torstai 28. huhtikuuta 2016

Lukustressiä, uudet hiukset ja asua


Takki H&M // Neule Lindex // Farkut Bik Bok // Nilkkurit DinSko // Laukku Bershka

Viimeiset puristukset lukemisurakassa on nyt käynnissä, nimittäin Vakava-koe on jo tulevana tiistaina, apua!(!!!!!) Tämä aika on mennyt uskomattoman nopeasti ja innolla odotan ensi viikkoa, kun tämä luku-urakka on takanapäin ja saa tehdä taas arkipäiväisiä asioita ihan rauhassa. Siivoamista olen lykkäillyt tässä kuukauden aikana melko lahjakkaasti, kuin myös netflixin katsomista sekä kavereiden näkemistäkin. Ihanaa, että kohta saa iltaisin hyvällä omatunnolla katsella telkkaria kaikessa rauhassa ja ikkunat, joista ei meinaa enää nähdä edes läpi saavat kunnon pesun. Vaikka olen innoissani Vakavan taakse jättämisestä, niin samalla tässä on hurja stressi päällä. Olen nimittäin ollut yli viikon verran kipeänä ja lukemista on häirinnyt kova flunssa ja yskä. Ääntäkään ei ole meninannut lähteä ja väsymys on painanut kovasti. Sairastelun takia lukeminen on tottakai hieman kärsinyt ja nyt jännitän kovasti, että riittääkö tämä lukeminen soveltuvuuskokeisiin asti.

Huomaatteko mitään uutta hiuksissani? Serkkuni Eevi oli viikonloppuna meillä käymässä ja tuolloin sain myös hiukseni kuntoon. Näissä kuvissa näette hieman uutukaisia hiuksiani ja olen muutokseen todella tyytyväinen ♥ Pituutta lähti ainakin kymmenen senttiä ja hiuksiin laitettiin vaaleaa raidoitusta sekä latvoihin liukuvärjäystä. Viimeksi olen värjännyt hiuksia monta kuukautta sitten ja latvat olivat todella heikossa kunnossa, joten oli aivan ihanaa saada hiukset kuntoon! 

Tämä asu on muutaman päivän takaalta, kun jaksoin pukea päälle muutakin kuin rönttävaatteet. Asusta vain sen verran, että pidän kovasti tuon hempeän värisen yläosan yhdistämisestä vihreisiin farkkuihin. Vaalenpunainen villapaita on löytö Lindexin aleista ja tuolle söpöydelle jäi hintaa vain kympin verran. Mitä pidätte tästä asusta?

Kohta on jo Vappukin! Tänä vuonna Vappua ei juhlita mitenkään, nimittäin olen koko Vappupäivän töissä. Aaton olen vapaalla, mutta se menee todennäköisesti lukemiseen. Tottakai olisi ihana päästä vaikkapa grillailemaan, mutta saa nähdä mitä tapahtuu. Mitä suunnitelmia teillä on Vapuksi?

Anteeksi hieman sekavasti postauksesta, mutta nyt minä jatkan lukemista ja tahdon toivottaa teille ihanan railakasta Vappua ♥ Todennäköisesti palailen blogimaailmaan vasta seuraavan kerran pääsykokeiden jälkeen, eli  ensi viikon tiistaina kello 13-15 kaikki voivat pitää peukut ja varpaat pystyssä mun puolesta, eikö vaan ♥
Mukavaa loppuviikkoa jokaiselle!
-Ellanoora

 

17 kommenttia :

  1. Ihastuttava on niin look kuin hiuksetkin. Sä oot mahtava nainen 8) Rakastan muuten tuota takin ja neuleen sävyä, haluan samanvärisen bombertakin!! Sellaisen jätin viime vuonna kauppaan ja aij että kun harmittaa:< Vappu menee bailatessa ja muutamaa ystävää nähdessä. Niin ja hei täällä on jo peukut sulle pystyssä!!;P ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ihana ❤ Se on niin ärsyttävä tunne, kun jättää jonkun asian ostamatta ja sitten katuu sitä! Eikä mistään enää meinaa tietenkään löytää sitä ihanaa juttua. Oi että, sun vappu kuulostaa tosi kovalta, have fun! ❤

      Poista
  2. Eikää miten ihana asukokonaisuus, ihan täydellisiä värejä <3 P.s. oot niin kaunis <3

    VastaaPoista
  3. Toi takki sopii sulle tosi hyvin! :) Upea asukokonaisuus. Ihanaa viikonloppua sinne! :)
    ♥: http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Tosi pirtsakka asu, tykkään näiden kuvien valoistuksesta hirmusesti <3

    VastaaPoista
  5. Upea asu:) Tsemppiä loppukiriin lukemisessa ja onnea näin jo etukäteen kokeeseen :) Kivaa vappua<3

    VastaaPoista
  6. Paljon tsemppiä tulevaan kokeeseen! :)) Se on ihan totta, että huonojen latvojen pois napsiminen piristää koko ilmettä valtavasti ja sen jälkeen hiukset näyttävät plus tuntuvat aina paljon terveemmältä ja vitsit tuo väri näyttää kivalta<3 Ps. Ihanan keväinen asu, todellakin hempeä yläosa toimii vihreiden farkkujen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristävästä kommentista ♥ Hiusten leikkaaminen tuntuu aina hirveältä ajatukselta, mutta on lopuksi todella hyvä päätös hiusten kunnon kannalta :)

      Poista
  7. Oon ihaillut tota takkia ja se sopii sullekin tosi hyvin niinkun koko asu :)

    VastaaPoista
  8. Onnea ja tsemppiä tosi paljon Vakavaan!! Kyllä sä sen handlaat, oon ihaillu sun omistautumista tohon lukemiseen, eiköhän toi ahkeruus palkita ^_^ Itse luovutin lukemisen ensimmäisen viikon jälkee, jotenkin into vaan laantui koko alavalintaan (omalla kohdalla), mutta sä sopisit niin hyvin opettajaks et toivon et pääsisit sisään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan hurjan paljon tuosta ihanasta ja niin rohkaisevasta kommentista ❤

      Poista
  9. Miten sun koe meni?? :) Toivottavasti hyvin ja pääset nyt sisään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä! :) Koe oli todella haastava ja aika oli tiukilla. Tuntuu, että tein liian monta tyhmää virhettä, mutta pitää vain toivoa, että meni tarpeeksi hyvin :)

      Poista