lauantai 6. syyskuuta 2014

Uusi työ - Kohti uusia haasteita


Kaksi vuotta sitten syksyllä aloitin opiskelut nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja samaan aikaan aloin tekemään viikonlopputöitä kaupan kassalla. Keväällä valmistuttuani päätin viettää välivuoden töitä tehden ja jäinkin kauppaan vielä vuodeksi, vaikka Mikkelissä olisi ollut koulupaikka ja kassalla oleminen ei olekaan oman alan töitä. Tottakai katselin aluksi, että minkälaisia töitä omalta alalta löytyisi, mutta mieleisiä hommia tuntui olevan todella vähän, joten mielelläni jäin kauppaan, koska paikka oli jo tuttu minulle, työtunteja oli tarjolla riittävästi, työkaverit olivat aivan ihania ja lisäksi minulla oli vakkarisoppari, joka tuntui tässä työllisyystilanteessa erittäin hyvältä. 

Keväällä juuri ennen kesälomaa ja valmistumista meillä oli viimeinen työssäoppiminen meneillään, jonka vietin eräässä koulussa. Nautin hurjan paljon tuosta kahdesta kuukaudesta ja sain varmistuksen sille, että koulumaailma on minua varten. Työssäoppimista suorittaessa nautin jokaisesta hetkestä ja sainkin todella hyvät arviot koko jaksosta. Ajattelin, että välivuotena olisi aivan mahtavaa jatkaa tätä samaista hommaa, mutta tämä tuntui jäävän vain unelmaksi. Haikein mielin lähdin tuosta koulusta ja harmittelin sitä faktaa, että kouluavustajien tilanne on koko Suomessa tällä hetkellä melko heikko, joten välivuodeksi olisi vaikeaa saada avustajan hommia. Tasaisin väliajoin kävin kumminkin katselemassa, jos kumminkin avustajia haettaisiin Lahtelaisiin kouluihin, mutta ei... Vaikkei oman alan töitä tuntunut löytyvän, niin olin kumminkin jäämässä tyytyväisin mielin kauppaan töihin. 

Muutama viikko sitten sain puhelun henkilöltä, joka vastasi viimeisestä työssäoppimisestani. Hän kertoi, että erääseen Lahden kouluun haetaan avustajaa ja hän voisi antaa numeroni haastattelijalle, jos vain olisin kiinnostunut paikasta. Tottakai minä olin kiinnistunut siitä! Soitto tuli ja sovimme haastattelun heti seuraavalle päivälle. Hieman jännittyneenä, mutta kumminkin hyvin innoissani suuntasin haastatteluun ja etsiessäni oikeaa paikkaa alkoi vieläpä satamaan vettä taivaan täydeltä.  Vaikka sateenvarjo oli mukana, niin siitä huolimatta kengät ja farkkuni oli polvista alaspäin aivan läpimärät ja parin päivän päästä sainkin mukavan syysflunssan.

Haastattelu meni märistä vaatteista huolimatta todella mukavasti ja minulle sanottiinkin melkein suoraan, että minut voitaisiin nähdä kyseisessä paikassa töissä. En kumminkaan uskaltanut toivoa liikoja, koska he eivät vielä olleet täysin varmoja saako he palkata uutta avustajaa, vaikka tarvetta olisi. Myös pari muutakin oli vielä tulossa haastatteluun, jonka takia en uskaltanut elätellä suuria toiveita. Kumminkin pidin peukut pystyssä ja toivoin parasta. Lähemmäs pari viikkoa minua pidettiin jännityksessä ja joka päivä mietin, että minkälaisen puhelun saisinkaan takaisin, mutta onneksi pitkä odotus palkittiin.

Viime viikon torstaina puhelin alkoi soimaan ja ilokseni huomasin apulaisrehtorin soittavan. "Oletko vielä kiinnostunut paikasta?" Sai minut tekemään voitontanssia ja kerroin ehdottomasti tahtovani työn. Olen niin iloinen, että viikon päästä saan aloittaa työn, josta nautin täysin rinnoin, kuuluu oman alan työkenttään sekä on erittäin antoisaa ja tuo uusia haasteita elämään.  Tottakai uuden työn aloittaminen jännittää paljon monessakin mielessä, mutta onhan tämä mahtava tilaisuus, johon on ehdottomasti tartuttava. Toivon kovasti, että tämä ensi keväälle saakka kestävä kouluavustajan työ auttaa minua pääsemään lähemmäs unelmieni ammattiani. 

Olen haikein mielin lähdössä vanhalta työpaikalta, mutta erittäin hyvillä mielein kumminkin lähtemässä kohti uusia haasteita ja toteuttamaan unelmaani!
Mukavaa viikonloppua jokaiselle ♥

-Ellanoora

16 kommenttia :

  1. Oikein paljon onnea oman alan työpaikasta :) Mäkin tykkään olla iltapäivätoiminnan ohjaajana kovasti, avustaja toinen unelma-ammatti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olin yhden työssäoppimisen aamu- ja iltapäiväkerhossa ja se oli myös todella ihanaa! :)

      Poista
  2. Onnea hirmuisesti, hieno juttu! :)
    Minäkin viime vuonna vaihdoin työtä ja tietysti se jännitti todella paljon. Vaikka uutta paikkaa odotti kovasti, niin tuntui haikealta luopua vanhoista työkavereista ja siitä tutusta rutiinista, mikä oli edellisellä työpaikalla syntynyt. Mutta äkkiä se uusikin paikka kävi tutuksi, enkä voisi iloisempi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuulostaa hyvin tutulta. Uusi paikka vaikuttaa näin tutustumisen jälkeen todella mukavalta paikalta, joten olen varma, että en tule katumaan tätä!

      Poista
  3. Hieno juttu! Onnea kovasti työpaikasta!:)

    VastaaPoista
  4. Onnea Ella, oon varma että oot tosi hyvä siinä hommassa :)

    Meriina

    VastaaPoista
  5. Hirrmuisen suuret onnittelut sulle!♥ Voi että mä itse asiassa kadehdin sua, saat oikeesti tehdä hommaa mistä nautit.:D Sellaista ei jokainen saa tehdä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Tuo on kyllä totta ja olen todella onnellinen sekä kiitollinen, että saan aloittaa tuon työn. Toivonkin, että jokainen saisi tehdä mieleistä työtä, koska se on niin antoisaa.

      Poista
  6. Voii hurjan paljon onnea! ♥ Tällaisia onnistumistarinoita on aina yhtä ihana lukea :)

    VastaaPoista
  7. Olitko launeen prismassa töissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilmankos ku pitkää kattelin kerran että ootko se sie justiisa : D justiisa vaihoitte vuoroja varmaa siinä.. :D

      Poista
    2. Heh, aijaa! Todennäköisesti vuoronvaihto tai tauotus ollut siinä :)

      Poista