sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Polttarit

Pakko sanoa, että hetkeen ei ole ollut näin vauhdikasta viikkoa kuin tämä viikko. Maanantaina lähdin nimittäin töistä suoraan Savonlinnaan, jossa oli tiistaina soveltuvuuskokeet luokanopettajaksi. Palauduin kotiin alkuillasta ja keskiviikkona vuorossa oli lastentarhanopettajan soveltuvuuskokeet Helsingissä. Torstai ja perjantai meni tottakai töissä sekä valmistautuessa viikonloppuun, sillä eilen lauantaina oli ystäväni yllätyspolttarit, jolloin suuntasimme taas Helsinkiin yhdeksi yöksi. Voin kertoa, että olen hieman ryytynyt tästä viikosta, vaikka päivät ovatkin olleet erittäin antoisia, mukavia, opettavaisia ja tottakai hauskoja. 

Rooman postaukset saavat vielä hetken odottaa, sillä ennen niitä haluan kertoa tämän viikonlopun polttareista. Kaasot ja me muutamat muut typyt olemme junailleet yhteisen ystävämme polttareita jo pidemmän aikaa ja pakko sanoa, että kokonaisuudesta tuli erittäin toimiva ja aivan meidän morsiamen näköinen. Polttareiden runkona oli kaasojen tekemät kirjeet, jotka ohjasivat pienellä vinkillä seuraavaan kohteeseen ja kirjettä koristi aina hauska kuva morsiamesta. Yleisenä ohjelmana oli myöskin tikkareiden myynti, joilla oli tarkoitus kerryttää häämatkakassaa. Valitettavasti myyntihommat jäivät hieman vähälle tiukan aikataulun takia, mutta se ei haitannut.


Tuleva morsian, minä ja kaksi muuta polttareihin osallistujaa olemme samassa työpaikassa ja saimme meidän pomonkin juoneen mukaan. Polttarisankarille saatiin pomon ansiosta laitettua valetyövuoro, joten tuleva rouva aloitti lauantaiaamuna työvuoronsa täysin tietämättömänä kaikesta. Kun työvuoro alkoi, veimme salaa pukkareille vaatteet, jotka morsiamen tulisi pukea alkajaisiksi päälle. (Heti alkuun haluan vielä sanoa sen, että tälle polttarisankarille oli täysin ok, että hän tulee pukeutumaan hassusti ja myymään tuotteita kaupungilla. Tämä on ollut hänen toiveensa ja sitä on kuunneltu. Toista yhtä rempseää ja heittäytyvää naista en tiedä, eikä mikään "bride to be" -nauha ja tiara olisi sopinut hänen tyylilleen.) Ihan mahtavaa, että tämmöisiä heittäytyjiä vielä löytyy  ja aika veikeitä katseitakin saimme päivän mittaan. Sankari ei kerennyt kuin aloittamaan työvuoron, kun meidän toinen esimiehemme soitti hänelle ja pyysi käymään toimistossa, jossa hän sai käteensä kassaeroselvityksen. Tämän oli tarkoitus hämmentää, mutta aika nopeasti taidettiin ymmärtää mistä on kyse. Raportilla oli meidän pomon aivan uskomattoman kekseliäs ja hauska teksti: "Käteistapahtumia 15 kpl. Kuitit ja lipas tarkastettu. Tallenteelta havaittu (liitteenä kuitti) rahastus, jossa 50 e seteli lyöty kassaan 20 e setelinä. Lisäksi alennus antamatta kahdesta reissumiehestä. (Miehet eivät lisää kassaeroa, sekoittavat vain ajatuksia). Muuta huomioitavaa: vedetty käteen kesken maksutapahtuman käsineet. Lisäksi otettu huikkaa juomapullosta -> mikä on ollut työkunto?"  Tästä tosiaankin morsian tajusi mistä on kyse ja hän sai esimieheltämme kirjeen, jossa oli ensimmäiset ohjeet vaatteiden vaihtoon. Päälle tuleva rouva sai kauniin havajipaidan, värikkään aurinkolipan, s(k)andaalit ja selkään vielä interrail -kassin. Taksi odottikin jo työpaikkamme edessä ja suuntana oli matkakeskus.


Matkakeskuksella suurin osa porukasta oli vastassa ja suuntasimme junalla Helsinkiin ja heti ensimmäisenä hotellille viemään tavaroita. Samantien seuraavan kirjeen ja vihjeen avulla lähdimme Kauppatorille, josta lähti lautta Suomenlinnaan. En ole tähän ikään mennessä päässyt käymään Suomenlinnassa, joten tämä oli itsellekin erittäin mukava kokemus. Aurinkoisessa Suomenlinnassa oli vielä kaksi viimeistä jäsentä vastassa, jotka olivat laittaneet meille todella herkullisen piknikin valmiiksi. Morisan oli erittäin yllättynyt tästä käänteestä, että kaksi ystävää olikin vielä vastassa. Saimme hetken aikaa rauhoittua, syödä vatsat täyteen herkkuja ja kuunnella musiikkia kunnes matka jatkui taas seuraavan kirjeen avulla. 

Lähdimme metrolla kohti Ruoholahtea ja Salmisaaren liinkuntakeskuksen Prison Islandia. Vankilapako oli ihan koko poppoon mieleen ja tunti kului aivan hujauksessa. Pientä kilpailuasetelmaa oli, kun jakauduimme kahteen joukkueeseen, mutta valitettavasti meidän neljän hengen poppoo ei nyt ihan onnistunut, vaan saimme puolet vähemmän pisteitä kuin toinen joukkue :D No mutta tärkeintä oli se, että hauskaa oli ja kuuma tuli! 

Ei muuta kuin metrolla takaisin keskustaan ja polttarisankari pääsi hieman hemmoteltavaksi rankan päivän päätteeksi, sillä hänelle oli varattu tunnin meikkaus. Hän pääsi ammatilaisen käsittelyyn ja sai iltaa varten kauniin ja erittäin mieluisan meikin. Me muut kävimme odotellessa vuorotellen ihastelemassa kaunistautumistuokiota ja hakemassa kaupasta pientä välipalaa. Tässä vaiheessa jaloissa alkoi jo tuntumaan koko päivän kestänyt kävely, joten pieni lepotauko teki jokaiselle ihan hyvää.


Taas oli seuraavan kirjeen aika ja lähdimme hotelille valmistautumaan iltaa varten. Naamat kuntoon, hiukset nätisti, ykköset päälle ja ei muuta kuin ravintolaa kohti. Olimme varanneet pöydän Memphiksestä, joka on morsiamen yksi suosikkiravintola Helsingissä. Siinä syödessä ja jutustellessa melkein kolme tuntia hujahti hyvinkin nopeasti ja vatsojen ollessa erittäin täynnä herkullista ruokaa ja jälkkäriä lähdimme hetkeksi vielä yöelämään. Pitkälle emme jaksaneet lähteä, vaan parkkeerasimme itsemme Kampin yläkerran Maxineen. Olimme ajoissa paikalla, joten saimme rauhassa valita mieluisen paikan ulkoterassilta ja ihastella Helsinkiä yläilmoista. Päivä oli ollut hyvin pitkä, joten suhteellisen aikaisin painuimme takaisin hotellille nukkumaan.

Aamulla väsymys painoi jokaista eikä ohjelmassa ollut muuta kuin aamupala sekä lähtövalmistelut. Polttarisankari oli erittäin otettu koko päivästä, joka oli tottakai ihanaa kuultavaa meille kaikille. Sää ei oikeastaan olisi voinut olla parempi, sillä pelkona oli kylmä ja sateinen lauantai, mutta onneksi aurinko paistoi, joka kyllä edesauttoi mukavaa polttariviikonloppua. Nyt vaan odotellaan tulevia häitä ja tietenkin muita kesän ihania juhlia ♥
-Ellanoora

4 kommenttia :

  1. Ihanaa, polttarit ovat kyllä huippuja 8) Hyvä sääkin on onneksi suosinut ja kaikki yllärit kuulostivat juurikin todella mukavilta. Mua harmittaa taas kun ei mitään kesän juhlia ole tiedossa, ei tainnut olla viimekään vuonna:< Niin tekisi mieli heittää mekko päälle ja korot jalkaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, meillä taas on tälle kesälle osunut monet juhlat! Joka kesä pitäisi ehdottomasti olla jotkut juhlat, että saisi laittaa itsensä nätiksi :D

      Poista
  2. Eikää kuulostaapas ihanille polttareille! :) Hauska idea ja kiva, että ootte saaneet koko porukan mukaan juoneen :))

    VastaaPoista