sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Stupid sunday

Olen koko viikon odottanut ainokaista vapaapäivääni ja elättelin toiveita, että tänä sunnuntaina saisin pitkästä aikaa viettää vapaapäiväni sohvan pohjalla viltin alla katsellen koko päivän hömppää telkkarista ja siinä samalla mutustella eilis illan nyyttärijämiä meidän luokan pikkujouluista, joita vietettiin täällä meillä. Heräsin tänään todella myöhään, joka ei haitannut, koska eilen meni pikkujouluja juhliessa melkeen neljään saakka sekä viikon ainoana vapaapäivänä saa tottakai nukkua niin myöhää kuin tahtoo. Olen tänään kumminkin joutunut tekemään eräitä koulutehtäviä, vaikka en millään olisi tahtonut. Viime viikko on ollut todella kiireinen ja sinä yhtenä iltana, kun tehtäviä yritin tehdä, niin eihän siitä mitään tullut. No juuri äsken sain kuin sainkin tehtävät tehtyä ja palautettua, joten olen todella tyytyväinen. Palautin tehtävät jopa päivää aikasemmin mitä olisi pitänyt! Kello on kumminkin jo illassa, joten loppu illan aion viettää siellä sohvan pohjalla Arton kanssa. Tässä teille kumminkin piristäviä kuvia eiliseltä ja tältä päivältä!


1. Ostin Class Ohlson:lta viime viikolla kynttiläpaketin, jossa oli neljä todella suloista jouluaiheista kynttilää. Eilen pikkujouluissa raaskin laittaa ne palamaan, mutta onneksi pääsen nauttimaan nistä vielä uudemmankin kerran.

2. Ja ne tehtävät, jotka tekivät tästä sunnuntaista ei niin kivan... Ajattelin, että saan tehtävät tunnissa tehtyä, mutta sain niihin useammankin tunnin kulutettua.

3. Viime viikolla Lahdessa oli muutama lämmin päivä ja niinä päivinä tietenkin kaikki lumet sulivat. Täällä oli sitä lunta jo niin paljon ja olin siitä lumesta niin onnellinen, mutta pienessä hetkessä kaikki katosi. Tänään aamulla avatessani sälekaihtimia olin aivan innoissani, kun huomasin, että maa oli jälleen valkoinen ja lunta satoi. Ihanaa!

4. OnePiece on ollut kovassa käytössä, kun aamutakissakin alkaa olemaan aamuisin ja iltaisin hieman viileämpää, joten söpö haalarini on päässyt ahkerasti käyttöön. Tämä sunnuntai on vietetty meikittömänä ja OnePiece päällä, kelpaa :)

5. Arvoimme viime viikolla jokaiselle ihmisen kenelle ostaa pienen joululahjan ja pikkujouluissa jaettiin ne sitten. Itse sain kaksi todella kaunista kynttilää♥ Kaivoin äidiltä saadut kynttiläaluset ja laitoin kynttilät työpöydälleni ja nuo sopii tuohon niin hienosti!
-Ellanoora


 

6 kommenttia :