torstai 7. tammikuuta 2016

Vuosi 2015

Vuosi 2016 on pyörähtänyt käyntiin, mutta nyt on hyvä hetki palata vielä pikaisesti vuoteen 2015!


TYÖ
Vuosi 2015 oli erilanen vuosi, koska tämä vuosi oli alusta loppuun työntekoa. Itse asiassa välillä jopa kahden työn painamista samaan aikaan. Keväällä 2014 valmistuin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja aivan tämän vuoden loppuun asti toiminkin koulunkäynninavustajana erityisluokilla. Työ oli välillä raskastakin, mutta vielä enemmän hyvin antoisaa, ihanaa sekä opettavaista. Koululla työskennellessä ja opettajan sijaisuuksia tehdessä tuli todettua, että kyllä tuo opettajan työ on se mitä minä tulevaisuudessa tahdon tehdä. Valitettavasti tänä vuonna ei vielä yliopiston ovet auenneet, mutta ainakin sain kultaakin arvokkaampaa työkokemusta koululta. 
Toisena työnä olen ollut kassalla tekemässä viikonloppuvuoroja tutussa ja turvallisessa kaupassa, jossa olen työskennellyt viimeiset kolme ja puoli vuotta enemmän tai vähemmän. Välillä kahden työn tekeminen oli uuvuttavaa, joka näkyi blogin hiljentymisenä. Mutta jollain hassulla tavalla nautin kumminkin siitä, että sain tehdä kahta työtä, joista molemmista pidän todella kovasti. 

KOTI
Kesällä minä, Arto ja Olivia pakkasimme kimpsut ja kampsut kasaan ja muutimme aivan ihanaan kotiin Lahden ydinkeskustaan. Vanha asunto ei enää tuntunut kodilta eikä vastannut enää tarpeitamme. Sattumoisin löysimme tämän ihastuttavan saunallisen keskustakaksion, jossa on korkeat huoneet, leveät ikkunalaudat ja isot ikkunat. Ja mikä tärkeintä, tästä asunnosta löytyy astianpesukone, jota voisin ylistää oman postauksen verran. Olen edelleenkin aivan rakastunut meidän asuntoon ja oli ehdottomasti oikea ratkaisu muuttaa tänne, vaikka entisessä asunnossa ei mitään suurempia vikoja ollutkaan.

YSTÄVÄT 
Tänä vuonna olen tavannut ennätyksellisen paljon kavereitani ja kahviloissa on tullut juoruttua ties kuinka monien tuntien verran. Olen iloinen, että kavereita ei ole kadonnnut, vaan päinvastoin, ainakin yksi ystävyyssuhde on syntynyt ja monia vanhoja kavereita on tulllut nähtyä enemmän kuin muutamana viime vuotena yhteensä.

MATKUSTELU
Heinäkuussa lähdimme Arton kanssa Lontooseen, jossa vietimme viisi ihanaa ja hyvin kiireistä päivää. Olin hyvin onnellinen meidän Lontoon matkasta, koska minulla on kolme kaupunkia, jossa ehdottomasti haluan käydä ja tuon reissun jälkeen listalla on enää yksi kaupunki. Pariisissa kävimme vuonna 2014 ja listan viimeinen kaupunki onkin vaatimattomasti New York. '14 Pariisi '15 Lontoo '16 New York?
Lisäksi tuli tottakai käytyä pari kertaa Tallinnassa ja molemmat olivat erittäin hyviä reissuja hyvässä seurassa!

VAPAA-AIKA 
Mitäs kaikkea sitä on tehty silloin, kun en ole ollut töissä? Kuten edellä tulikin jo todettua, niin kavereita olen nähnyt oikein mukavissa määrin. Salilla olen yrittänyt käydä, mutta syksyllä sekin homma jäi, kun innostus salia kohtaan lopahti aivan totaalisesti. Kotona on tullut vietettyä mukavia koti-iltoja ilman mitään suurempia erikoisuuksia, mutta netflix ja aikuisten värityskirjat ovat olleet mukavaa puuhaa iltaisin. Olemme myös Arton kanssa innostuneet lautapeleistä, vaikka niitä onkin tullut pelattua lähinnä kaveriporukan kanssa. 
Kuten olette huomanneet, blogi elää tällä hetkellä melko hiljaista elämää, mutta somea en ole kumminkaan täysin unohtanut. Instgram sekä syksyllä löytämäni snapchat on koukuttanut minut täysin.  

Entäpä sitten vuosi 2016? Mitä se tuo tullessaan ja mitkä ovat tavotteita tälle vuodelle?
Tahdon alkaa elämään terveellisempää elämää, innostua liikunnasta ja monipuolisesta sekä terveellisestä ruokavaliosta. Tahdon tehdä enemmän kotiruokaa, käydä vähemmän ulkona syömässä sekä syödä vähemmän pikaruokaa. Tahdon kokeilla uusia reseptejä ja alkaa testaamaan kasvisruokia. Muutaman kilon tiputtaminen olisi myös mukavaa, mutta sen pitäisi onnistua edellä mainittujen asioiden avulla ilman suurempia ongelmia.
Maaliskuun lopulla ilmestyy pääsykoekirja, jolloin vähennän työntekoa. Nyt lopetin työt koulunkäynninavustajana ja maaliskuussa alan tekemään kassalla vain muutaman vuoron viikossa, jotta pystyn keskittymään unelmaani ja kouluun pääsemiseen. Keväällä tulee siis ahkerasti kulutettua aikaa kirjastossa nenä kiinni kirjassa. Tänä vuonna aion tehdä kaikkeni, jotta yliopisto kutsuu syksyllä.
Tänä vuonna tahdon myös ehdottomasti käydä ulkomailla, en nyt tarkoita mitään Tukholman tai Tallinnan risteilyjä, vaan kunnon reissussa, kuten kahtena edellisenäkin vuonna. Mutta minne? Haaveissa olisi interrail kesällä, mutta se taitaa jäädä vain unelmaksi. Maailmankartta on suuri, mutta jonnekin päin olisi päästävä, lähelle tai kauas, ihan sama minne, mutta jonnekin kokemaan jotain uutta!

Takana on hyvä vuosi, mutta vuodella 2016 on hyvät mahdollisuudet tulla vielä paremmaksi vuodeksi! Mitä tavoitteita tai uuden vuoden lupauksia te olette tehneet?  Ihanaa alkanutta vuotta kaikille ♥ Muistakaa pukeutua kunnolla, jotta ette saa itseänne kipeiksi näillä pakkasilla!
-Ellanoora

perjantai 25. joulukuuta 2015

Meidän jouluaatto

Olipas ihana jouluaatto! Illalla oli sellainen olo, että olisin toivonut päivän vaan jatkuvan pidempään eikä nukkumaanmeno houkuttanut ollenkaan. No mitäs meidän jouluaattoon sitten kuului? Aamulla sai nukkua pitkän työputken jälkeen hieman pidempään ja riisipuuron jälkeen suuntasimme Arton kanssa hänen sukulaisilleen, jossa saimme herkutella oikein kunnolla joulupöydän antimilla ja pukkikin kävi pyörähtämässä suurien lahjasäkkien kanssa. Joulupukki oli muistanut myös minua ja Artoa, mutta oli niin ihanaa nähdä kuinka paljon iloa kummipojalle ostama lahja saikaan aikaan! Iltapäivällä lähdimme iskäni luokse, jossa pääsimme nauttimaan joulupöydän numero kaksi antimilla. Taas pääsi avaamaan parit paketit ja illalla pääsimme Arton ja Olivian kanssa kotiin avaamaan viiemiset kuusen alle jääneet paketit meidän äidiltä.


Mukavan rauhallinen ja herkkujen täyteinen päivä takana, josta sai nauttia täysin rinnoin ♥ Tänään joulupäivänä oli tarkoitus lähteä äidin ja koirien kanssa mummilaan Sysmään, mutta valitettavasti se reissu peruuntui. Tämä neiti oli aamupäivän ajan todella huonolla tuulella, kun mikään ei sitten tuntunut onnistuvan, mutta pikku hiljaa fiilis on taas kohentunut. Vielä on kaksi vapaapäivää edessä, joka tekee minut todella iloiseksi! Vapaapäiviä ei viime aikoina pahemmin ole ollutkaan... 


Mutta mitäs kaikkea sieltä paketeista sitten löytyikään? No kaikkea aivan ihanaa! Pehmeääkin pehmeämpi aamutakki, muutamia astioita, koruja, lapaset, laukku, S-ryhmän lahjakortti, leffalippuja, rahaa, Maria Drockilan kynttilä, Body Shopin suihkugeeli, herkkuja ja suklaata ainakin seuraavaksi pariksi kuukaudeksi. Oi että, kyllä olen tyytyväinen ♥ 


Oliko teillä hyvä jouluaatto? Entä mikä oli sinun mieluisin lahja? Ihanaa loman jatkoa ihan jokaiselle! 
-Ellanoora 

Ps. Tällä hetkellä blogi on hieman hiljainen, mutta nyt jouluna kaksi työtä vaihtui yhdeksi, joten josko nyt olisi myös enemmän aikaa blogille. Onneksi on olemassa instagram ja snapchat, joiden ansiosta olen pärjännyt hieman vähemmälläkin bloggailulla! 

maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukorttipaja


En ole vielä pahemmin kerennyt miettimään joulua tai joululahjoja, vaikka aatto häämöttää jo hyvinkin lähellä. Koristeet sentään saapuivat kotiimme jo viikko sitten ja tänään sain yhtäkkiä inspiraatiota joulukorttien tekemiseen. Tykkään askarrella, mutta askartelut jäävät yleensä vain näin kerta vuoteen, kun tahdon itse väkerrellä joulukortit sukulaisille. Käväisin tänään hieman kuolaamassa Paperikuussa ja sieltä lähtikin matkaan korttitarvikkeita tämän vuoden joulukortteja varten. Ihan niinkuin minulla ei olisi tarpeeksi aineksia kortteihin, mutta pakkohan minun oli ostaa uusia niin hauskoja tarvikkeita!

Näin Paperikuussa todella kivoja leimoja ja siitä se ajatus sitten lähti tämän vuoden kortteihin. Näin koulunkäynninavustajana ja (toivottavasti) tulevana opettajana en voi vastustaa leimoja! Tässä ohjeet samanmoisiin kortteihin, toivottavasti pidätte.

Eli tarvitset:
- kortiipohjia
- värillistä kartonkia 
- leima + leimasintyyny
- kimalleliimaa
- 3D-tarratyynyjä


1. Valitse mieleiset korttipohjat ja lätki niihin leima haluamaasi kohtaan. Kortti näyttää jo nyt varsin hyvältä!


2. Töpöttele sormella kimalleliimaa reunoille.


3. Leikkaa kartongista sopivan kokoisia paloja, joihin kirjoitat jouluntoivotukset. Itse pyöristin reunat tuollaisella kätevällä masiinalla. 


4. Ota leimasintyyny taas esiin ja töpöttele reunoihin mustetta. Näin saadaan kivasti eloa pieneen korttiin.


5. Lisää taakse kaksi 3D-tarratyynyä ja liitä jouluntoivotukset korttipohjaan.

  
7. Ja kortit ovat valmiit!

Todella nopeat, helpot, mutta kumminkin niin näyttävät kortit! Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ♥ Oletteko te tehneet itse joulukortteja tänä vuonna? Entä mitä pidätte näistä minun tuotoksista? Pahoittelut todella huonolaatuisista kuvista, mutta olipas taas ihanaa postailla!

Mukavaa viikkoa jokaiselle ♥
-Ellanoora  

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ripset, teitä oli ikävä


Monet teistä saattavatkin muistaa, että vuosi sitten jouduin luopumaan ripsienpidennyksistä allergian takia. Sain nauttia noista elämää helpottavista ihanuuksista vain puolisen vuotta, kunnes aloin saamaan oireita ja tasan vuosi sitten revin itse viimeiset ripset päästä. Koko tämän vuoden olen haikaillut ripsien perään ja pohtinut, että voinko enää ikinä saada räpsyttimiä itselleni toivoen parasta ja peläten pahinta.

Eräällä työkaverillani on ripsien suhteen samanlainen historia kuin minulla, mutta nykyään hänellä on kauniit ripsienpidennykset ilman mitään ongelmia. Innostuin tottakai kovasti ajatuksesta, että minäkin voisin taas saada ripset, mutta liikoja en kumminkaan uskaltanut toivoa. Pari viikkoa sitten olin saanut tarpeeksi rohkeutta soittaakseni tälle tekijälle ja sainkin ajan ripsienlaittoon tämän viikon keskiviikolle. Oi että olin hyvin innoissani, mutta myös täynnä jännitystä!

Keskiviikkona suuntasin laitattamaan volyymeita allergialiimalla ja tässä on tulos! Ei oireita ja tulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen :) Toivon vaan kovasti, että nämä ripset pysyvät eikä oireita ilmesty myöhemminkään. Nyt olen kumminkin hyvin onnellinen näistä! Tämän parempaa synttärilahjaa en olisi voinut keksiä itselleni ♥
-Ellanoora
 

lauantai 21. marraskuuta 2015

Pikkujoulut

Eilen illalla pääsin juhlimaan toisen työpaikkani pikkujouluja ja oli kyllä aivan ihastuttava ilta! Olimme kauniissa hennalaklubissa ja saimme nauttia hyvästä musiikista sekä herkullisesta ruuasta mukavien ihmisten kanssa. Oli myös aivan ihanaa laittautua pitkästä aikaa, vaikkakin hiukset eivät suostuneetkaan ihan täysin yhteistyöhön kanssani ja kiireessä meinasin pilata kynteni moneen otteeseen. Päälle pääsi jo ensimmäisiin tämän vuoden pikkujouluihin hommattu musta kimalteleva mekko, josta pidän hurjan paljon! Kamera en mahduttanut mukaani, mutta onneksi puhelimen kamera pääsi ahkeroimaan oikein kunnolla. Tässä teille muutamia illan aikana napattuja kuvia!


Oi kuinka tuleekaan nälkä näitä kuvia katsellessa! Toivottavasti tänä vuonna pääsisi vielä nauttimaan pikkujouluista, koska onhan ne nyt aivan ihania ♥ Mitä pidätte näistä kuvista? Entä oletteko te päässeet jo juhlimaan pikkujouluja?

-Ellanoora
 

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kuulumiset puhelinkuvina

Ensimmäiset kynttilät ovat sytytetty ja piristäneet näitä synkkiä syysiltoja. Onneksi kynttilöitä löytyy kasapäin lisää, joten hyvin pian kynttilöitä löytyy enemmänkin tästä asunnosta // Punaiset kynnet ja puolisormus piristävät asua kuin asua oikein kivasti // Tänään jaksoin taas sunnuntain kunniaksi kihartaa hiukseni, kun lähdin kavereiden kanssa kahvittelemaan. Tuo operaatio ei vienyt kuin viitisen minuuttia, mutta silti arkena ei millään muka kerkeä tai jaksa nähdä tuota pientä vaivaa // Pitkästä aikaa olen käynyt kirjastossa ja päässyt uppoutumaan kirjan pariin, ihanaa!

Ihanaa olla töissä alakoulussa ja päästä aina välillä nauttimaan bullisherkuista. Oi kuinka hyvää tuo suklaamuffinssi olikaan! // Pikkujouluristeilyllä tuli nautittua todella herkullinen ateria. Tuota kun saisi nyt, nam! // Ihana Olivia syksyisessä maisemassa. Nyt on tosin ollut todella inhottavat lenkkisäät, kun jokaikisen lenkin jälkeen pitää käydä pesemässä neitiä ja koko asunto on täynnä pesuista huolimatta hiekkaa. Meidän olisi pitänyt tehdä kunnon pesu jo pari viikkoa sitten, mutta kurakelien takia ollaan lykätty sitä suosiolla. // Upeaa auringonlaskua katselemassa päivälenkin yhteydessä. Näitä kuvia näkee enemmänkin edellisestä postauksesta.

Aamulenkki sumuisissa maisemissa. En oikein ole tuollaisen harmaan ja usvaisen ilman suurin fani, mutta kivoja kuvia tuolloin sai napattua // Teimme todella suloisia isänpäiväkortteja lasten kanssa koulussa. Nuo oli todellinen menestys! // Kun suurinosa lehdistä oli jo tippunut, niin bongasin tuollaisia upeita värejä vielä luonnosta // Pikkujouluristeilyn asua. Ensi viikolla olisi tarkoitus vetäistä sama mekko päälle ja lähteä juhlimaan toisen työpaikan pikkujouluja. Toivottavasti tuolloin saisin enemmän kuvia tänne blogin puolelle!

Ihastelin kovasti tuota valkoista karvaliiviä, mutta se ei kumminkaan lähtenyt matkaan. Onneksi en ostanut, koska Tallinnasta löytyi edullisempi karvaliivi, johon olen todella tyytyväinen // Enpä ole taas ikuisuuksiin käynyt leffassa, mutta päätimme kaverin kanssa lähteä hieman extempore katsomaan Napapiirin sankareita. Onneksi menimme, koska oli kyllä superhauska leffa :) Nyt teattereissa pyörii monta elokuvaa, jotka tahtoisin nähdä // Edelleenkin koukussa värityskirjaan... Kohta pitää lähteä ostamaan uusia värikyniä! // Lähikaupassa oli tarjouksessa kymmenen ruusua kahdella eurolla, joten minäpä ostin itselleni kolmekymmentä ruusua. Ne näyttivät niin kauniilta tuossa maljakossa!

Ahh kun tuntui hyvältä näpytellä tätä postausta! Pieni syysväsymys on näköjään tähän naiseen iskenyt ja reilu viikon verran kestänyt harmaus ja aikaisin tuleva pimeys ei auta laisinkaan tilannetta. Voi kun se lumi tulisi jo tännekin! Tai edes hieman piristävämpi sää.. Vesisade saisi jo ainakin omasta mielestä loppua... Ideat postausten suhteen on myöskin ollut aika nollassa eikä kamera meinaa pysyä millään matkassa, mutta onneksi instagramia ja snapchattia on tullut päiviteltyä mukavasti. Blogi ja te kaikki lukijat olette kumminkin olleet joka päivä mielessäni enkä ole tosiaankaan unohtanut teitä! Yritän tästä nyt hieman tsempata ja saada vaikkapa asupostausta joku päivä ulos, mutta postausideoita otan enemmän kuin mielelläni vastaan! Olisiko esimerkiksi nyt hyvä hetki kysymyspostaukselle tai jonkinlaiselle kuvapostaukselle? Ideoita kehiin! :) Onko täällä muuten muita, jotka kärsivät näin syksyisin pienestä inspiraation puuttesta blogin suhteen?

Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle ♥ 
-Ellanoora

PS. Joululomaan viisi viikkoa, ihanaa! (Joululoma= kaksi työtä vähenee vain yhteen)

tiistai 3. marraskuuta 2015

Päivä kanssani

Huh, reilu viikko on kerennyt vierähtämään enkä tuona aikana ole kerennyt pahemmin aukaisemaan bloggeria. Töitä ja pikkujouluristeilyä lukuunottamatta tässä ei ole kummempia tapahtunut, mutta jotenkin tuntuu,että nyt on ollut kova kiire paikasta toiseen tai sitten vaihtoehtoisesti olen sitten ollut niin väsähtänyt, että blogi on jäänyt unholaan. Instagramista (ellanooran) sekä snapchatista (ellanooor) pystyy kumminkin seuraamaan elämääni, sillä molemmissa paikoissa olen melko aktiivinen.

Tänään aamulla ajatukseni ajautuivat blogiin ja ajattelin, että nyt on pakko päästä takaisin blogielämän pariin. Erilaisia postausvaihtehtoja pohtiessa mieleeni tuli "päivä kanssani" -postaus, jonka toteuttamista olen aina välillä miettinyt, mutta ikinä en ole sitä saanut aikaiseksi. Tässä sellainen nyt kumminkin olisi tarjolla! Tänään on ollut hyvin tavallinen päivä ja pääsette kurkkaamaan myöskin työpäivääni koulunkäynninavustajana :)


6.30 Herätys! Myönnetään, että olisi kovasti tehnyt mieli jäädä lämpöisten lakanoiden väliin nukkumaan, mutta reippaana tyttönä nousin ylös, vaikka Arto ja Olivia jatkoivat vielä hetken unia.

6.50 Meikit naamassa ja likaisilta tuntuvat hiukset ponnarilla. Päivän vaatteiksi valikoitui siniset farkut, musta pidemmän mallinen paita, jonka molemmissa sivuissa on pitkät halikot ja jalkoihin vedin mustat niillkurit, vaikka työpäivän aikana jalkoja koristaakin vaaleanpunaiset Ainot.  Ja sitten ei muuta kuin aamupalan tekoon. Aamupalaa mutustellessa selailin pikaisesti facebookin, instagramin sekä snapchatin.

7.20 Hampaat pesty, kaikki tarvittavat tavarat mukana mustassa hapsulaukussa ja sitten vain ulkovaatteet päälle ja toria kohti. Hetken aikaa luulin, että myöhästyisin, mutta bussi olikin vain todella ajoissa torilla.

7.40 Töissä. Työt alkavat virallisesti vasta kahdeksalta, mutta aina siinä jotain touhuaa ennen kellojen soittoa ja lasten saapumista.


8.00 Kellot soivat ja olen valmiina alkavaan työpäivään. Ensimmäisellä tunnilla olen opettajan sijainen ja luvassa on ekaluokkalaisten kanssa äidinkieltä. Ekapelejä, tehtäväkirjasta u-kirjainta, alkuäänteitä ja lukuläksyt oli ohjelmassa, eli hommaa riitti.

8.45 Tunti meni nopeasti ja lapset laitettu välitunnille. Välitunnit menevät yleensä vauhdilla enkä vajaassa viidessätoissa minuttissa kerennyt tekemään muuta kuin tsekkaamaan ekaluokkalaisten reissarit, wilman sekä siivoamaan edellsen tunnin jäljet.

9.00 Nytkö se kello jo soi! Otan kaksi oppilasta matkaani ja menemme et-tunnille. Et-tunneilla oppilaita on 1-6 luokilta, joten minä otan aina pari nuorinta oppilasta eriyttämistilaan ja pidän heille tunnit. Saan näillä tunneilla melko vapaat kädet, mutta tukena on kirja, jonka avulla opiskelemme. Tällä kertaa puhuimme mm. käyttäytymisestä.

9.45 Vauhdilla pitkän välitunnin välkkävalvontaan. Toppatakki ja paksu villahuivi oli aivan liikaa, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ulkolämpötila oli melkein kymmenessä asteessa. Onko nyt todella marraskuu? Välitunti meni muutaman riidan selvittelyssä, mutta onneksi siinä välissä kerkesi myöskin vaihtamaan pari sanaa opettajan ja toisen avustajan kanssa.

10.15 Välkkä loppui ja kohta syömäään, ihanaa! Ennen ruokailua kumminkin kyselin riimipareja lapsilta. Sitten vaan käsienpesulle, ruokaruno ja kohti ruokalaa. Tänään ruokana oli tarjolla valkosipulikermaperunoita, jauhelihapihvejä sekä porkkanraastetta. Hyvää oli!

10.55 Lähdin valmiiden oppialaiden kanssa luokkaan ja he saivat hetken aikaa leikkiä, lukea, piirtää piirustusvihkoon tai tehdä palapelejä. Itse otin yhden oppilaan kerrallaan luokseni ja paketoimme yhdessä isänpäivälahjan silkkipaperiin. Kivoja paketteja tuli!

11.15 Matikan tunti alkaa. Minä jäin toisen avustajan kanssa tokaluokkalaisten kanssa luokkaan, jossa oppilaat jatkoivat tehtäviä parillisista ja parittomista luvuista. Hetken päästä opettaja tuli luokkaan ekaluokkalaisten kanssa ja heidän kanssaan aloimme tekemään euro -merkkejä ja opettelemaan hieman rahalaskuja.

12.00 Ekaluokkalaisten koulupäivä päättyy ja nyt on tauon paikka! Ei muuta kuin taukohuonetta kohden ja rojahdamme toisen avustajan kanssa ihanille valkoisille nahkatuoleille. Nyt väsyttää! Molemmat selailee facebookkia ja kymmenen minuutin tauko menee hujauksessa. 

12.15 Kellot soi ja minä suuntaan erääseen toiseen ekaluokkaan viimeiseksi tunniksi. Siellä osa teki äidinkieltä, osa pelasi muistipeliä ja osa viimeisteli isänpäiväjuttuja. Minä luetutin kaikilla lukuläksyt rennosti lukunurkassa, jonka jälkeen kiinnitin tyhjälle seinälle kuvistöitä. 

13.00 Kauheaa kuinka nopeasti sekin tunti meni! Töitä on kahteen asti ja nyt luvassa on valmistelutunti. Katson opettajan kanssa perjantain ohjelman läpi, koska sijaistan häntä silloin koko päivän, leikkelen lisää materiaalia isänpäiväpaketteja varten, haen erilaisia tavaroita varastosta ja sählään toisen avustajan kanssa tulostimen kanssa. 

14.00 Työpäivä ohi! Taitaa viikonlopun pikkujouluristeily painaa edelleenkin, koska väsymys on kova. Onneksi saan työkaverilta kyydin kotiin, mutta en menekään kotiovesta sisään vaan menen samantien kauppaan. Keskustassa asumisen iloja, kun lähimpään kauppaan kävelee kolme minuuttia.


14.15 Kotona! Ruokakaupassa käyty ja Olivia ottaa minut innokkaasti häntä heiluen vastaan. En tosiaankaan jaksa lähteä samantien lenkille vaan menen suoraan jääkaapille. Väsyneenä nappaan välipalaksi pari palaa pizzaa sekä puolikkaan suklaalevyn ja näiden eväiden kanssa rojahdan sohvalle tyytyväisenä. Modern family pyörimään!

16.05 Kerkesin katsomaan yhden jakson ja sitten olinkin nukahtanut hyvin epämiellyttävään asentoon sohvalle. Olivia lämmitti kivasti varpaita ja kovasti olisi tehnyt mieli jatkaa unia, mutta lenkille oli lähdettävä. Lasi kylmää vettä naamaan ja menoksi.

16.10 Musiikit soivat korvilla ja päätin lähteä tekemään hieman pidempää lenkkiä Pikku-Veskulle. Aurinko oli juuri laskemassa ja ajattelin saavani muutaman hyvän kuvan puhelimella. Pääsin Pikki-Veskulle, mutta päätin jatkaa matkaa vielä satamaan. Vau mikä auringonlasku! Innoissani nappasin kuvia upeista väreistä ja sain pari ihanaa kuvaa otettua myös Oliviasta. Nyt käännös kotia kohti.

17.00 Kello oli tasan viisi, kun aukaisimme Olivian kanssa kotioven. Ulkona oli jo pimeä! Ihmettelin kuinka nopeasti aurinko laskeekaan... Arto oli jo tullut kotia ja hetken aikaa tutkailin kuvasaldoani. Nälkä alkoi kumminkin olemaan jo kova, joten patistin Arton ruuan tekoon.

17.30 Tämän päivän menu oli spagetti, jauhelihakastike sekä porkkanaraaste. Minä tein porkkanaraasteen ja Arto teki herkullisen jauhelihakastikkeen. Hyvää oli, nam! Ruuan jälkeen minä laitoin tiskikoneen pyörimään, tiskasin muutamat astiat käsin ja laitoin keittiön kuntoon.

18.55 Ruuan tekeminen, ruokailu ja siivoaminen vei yllättävän paljon aikaa, mutta seuraavaksi päätin aukaista koneen ja alkaa valmistelemaan tätä postausta. Kone ei kumminkaan suostunut yhteistyöhön, mutta Arto näppäränä miehenä sai koneen kuntoon hetkessä. Postausta kirjoitellessa Arto istuu vieressä ja pelailee kavereiden kanssa, minä kuuntelen musiikkia ja Olivia nukkuu tyytyväisenä.

22.05 Muutama tunti vierähti helposti postausta kirjoitellessa, muiden blogeja lueskellessa ja Netflixiä katsellessa. Arto laittoi aikaisemmin saunan lämpenemään, joten nyt pääsee rentoutumaan hetkeksi saunan lauteille ♥

22.45 Vielä huomiset tavarat valmiiksi, postauksen julkaisu ja hammaspesu, sitten pikapikaa nukkumaan! 

 
Sellainen päivä minulla. Tätä postausta oli  hauska toteuttaa, joten toivottavasti tekin tykkäsitte tämän lukemisesta! Kuvat ovat minun ja Olivian päivälenkillä napattuja. Olen kyllä syvästi rakastunut puhelimeni kameraan, katsokaa nyt minkälaisia kuvia sillä saa napattua!

Hyvää yötä kaikille ♥
-Ellanoora