keskiviikko 17. elokuuta 2016

Vanhalla veturitallilla



Takki Bershka // Farkut Gina Tricot // Kengät Prisma // Laukku Lindex

Tässä olisi Porvoon reissulta yhdet asukuvat, jotka serkkuni kuvasi aivan ihastuttavassa ympäristössä. Paikka oli todella kaunis ja hyvän tovin siinä viihdyttyämme aloimme ihmettelemään kuinka ihmisiä alkoi tulemaan meidän kuvauslokaatiolle kamerat kaulassa. Rakennukset ja ympäristö näyttivät hylätyiltä, joten ajattelimme saavamme olla siellä rauhassa, mutta eipä tarvinnut kauaa ihmetellä ihmistulvaa, kun hetken kuluttua paikalle puksutteli vanha höyryveturi! Mekin innostuimme kuvailemaan näyttävää veturia ja samalla ihmettelimme, että kaikkeen sitä voikin törmätä... "Mennään nopeasti ottamaan tuolla kuvat" muuttui hieman pidemmäksi reissuksi, kun ihmettelimme muiden ihmisten tapaa veturia mukavan tovin, mutta saimmepa ainakin nähdä kuinka veturi käännetään (kuulostaapa kiehtovalta) ja kameraan eksyi makeita veturikuvia.

Reissuille on  yleensä todella vaikea pakata vaatteita mukaan, kun säästä ei ikinä voi olla oikein varma. Siksi vaihtoehtoja löytyy vaikka minkälaista, mutta ikinä mikään vaate ei kumminkaan paikanpäällä tunnu sopivalta. Siksi yritän pakata reissuun lähtiessä mahdollisimman simppeleitä vaatteita, jotka sopivat keskenään yhteen. Tästä syystä asuni ei tällä kertaa ollut kovin kummoinen, mutta pääsenpä esittelemään Tallinnan reissulta ostamaani "takkia" (liehuke, viitta, takki, mikä oletkaan), josta pidän hurjan paljon. Tuon tyyppinen takkikin olisi hakusessa, mutta alennuksista matkaan lähtenyt vihreä ohut takki on ollut kesäkeleillä aivan ihana.

Tsemppiä loppuviikkoon! 
-Ellanoora




11 kommenttia :

  1. Onpas upeat kuvausmaisemat! ♥ Ja ihana tuo takki, juuri täydellinen vähän viileälle kesäkelille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Ja niinpä, takki on ihan lemppari tällä hetkellä 👌

      Poista
  2. Upea upea asukokonaisuus <3 Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  3. vau todella siisti kuvauspaikka !!

    VastaaPoista
  4. Ahh ihana tuo pusakka! Asukin on muutoin kiva, itse tykkään nykyään niin enemmän simppelistä että kyllä passaisi tuo pukea ylle. Kuvauspaikka on tosi kiehtova ja ihanan erikoisia kuvia. Mulla on pitkään ollut mielessä samantyylinen kuvauspaikka tai sitten ihan se junarata mikä on monien bloggaajien suosiossa:D Tuollaista paikkaa ei vaan täällä päin ole:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ❤ Tulee kyllä todella hyvä fiilis, kun kuvausympäristö on onnistunut!

      Poista
  5. Wow mikä kuvauspaikka!<3 Näytät upealta<3

    VastaaPoista