Päivä bloggaajana by Arto

Kaiken takana on nainen, paitsi tämän postauksen, nimittäin tällä kertaa puikoissa onkin Ellan häikäisevän hyvännäköinen, huomattavan hurmaava ja hulvattoman hauska poikaystävä Arto! Nyt olen saanut teidät kaikki uskomaan minun upeuteeni ja tulette hämmästymään kuinka väärässä ihminen voi ollakaan. Ne jotka ovat täysin ulapalla, voivat käydä lukemassa lisää täältä ja/tai täältä!

En lähtökohtaisesti viihdy kameran salamavalollisella puolella, mutta kuvailu meni sateesta ja Ellan taiteilijamaisesta pomottelusta ohjauksesta huolimatta hyvin. Irvistyskuvien määrä suhteessa esityiskelpoisiin kuviin oli valtava. Ehkä en halunnut ottaa kuvaamista tosissani tai ehkä en osaa ottaa mitään tosissaan, mutta joka tapauksessa ainakin toisella meistä oli hauskaa. Saattaapi olla, että Ellalla meni muutamaan otteeseen hernepelto nenuun.

Idean syntymisestä lähtien ajattelin yksinkertaisen tutustumispostauksen olevan paras mahdollinen aloitus bloggariuralleni. Bloggausta tuskin tulee tapahtumaan Ellan blogin ulkopuolella, sillä itselläni ei riitä mielenkiintoa kuvien näpsimisille eikä tämä kirjoittaminenkaan erityisen luontevalta tunnu. Yleisön pyynnöstä voin ehkä toistekin palata kirjoittamaan, mikäli sopiva aihe tai haaste ilmestyy. Toistaiseksi aion kuitenkin pysytellä Ellan hovikuvaajana ja olla hissukseen blogin pitämisen helppoudesta.

Kuka, mitä, täh, häh? Olen siis Arto ja 20 vuotias. Näistä vuosista neljä parhainta olen jakanut Ellan kanssa. Olen asunut koko ikäni Lahdessa ja kuten suurinosa teistä tietääkin, asumme tällä hetkellä pienessä keskustayksiössä yhdessä Ellan kanssa. Pienihän tämä on, mutta olen enemmän kuin iloinen voidessani kutsua tätä pientä valkoista laatikkoa kodikseni. Siltikin yksi lisähuone olisi enemmän kuin tervetullut ja etsimmekin jatkuvasti isompaa asuntoa keskustan läheisyydestä. 

Peruskoulun jälkeen hakeuduin lukioon, koska amiksessa ei ollut mitään joka olisi silloin tuntunut omalta alalta. Tiesin oman opiskelumoraalini ja tahtoni näytellä, joten lukioiden kesken kilpailua ei ollut. Kannaksen lukioon päädyin ja kuinka ollakkaan pääsin näyttämölle asti koulun näytelmäprojektissa, jossa esitimme Kari Hotakaisen Lahdennetun näytelmän Hukassa on hyvä paikka. Itse esitin Humppa-Veikon roolin ja Ella oli toinen Malmin Mukkulan kaksosista. Projektin jälkeen repliikit vaihtuivat tanssiaskeleisiin ja wanhat tanssittuamme abivuosi käytännössä jo alkoikin. Valkolakki iskeytyi kouraan ja heinäkuussa 2012 lähdin Santahaminaan, Helsinkiin palvelemaan maatani Sotilaspoliisikomppaniassa tavoitteena RUK. Mutta P-kauden jälkeen RUK unohtui ja sainkin saaren parhaimman (löysimmän) homman ja yhdeksän kuukautta kului kuin siivillä. Tj 0 napsahti maaliskuussa ja kuukauden työttömyyden jälkeen päädyin työkokeiluun eskaritädiksi. Sitä kesti kaksi kuukautta ja nyt olen työtön. Huomiseen asti voi elätellä toiveita opiskelupaikasta, jota tuskin tulee, mutta tapahtuuhan niitä suurempiakin ihmeitä. 

Tässä kaikki tältä erää, toivottavasti tekstini oli luettavaa ja mielenkiintoista ja edes joku teistä yli sadasta ihanasta lukijasta jaksoi lukea koko tekstin. Kokemus ei ollut niin nopea ja kivuton kuin kuvittelin, mutta toisaalta minulla oli erittäin hauskaa. Nyt osaan arvostaa enemmän teitä, jotka jaksatte näitä kynäillä useamman kerran viikkoon. 

Mielipiteisiin, kommenteihin, risuihin ja ruusuihin vastaillaan Ellan kanssa aina kun niitä ilmestyy!

-Arto