lauantai 25. heinäkuuta 2015

Mökkielämää


Eilen töiden jälkeen lähdimme Arton ja Olivian kanssa ajelemaan Pertunmaalle mummin ja papan mökkiä kohden. Illalla sateli vettä aina välillä, mutta se ei haitannut minua sitten ollenkaan. Grillailimme, söimme hyvin, saunoimme ja uskaltauduimme jopa pulahtamaan järveen, vaikka vesi tuntuikin todella kylmältä. Saunan jälkeen olikin ihana rauhoittua mökin sisälle, kuunnella sateen ropinaa, käpertyä peiton alle ja katsella hieman netflixiä Arton kainalossa ja Olivian tuhistessa jalkopäässä. Lauantaina heräsimme auringonpaisteeseen, joten päivä alkoi paremmin kuin hyvin. Päivä kului rennosti kaikkea pientä puuhaten, erityisesti auringosta nauttien. Vaikken aurinkoa mitenkään ottanut, niin sain jopa hieman väriä pintaan! Olisin mieluusti jäänyt mökkeilemään vielä yhdeksi päiväksi, varsinkin, kun koko viikonloppu oli vapaana, mutta valitettavasti laina-auto piti palauttaa ja Artolla oli suunnitelmia kotona. Oliviakin nautti mökkielämästä suunnattoman paljon, kun sai temmeltää pihassa aivan vapaana, joten olisi mukava vielä tämän kesän aikana käydä edes pikaisesti mökkeilemässä.

Iltapäivällä käänsimme auton takaisin Lahtea kohti ja voin todeta, että tuollainen pieni irtiotto arjesta teki tehtävänsä. Oli aivan ihanaa rentoutua mökin hiljaisuudessa ja unohtaa kaikki stressi. Vielä maanantaina pitäisi jaksaa yksi työvuoro ja sitten Olivia lähteekin viikoksi hoitoon ja me Arton kanssa lähdemme valtaamaan Lontoota. Jos teiltä löytyy vielä viime hetken vinkkejä Lontooseen, niin käy heittämässä niitä edelliseen postaukseen!

Mukavaa viikonlopun jatkoa ♥
-Ellanoora

10 kommenttia :

  1. Mäkin tahdon mäkin tahdon! Meillä on ensiviikonloppuna suunnitelmissa myös mökkireissu kavereiden kanssa mutta se kyllä on enemmänkin juhlamielessä kuin rentoilumielessä. Haluaisin kuitenkin mummini mökille käymään edes yhdeksi yöksi mutta veikkaan ettei ole mahdollista töiden vuoksi:/
    Ihana että sinä pääsit rentoutumaan ja Olivia sai temmeltää vapaana. Tuo mökkireissu teki varmasi tehtävänsä:) Ihana tuo eka kuva ♥ Miten jokaisella onnistuu nuo niin hyvin mutta itse näytän ihan apinalta tuon tyylisissä kuvissa:'D Oot ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eei.. Onhan se hyvä, että on töitä, mutta sitten ei kerkeä toteuttamaan kaikkia ihania kesäsiunnitelmia :( No onneksi pääset mökille edes juhlimaan! ;) Tuo oli kyllä todella mukava reissu.. Rakastan mökkeilyä ja oli tosiaankin kiva huomata myös kuinka paljon Olivia tykkäsi. Hehee höpöhöpö! Mutta kiitos paljon ❤

      Poista
  2. Mökkireissut on kyllä parhautta kesällä, itsekin on tullut viimeiset kaksi viikonloppua rentouduttua mökillä :) Ihana rento mökki look ja varmasti kivaa on ollut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, sä oot sitten saanut nauttia kunnolla mökkeilystä ❤ Kiitos sulle!

      Poista
  3. Bongasin sun blogin ig:stä ja vihdoinkin oli aikaa tulla lukemaan tätä!:) Mökkeily on aivan parasta ,saa vain olla ilman meikkiä, tukka ponnarilla, collarit jalassa ja sitä rentouden määrää! Koiratkin tykkää kun saa vapaana juoksennella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Ja ihan totta, mökillä pitäisi ehdottomasti käydä enemmän ❤

      Poista
  4. Ääh, miksi meillä ei ole mökkiä? :( Vaikuttaa niin ihanalta tuollainen! Ja kivoja kuvia! :)

    http://kuviakinkiinnostaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuolla on tultu käytyä ihan pienestä pitäen ja voin vaan olla onnellinen, että on tuollainen mökkimahdollisuus ❤

      Poista
  5. Hassua kun oon luullu aina Olivian olevan sellanen pikkukoira, miten järkytyinkään viime postauksessa kun se oli sun sylissä haha :-D jotenkin en osaa hahmottaa mittasuhteita ollenkaan kun monet kuvat Oliviasta on niin että näkyy pelkkää nurmikkoa :-) Ihana koira se silti on, olin vaan hieman hämmentynyt :-D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D Ymmärrän kyllä hyvin! Onhan Olivia suht pieni, mutta se vaan on tuollainen makkara, jolta löytyy pituutta! Ja paksu turkki hämää myöskin :')

      Poista