siinä samalla sukat kosteuttaa ja pehmentää jalat. Kuulostaa unelmalta, joten saa nähdä toimiiko!


MakeUp Eraser on pyyhe, joka kasteltuna toimii meikinpuhdistajana. Kuinka kätevää! Olen lukenut tästä ihmepyyhkestä muistakin blogeista ja heti kun näin tämän tuotteen myynnissä, halusin sen ehdottomasti itselleni. Meikkien puhdistaminen on todella ikävää puuhaa, mutta jos tämä pyyhe tosiaankin toimii niinkuin on luvattu, niin illat helpottuvat suuresti. Pyyhkeen lisäksi ei siis tarvitse vettä kummempaa puhdistusainetta!


Aikaisemmin minulla on ollut käytössä Beatyblenderin halppisversio, mutta messuilta päätin ostaa aidon, jonka paketissa tuli myös mukana pienempi meikkisieni. Totesin jo aikaisemmin beatyblenderin hyväksi, joten uskon myös ihan tämän aidon version olevan erityisen mieluinen.


Kaikkien kaunesujuttujen lisäksi ostin aivan ihanat valot meidän olkkariin. Parasta oli, että sai itse valikoida pallojen ja johdon värin sekä pituuden. Kaikista vaikeinta oli valita kymmenistä upeista sävyistä ne mieluisimmat, mutta pienen ikuisuuden päätteeksi löytyi juuri sopivat värit. Ai että olen tyytyväinen ♥

Sellaisia ostoksia lähti matkaani I love me -messuilta, mitäs pidätte? Löytyykö teiltä jo ennestään joku näistä tuotteista? Mieluusti kuulen teidän mielipiteitä :)

-Ellanoora

tiistai 18. lokakuuta 2016

Pipopää



Mekko Vila // Kengät Reserved // Takki & Huivi Vero Moda // Pipo Henri Lloyd

Kuinka moni muu teistä on jo kaivanut paksut huivit, pipot ja hansikkaat käyttöönsä? Erilaiset huivit ovat olleet itselläni jo varmaan parisen viikkoa ahkerassa käytössä ja pikku hiljaa myös pipot ovat tehneet paluun. Varsinkin aamuisin ja iltaisin on oikeasti jo kylmä, joten kaikki apu kylmettymistä vastaan on otettu vastaan. Teininä pipoja ei olisi millään tahtonut käyttää, mutta iän myötä sitä mieluusti vetää pipon korville jo näin syksyllä eikä pelkästään paukkupakkasilla.

Tänään päälle valikoitui ihana tummanharmaa collegemekko sekä päähän yksi lempparipipostani ja kaulaan vielä syksyyn sopiva viininpunainen iso huivi. Erilaiset mekot ja hameet ovat kyllä tänä syksynä olleet yllättävän kovassa käytössä ja ne tuovatkin mukavaa vaihtelua ainaisiin farkkuihin. Tänään tuli muuten ostettua myöskin aivan ihana mekko pikkujouluihin enkä millään malttaisi odottaa, että sen pääsee pukemaan päälle ♥ 

Mukavaa viikonjatkoa kaikille teille!
-Ellanoora

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kotona



♥ Uusi sohva
♥ Alkava jouluhömpötys
♥ Sisustusvimma
♥ Callunat
♥ Kynttilät
♥ Uusi muumimuki
♥ Pallovalot
♥ Tee ja glögi
♥ Villasukat ja viltit
Koti

-Ellanoora



torstai 29. syyskuuta 2016

Syysjuttuja


Takki Vero Moda // Paita Bershka // Hame BikBok // Kengät Reserved // Laukku H&M

Töitä on painettu ihan mukavat määrät ja ne harvassa olleet vapaapäivät onkin sitten kulunut joko kotona rennosti oleillen, siivoillen (ikuisuusprojekti kaappien läpikäynti on jo aloitettu) tai kavereita nähden ja kaiken tämän ohella syyskuu on mennyt ihan hujauksessa. Voitteko uskoa, että parin päivän päästä on jo lokakuu? Lämpöiset neuleet on jo kovassa käytössä, kesäkengät on siirretty kaapin perälle, jouluvalojen ripustaminen on pian ajankohtaista (jotka on ihan ok laittaa esille näin syksyn tullen), sisustuskärpänen on taas iskenyt ja syksyn uudet kuviot pyörähtävät itsellä aivan pian käyntiin, sillä töissä on luvassa uusia haasteita. Jännää!

Kaiken hulinan keskellä pääsimme viime viikonloppuna käymään Tallinnassa, joka oli todella onnistunut reissu ♥ Eipä tuo päivä vaatinut muuta kuin hieman shoppailua, hyvää seuraa ja erittäin onnistuneen ravintolavalinnan ja päivä oli kokonaisuudessaan oikein mukava. Kaupoista tarttui mukaan ihan vain pari juttua ja yksi ostoksistani oli tuo kuvissa näkyvä rento collegepaita, jonka hauskana yksityiskohtana on nuo leveät hihat. Malliltaan paita on hieman lyhyt, joten eilen se yhdistyi kivasti korkeavyötäröiseen kellohameeseen. Syksyn myötä itsellä hameet ja mekot jäävät melko usein käyttämättä, mutta nyt oli todella mukavaa saada syksyinen asukokonaisuus tuon hameen ympärille.

Miten teidän syksyyn kuuluu? Entä mitä pidätte tästä asusta?
-Ellanoora

torstai 22. syyskuuta 2016

Kolme asiaa

Olen törmännyt muutamissa blogeissa tähän hauskaan postaukseen ja ajattelin nyt ennen viikonlopun hulinoita toteuttaa itsekin tämän. Jotkut kohdat meinasi aiheuttaa hieman hankaluuksia, mutta lopulta pienen pohdinnan jälkeen jokaiseen löytyi sopiva vastaus. Tällaisten asioiden pohtiminen voi olla yllättävän haastavaa...


Kolme asiaa joista pidän:
- Hyvästä ruuasta
- Kavereiden kanssa oleilusta
- Kesästä

Kolme asiaa joista en pidä:
- Sotkusta
- Ihmisistä, jotka ei osaa käyttäytyä
- Riitelemisestä


Kolme asiaa joita tein viikonloppuna:
- Paljon töitä
- Kävin muutamilla 
- Otin kaiken ilon irti vapaasta sunnuntaista

Kolme asiaa jotka osaan:
- Valokuvata
- Löytää positiivisen puolen jokaisesta asiasta
- Kuunnella

Kolme asiaa joita en osaa: 
- Kutoa, virkata, neuloa
- Puhua sujuvasti englantia
- meikata


Kolme asiaa jotka haluaisin osata:
- Puhua kieliä (englantia ja ranskaa erityisesti)
- Soittaa pianoa
- tanssia

Kolme asiaa jotka minun pitäisi tehdä:
- Säästää rahaa
- Siivota, käydä kaapit läpi ja sisustaa
- Stressata asioista vähemmän

Kolme asiaa joista stressaan:

- Työ- ja kouluasiat
- Hommat, joita en saa aikaiseksi
- Myöhästyminen (haluan aina olla ajoissa joka paikassa)

Kolme asiaa jotka saavat minut rentoutumaan:
- Puhdas ja siisti koti
- Ystävät ja hyvä seura
- Mukava tekminen

Kolme asiaa joista puhun usein:

- Kuulumiset
- Työt
- Ihmissuhteet

Kolme asiaa jotka puen mielelläni päälleni:

- Erilaiset neuleet ja liehukkeet
- Maksimekot ja -hameet
- Ihanat, mutta mukavat kengät



Kolme asiaa joita en pue päälleni:

- Leveälahkeiset farkut
- Liian tiukat ja lyhyet vaatteet
- Korkkarit (tahtoisin, mutta en vaan jaksa kävellä niillä)

Kolme asiaa jotka haluaisin hankkia:
- Kaksi valkoista vitriiniä
- auton
- Matkalipun johonkin lomalle


Kolme asiaa joista unelmoin:
- Ulkomaanmatka
- Oma koti, ei enää vuokralla asumista
- Unelmien koulupaikka


Kolme asiaa joita pelkään:

- Pimeää (ehkä enemmänkin inhoan)
- läheisten menettämistä
- Sotia, terrorismia

Kolme asiaa joiden toivoisin tapahtuvan lähitulevaisuudessa:

 - Ensi vuoden kuvioiden selkiintyminen
 - Interrail 
 - Karvainen perheenlisäys

Sellainen postaus tällä kertaa! Huomenna alkaa minun vapaa viikonloppu, jolloin suuntaamme Arton kanssa kavereiden luokse sekä päiväksi Tallinnaan. Sunnuntaina olisi tarkoituksena käväistä vielä Ikeassa, joten uskon tästä viikonlopusta tulevan oikein onnistunut :) Ihanaa tulevaa viikonloppua myös teille ♥
-Ellanoora

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Rusettipipo

Kesä on tosiaankin jo ohi ja yksi vuoden kauneimmista hetkistä on aivan pian täällä. Puut ovat pikku hiljaa alkaneet vaihtaa väriä ja odotan innolla, että luonto on täynnä toinen toistaan upeampi värejä. Syksy tuo tullessaan myös muutoksen puketumiseen ja vaikka rakastankin kesäpukeutumista kaikkine  mekkoineen, niin syyspukeutumisessa on monen monta ihanaa asiaa. Kaikki lämpöiset, nätit ja mukavat takit, huivit, nilkkurit, neuleet ja hatut saa kaivaa esiin, joten pukeutumisesta tulee monta kertaa hauskempaa!



Intoa syyspuketumista kohtaan ovat kohottaneet kaikki syysuutuudet kaupoissa ja muutamat hankinnat, jotka olen tehnyt. Ostosten lisäksi sain mahdollisuuden superkivaan yhteistyöhön Butiikki -nimisen nettikaupan kanssa, josta löytyy toinen toistaan ihanempia pipoja tulevaan syksyyn sekä talveen. Tällä hetkellä sivuilta löytyy vain pipoja, mutta tulevaisuudessa ehkä jotain muutakin! 

Butiikista löytyy hyvin monenlaisia pipoja, mutta suorastaan rakastuin tähän Angelica -pipoon, jonka takaa löytyy kaunis rusetti. Yksityiskohdat ovat asuissa tärkeitä ja tuo rusetti takana on mielenkiintoinen ja  hurjan kaunis. Odotan oikein innolla, että säät viilenisivät, jotta pääsen käyttämään tuota tyttömäistä pipoa kunnolla, koska minulla on jo pari kivaa ideaa tuon ympärille.


Mitä pidätte uudesta pipostani? Entä oletteko tehneet kuinka paljon hankintoja syksyä ja tulevaa talvea varten?
-Ellanoora

Ps. Tahdotko itsekin yhtä ihanan pipon? Nyt Butiikin (klik!) verkkokaupassa koodilla ETU15 saat -15% alennuksen kaikista tuotteista. Etukuponki on voimassa 16.10.2016 saakka! Huom. Alennus ei koske toimituskuluja.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Nyörimekko

Tänään on ollut uskomattoman nätti ja kesäinen ilma ja tottakai siitä piti ottaa kaikki ilo irti! Lämpömittari kipusi parhaimmillaan yli kahteenkymmeneen asteeseen ja neule oli välillä aivan turha. Ilmassa oli kumminkin selkeästi myös syksyn tuntua, mutta hetken aikaa oli ihan kesäfiilis ♥


Mekko Cubus // Neule Gina Tricot // Laukku & Kengät H&M 

Tykkän hurjasti alkusyksyn pukeutumisesta, kun kaikki kevyet takit ja neuleet saa jälleen kaivaa kaapeista esiin ja niitä pystyy taas käyttämään kesän jäljiltä enemmän. Ulos lähtiessä voi valikoida jonkun kivan neuleen päälle ja sillä pärjää hienosti eikä edes takkia välttämättä tarvitse matkaan. Tänään esimerkiksi katselin hieman mitä vaatekaappini sisältää ja tuntuu, että olin unohtanut puolet omistamistani neuleista, liehukkeista ja kimonoista, jotka ovat ihan mahtava lisä syksyn pukeutumiseen.

Tähän lämpöiseen päivään valikoitui päälle ihana valkoinen nyörimekko pitkän harmaan neuleen kanssa. Oli ihanaa lähteä liikenteeseen ilman takkia, koska vaikka minulla onkin kasa toinen toistaan kivempia syystakkeja, niin pian niistäkin saa tarpeekseen, kun koko pitkän syksyn ja talven saa kerrospukeutua. Joka tapauksessa, tämä asu oli kovasti mieleeni ja toivon suuresti, että vielä tänä syksynä saamme nauttia yhtä mahtavista keleistä!

Mikä teidän mielestä on parasta syyspukeutumisessa ja mitäpä te pidätte tästä asusta? 
-Ellanoora