keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Home ♥

Totesin tuossa jokin aika sitten, että meidän kodista ei ole kuin pari hassua postausta täällä blogissa. Ollaan asuttu Arton kanssa tässä asunnossa jo melkein puolitoista vuotta, joten ajattelin, että jälleen olisi pienen postauksen aika! Nappasin nämä kuvat perjantaina, kun siivosin kodin loman alkamisen kunniaksi. Imuroin, tiskasin ja järjestelin tavarat paikoilleen hyvän musiikin soidessa taustalla. Tuon projektin jälkeen on ollut ihanaa kuljeksia siistissä kodissa, kun ei ole törmännyt vaatteisiin lattioilla ja ylimääräiset tavarat on siivottu pois vaatehuoneeseen. Arton kotiin tultaessa herra ihmetteli, että miten aina saan kodista sen näköiseksi, joten kerroin salaisuuteni; nimittäin vaatehuone on täynnä tavaraa! Siellä on imuri, joulukuusi, rinkka, kirpparikamat, Olivian ruokasäkki, kaikki omat vaatteet, ties mitä pientä krääsää ja vaikka mitä muuta mukavaa... Keskellä lattiaa on kohta, jossa itse mahdun seisomaan ja valikoimaan seuraavan päivän vaatetuksen :D Tavoitteena oli, että laittaisin tuon pienen vaatehuoneen järjestykseen loman aikana, mutta nyt näyttää pahasti siltä, että operaatio vaatehuone siirtyy hamaan tulevaisuuteen. No mutta kaikki on hyvin, kun ulkopuolisen silmin koti näyttää siistiltä, eikö vaan? ;)

Mutta asiaan! Meidän kodissa on 48 neliötä. Omasta mielestä pienempikin asunto riittäisi meille, mutta mielellään tämän kokoisessa asunnossa kumminkin asuu. Edellinen asuntohan oli huimat 22 neliötä. Itse asuin tuossa asunnossa vajaan vuoden verran yksin, kun Arto kävi intin toisessa kaupungissa ja intin jälkeen asuimme tuossa aivan ihanassa, mutta pienessä asunnossa vajaan puoli vuotta yhdessä. Aloimme etsiskelemään uutta kotia, kun kyllästyimme asunnon pienuuteen ja onneksi hyvin nopeasti tämä nykyinen asunto tulikin vastaan. Tykkään tästä asunnosta kovasti sen sijainnin sekä siisteyden takia. Keittiö oli täysin uusi tähän muuttaessa ja luulen, että vessan/pesuhuoneen remontti on tehty muutamia vuosia takaperin. Olkkarin ja todennäköisesti myös makkarin tapetit on täysin uudet. Asiat, jotka tässä asunnossa häiritsee on astianpesukoneen uupuminen, makkarin tylsät tapetit, väliovet, jotka on enemmän tai vähemmän rempallaan sekä makkarin ja olkkarin vanhat parkettilattiat. Kaikkien näiden asioiden kanssa elää, mutta tällaisena tarkkana ja sisutamista rakastavana ihmisenä nuo asiat häiritsevät minua välillä turhankin paljon.

Makkarista ei ole teille kuvia, koska tällä hetkellä minulla on siihen huoneeseen vihasuhde menossa. Ennen pidin yöpöydillä ja ikkunatasolla koristeita sekä nojatuolilla ja sängyllä koristevilttejä, mutta Olivialta on pääsy evätty olkkariin meidän poissaollessa, joten neiti viettää yksinoloaikansa eteisessä, makkarissa ja keittiössä. Olivialla on ollut vimma tuhota irtoesineitä, joten olen joutunut poistamaan kaiken ylimääräisen makkarista. On siellä kivoja elementtejä, kuten ihanat Vallilaln verhot, kauniit vanhat tuolit yöpöytinä, nätti peili, suuri nojatuoli ja kiva matto, mutta kun kaiken ylimääräisen on poistanut, niin aika tylsältä se näyttää. Toki Olivian kulkemisen makkariin voisi rajoittaa, mutta se taas vaatii erityisjärjestelyjä, kun eteisen ja makkarin välissä ei ole ovea..

OLOHUONE:


Siinä meidän olkkari lähes kokonaisuudessaan, vain minun valkoinen työpöytäni jäi uupumaan kuvista, jossa on meidän molempien läppärit, pari pinoa erilaisia papereita, koreja, joissa on kynsilakat, rasvat, joitain meikkejä ja hajuvedet. Toisen kuvan vasemmanpuoleinen otos on muuten otettu työpöydältä!
Tykkään meidän olkkarista kovasti. Tapetit on mieleeni ja sisustukseen olen tyytyväinen, vaikka peilin ja tuolin paikalle odottelen kuin kuuta nousevaa valkoista vitriiniä saapuvaksi. Vitriiniin tulee astioita ja koriste-esineitä ja esimerkiksi lipastojen päällä olvat Kastehelmilaatikot sekä muumipurkit odottavat pääsevänsä vitriiniin paremmalle paikalle. Keittiön kaapeissa on jo vaikka mitä, joten osa astioista on jäänyt muualle odottelemaan tuon kauan kaivatun vitriinin saapumista :D
Mustavalkoraidallinen matto, Vallilan valkoiset verhot, divaanisohvamme sekä mummilasta saatu punainen "eteisenpöytä" on meidän olkkarin ihan lemppareimmat asiat, joista en suostuisi luopumaan!

KEITTIÖ:



Rakastan meidän keittiötä, vaikka astianpesukoneen puuttuminen onkin iso miinus. Tykkään tuosta kaappien välitilasta ja siitä kuinka kaikki on rosterista. Sattumoisin myös kahvinkeitin, soda stream, leivänpaahdin ja tehosekoitin sopii täydellisesti jääkaappiin sekä tuohon välitilaan, eli nyt vain mikro on väärän värinen ;) 
Tähän muuttaessa ostin Ikeasta tuon kaappikellotarran ja äidin kanssa askartelimme sen paikoilleen. Edelleenkin tuo on oma suosikki yksityiskohta meidän keittiössä! Mietin tuolloin, että kuinka nopeasti kyllästyn siihen, mutta ainakaan vielä näin ei ole käynyt. Myös Bon appetit -tartta on hauska lisä! Se tosin peittää yhden kolon, jonka sain aikaiseksi, kun yritin hellästi irrottaa rumaa taulukoukkua....
Kuvissa näkyy myös meidän uusi pöytä ja tuolit, jotka on aivan ihanat! Tuolit ovat muuten Olivia -merkkisiä! Tänään muuten bongasin vihdoin ja viimein kivat tabletit ruokapöydälle, mutta en vielä niitä ostanut. Oli sekin projekti, että löytää silmää miellyttävät tabletit...

Eniten aikaa tulee vietettyä olkkarissa ja keittiössä. Makkarissa tulee lähinnä vain nukuttua. Valitettavasti vessasta, eteisestä, vaatehuoneesta ja siitä makkarista ei nyt ole kuvia, mutta kahdesta tärkeimmästä huoneesta on. Meidän eteinen on kiva, mutta malliltaan sellainen, että sinne ei mahdu muuta kuin seinässä oleva naulakko sekä kapea kenkäteline, koska jokaisella seinustalla on vähintäänkin yksi ovi. Ihan sama minne huoneeseen menet, niin eteisen läpi on kuljettava! Mutta tätä kirjoitellessa aloin uudelleen ideoimaan meidän makkaria, joten ehkäpä kevään aikana saatte lukea uutta postausta meidän uudistuneesta makkarista ;) Ehkäpä..... Olisi kyllä mukavaa keksiä sille huoneelle jotain ihanaa!

No nyt kyllä tuli sellainen selittelypostaus, että huhhuh... Paljon olisi vielä höpöteltävää meidän asunnosta ja sisustamisratkaisuista, mutta nytkin tuli jo liikaa tekstiä :D Katselkaa edes kuvat ja kertokaa mitä ajatuksia teissä herää!
-Ellanoora

P.S "Sisustaminen" sekä "koti" tunnisteiden alta löytyy lisää postauksia, joten niitä kannattaa käydä kurkkaamassa!

8 kommenttia :

  1. Ihanan kodikas ja lämpöinen koti teillä <3

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi oon kade, kaikilla bloggaajilla on aina niin täydellinen asunto! ♥ Meillä on ihan karseet kaapistot ja tasot keittiössä etten kestä ees kuvata niitä:D Voi kun pääsisi vuokra-asunnosta hemmettiin ja pääsisi ostamaan jo omistusasuntoa:'D
    Ihanan kodikasta ja niin kaunis sisustus, asuisin tuolla ihan mielellään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eei, ei meillä niin täydellinen asunto ole :D Paljon löytyy tästäkin asunnosta vanhoja pintoja eikä kaikki ole niin nättiä kuin tahtoisin, mutta sisustuksella saa paljon aikaan! Varmasti teilläkin on varsin ihastuttava asunto :) Mutta kiitoksia kovasti Kata <3

      Poista
  3. Oii kuinka kaunis ja kodikas koti :-)

    VastaaPoista
  4. Ihana koti myös teillä! Ja oikeassa olit, loistava tuo kellotarra :)

    VastaaPoista