sunnuntai 25. elokuuta 2013

Voimauttava valokuvaus

Tässä teille hieman kuvasaldoa, jotka nappasimme tänään Arton kanssa. Nämä kuvat liittyvät meidän kulttuuriohjauksen syventävään kurssiin, jossa meille annettiin kolme erilaista tehtävää. Ensimmäisenä on draamaprosessin suunnittelu, toinen tehtävä on elämänkerran kertominen kuvien avulla ja viimeisimpänä on voimauttavaa valokuvausta, johon nämäkin kuvat liittyvät. Voimauttavaan valokuvaukseen voi tarkemmin tutustua vaikkapa täältä. Tämä tehtävä oli kaikista mieleisin ja olin todella innoissani, kun luin tehtävänannon. Meidän pitää siis ottaa 2-5 erilaista valokuvaa itsestä ja näistä kuvista kootaan sitten valokuvanäyttely. Jännää!


Tämä kuvaus oli kaikista helpoin toteuttaa, joten tästä oli hyvä lähteä liikkeelle. Ajatuksena oli pitää kaikki yksinkertaisena ja visioni oli hyvin selkeänä päässäni. Onneksi Arto ymmärsi nopeasti mitä halusin! Halusin hiukset auki, valkoisen rennon villapaitani päälle, valkoisen viltin sekä valkoisen taustan. Yksinkertaista! Tein silmämeikistä melko vahvan, koska halusin silmien erottuvan kirkkaina. Hetken aikaa mietin laittaisinko huulipunaa, mutta vaaleat vain huulirasvatut huulet sopivat mielestäni tähän paremmin. Alusta alkaen oli myöskin selvää, että muokkaisin nämä kuvat mustavalkoisiksi. Näille valokuville ei ole siis tehty mitään muuta kuin säädetty hieman valoja ja varjoja sekä muutettu mustavalkoisiksi ja pakko sanoa, että tykkään näistä hurjan paljon kaikessa yksinkertaisuudessaan!

Minulla on muutamia ideoita, jotka tahtoisin toteuttaa tämän tehtävän seuraavissa kuvauksissa, mutta odotan, että saisin järkkärini takaisin korjauksesta. Nämä kuvat onnistuivat ihan hyvin tuolla pokkarilla, mutta näihin pariin ideaan tahdon ehdottomasti järkkärin. Toivottavasti se vain palautuisi pian korjauksesta, koska tahdon tosissani päästä kuvaamaan pikaisesti loputkin voimauttavan valokuvauksen kuvat! Saa tosin nähdä miten nämä muut visioni toteutuvat näin syksyn saapuessa..

Seuraavat kuvat tulevat olemaan paljon monimutkaisempia, mutta halusin näistä kuvista rennot ja yksinkertaiset. Saa nähdä minkä näistä valitsen lopullisesti. Onko teillä suosikkia? Entä mitä mieltä tästä postauksesta muutenkin? Kiinnostaako tällaiset kouluun liittyvät postaukset teitä miten paljon? Itse ainakin olen sen verran innoissani, että tahdon tulla jakamaan tämän tehtävän muutkin kuvat teille :)

Mukavaa sunnuntai-iltaa teille!
-Ellanoora

22 kommenttia :

  1. Kauniita kuvia! :) Haaveilen tuosta Miina Savolaisen voimauttava valokuvaus kurssista, koska siitä olisi hyötyä sosiaalialalla. Ois muutenkin huippua päästä käyttämään tuota menetelmää töissä. :) Ehkä vielä joskus :D

    ♥: http://my--lullaby.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu samaa mieltä olen! Myös se kirja olisi ihana saada, pariin kertaan olen sitä selaillut ja olen aivan tykästynyt siihen!

      Poista
  2. Noi kuvat on tosi kivoja ja tykästyin muutenkin kovasti sun blogiin! :) Saitpas uuden lukijan :3

    http://ainolala.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. voi miten kauniita kuvia! ja tykkään tosi paljon tästä blogis ulkoasusta! :)

    http://jonnannica.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. tosi kauniita kuvia!:) aivan ihania:)

    VastaaPoista
  5. Mä tykkään noista kahesta kuvasta jotka on tokavikana! ja toi sun villapaita on ihana ja mua kiinnostas tietää et mistä se on :)

    http://illfollowyouintothenight.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista :) Villapaita on ostettu tänä kesänä JC:n alennuksista, että hyvällä tuurila noita voi vielä löytyä!

      Poista
  6. toisiks alimmat kuvat on kaikista kivoimpia, jotenki tunnelmallisia:-) ja ihana blogi sulla, tykkääntykkään ♥

    http://o-something.blogspot.fi/
    tsekkaile :-)

    VastaaPoista
  7. Tosi nättejä kuvia, varsinkin nuo toisiks alimmaiset kuvat! :)= Ootko muokannut näitä mitenkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hieman valoja ja varjoja olen muokannut sekä sitten vielä tottakai muuttanut kuvat mustavalkoisiksi.

      Poista
  8. Kui kaunis oot! Ihania kuvia! Liityin :3
    http://maplesyrupball.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. mun blogissa on haaste sulle!

    http://elmiiran.blogspot.fi/2013/08/lempikuvia-itsestani-haaste.html

    VastaaPoista
  10. Nää kuvat on upeita!! :) oisin ite lisänny vähän valotusta lisää niin ois ehkä tullu parempii! Mutta upeita nää on silti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Pitää vielä niihin lopullisiin kuviin kokeilla tuota lisävalotusta!

      Poista
  11. ihania kuvia nää ella! :) ja muutenki kiva blogi sulla :)

    http://hetakk.blogspot.fi/

    VastaaPoista