torstai 5. tammikuuta 2017

Asukuvat vuodelta 2016

Viime vuonna ei ole tullut seistyä kameran edessä kovin moneen kertaan, mutta halusin silti tulla jakamaaan tämän vuoden asukuvat yhteen postaukseen koostettuna. Huomaa, että lähes kaikki asukuvat on räpsitty kesällä ja talvelta löytyy ihan vain pari hassua kuvaa. Katselin juuri, että viimeisimmät asukuvat on otettu lokakuun lopussa... No jos tänä vuonna yritän parantaa tapani ja saada enemmän asupostauksia tulille, kun kumminkin nämä postaukset ovat ainakin itselle niitä kaikista mieluisimpia. Itselle ongelmia eniten tuottaa kuvaajan saaminen, kun ei kehtaa kysyä kavereilta, että viitsisikö räpsiä kuvia eikä Artokaan oikein enää innostu kuvailuista. Onneksi kumminkin pari luottokuvaajaa minulla on, joita kehtaa häiritä aina tilaisuuden tullen ♥


Ei mitään kovin erikoista, vaan ihan tutuilla ja turvallisilla kokonaisuuksilla ollaan tämä vuosi kuljettu. Monta lempparia näistä kumminkin löytyy ja lähes kaikkiin asuihin voisin vielä mieluusti pukeutua. Jos saisin valita vain yhden suosikin, niin se olisi numero 12. Tai sitten 22? Mm.. No mutta kumminkin, mieluisia asuja löytyy!

Kerro ihmeessä oma lempparisi tämän vuoden asuista!
-Ellanoora

12 kommenttia :

  1. Mä kans just tein tällaisen postauksen! :) ja kyllähän sitä kesällä jotenkin kummasti tulee paljon enemmän asuja kuvailtua :D
    Sulla on kaikki asut tosi kivoja! Mut ehkä eniten iskee vielä 22, 18 ja 19 :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään lukea tämänkaltaisia koostepostauksia, joten kiva että sulta löytyy myös tämmöinen! Kiitos paljon Henna ♥

      Poista
  2. Kauniita kuvia, kauniista naisesta !
    5, 16 ja 18 ovat tyylikkäitä kuvia !
    T. Äippä

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania asuja kyllä kaikki, mun lempparit on ehkä nuo 11., 20. ja 22. kuvan asut! :)

    VastaaPoista
  4. Tää oli kiva postaus, tosi upeita asuja oot kantanut yllä <3

    VastaaPoista
  5. Tosi ihania asuja. Löysin kaikista ainakin jotain, minkä ottaisin mielelläni omaankin vaatekaappiin! Kokonaisuutena pidin eniten asuista 4 ja 16! IHANIA! <3

    VastaaPoista
  6. Mun mielestä sä oot kyllä taitava ja monipuolinen pukeutuja, sen ehken tajuaa aina kun kasaa kaikki menneet rinnakkain!:) Mä en osaa valita sinänsä suosikkia, koska kaikki on ihania ja voisin oikeesti jopa kaikki pistää itsellekin ylle, hha:D Mutta no jos on ihan pakko, niin 1 ja 13 osuivat silleen silmään mihin voisin nyt kyllä hypätä jos ei olis talvi;)

    VastaaPoista