keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Red bag

Harmaata ja mustaa yhdistettynä kirkkaaseen punaiseen, toimii! Ostin kesällä tuon punaisen laukun, mutta kovin montaa kertaa en ole sitä käyttänyt, kun punaista on hieman vaikeampaa yhdistää asuun kuin taas neutraalin väristä laukkua, joten aina tulee valittua mielummin se musta laukku käyttöön. Nyt kumminkin päätin, että tuo ihana laukku ansaitsee enemmän käyttökertoja, joten rakensin asun sen ympärille. No asusta tuli turvallisesti mustaharmaa, mutta ainakin punainen laukku pääsee loistamaan!


 Laukku Mic Mac / Paita KappAhl / Huivi Cubus / Farkut Cubus / Kengät H&M

Lähes kaikissa kuvissa katse alaspäin, mutta laitetaan se väsymyksen piikkiin. Kävin tänään Sannan kanssa joululahjaostoksilla (ja vähän muutakin shoppailemassa, kun esimerkiksi H&M:llä oli jo alkanut alet) ja nyt tämä neiti on entistäkin väsähtäneempi. En edes jaksa ajatella lahjojen paketointia, vaikka se olisi ihan fiksua ettei tuo eräs mene kurkkimaan mitä tulee saamaan. Yrietään vaikka huomenissa esitellä ostokset!
-Ellanoora

8 kommenttia :

  1. Ihana asu, toi punanen laukku sopii tosi hyvin kunno piristävä :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon haaveillut punaisesta laukusta muttei ole osunut vielä mieluista eteeni:3 Tuo on nätti ja se on upea piristys tuohon harmaa mustaan asuun<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Punaisia laukkuja on kyllä aika vaikea löytää!

      Poista
  3. kiva toi punanen laukku :)

    http://myreallifefantasy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. aivan ihana laukku! :) sopii tosi hyvin tuollaiseen asuun, laukku just tulee hyvin esille kun muu asu on pelkistetty :)

    VastaaPoista
  5. Voi ihana laukku ♡ itse olen penkonut kaikki lempi kauppani punaisen laukun toivossa mutta ei ole vieläkään sopivaa löytynyt ♡ mun vaatekaapille välttämättömyys :c

    VastaaPoista