maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kesäisiä ostoksia

Hei vaan kaikille! Ei tosiaankaan ollut tarkoitus pitää viikon taukoa koneesta, kamerasta tai blogimaailmasta, mutta viime viikko ei todellakaan mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti. Arto lähti maanantaiaamuna töihin ja tiesin hänen palaavan takaisin kotiin leireilemästä vasta torstaina. Suunnittelin kovasti, että mitä kaikkea voisin tehdä täällä kotona kaikessa rauhassa, kuten aloittaa tavaroiden läpikäymisen ja pakkaamisen, mutta maanantaina päätin viettää oikein mukavaa vapaapäivää kavereita nähden ja salilla käyden. Tiistaiaamuna heräsinkin siihen, että Olivia oksentaa ja päivän mittaan tuli hyvinkin selväksi, että nyt ei ole kaikki neidillä kohdallaan. Seuraavat päivät sitten menikin oksennuksia ja ripuleita siivotessa sekä Oliviaa ulkoiluttaessa parin tunnin välein. Töissäkin toki piti käydä ja kiitin kyllä tässä vaiheessa luojaani, että onneksi äiti ja pikkusiskot on samassa kaupungissa, koska ilman heitä en näistä päivistä olisi selvinnyt. Perjantaina vihdoinkin pääsimme eläinlääkäriin, mutta onneksi mitään kovin vakavaa ei löytynyt, joten kotiuduimme lääkekasan ja suuren laskun kanssa. Onneksi lääkkeet alkoivat heti vaikuttamaan ja lauantaina meillä olikin jo paljon reippaampi koira, mutta vielä pitää jaksaa tapella lääkkeiden ottamisen kanssa... Mutta huh mikä viikko. Olin aivan poikki ja ihan vihoviimeisenä mielessäni oli pakkaaminen tai blogin kirjoittaminen. 

Nyt on aivan ihanaa istahtaa ajan kanssa koneen ääreen (nii ja se pakkaaminen....?) ja näpytellä teille pitkästä aikaa pientä postausta kevään ja alkukesän shoppailuista. Valitettavasti kaikkia juttuja en kuvaillut, mutta uusimmat ja lemppareimmat ostokset löysivät tiensä tähän postaukseen! 


Nämä suloiset tennarit ovat Stadiumista. Katselin näitä jo aikaisemmin keväällä, mutta onneksi en ostanut näitä, kun nyt nämä söpöläiset olivat vain kymmenen euron hintaan. Kesäkenkäkokoelma on todella hyvällä mallilla, joten aina varmasti löytyy sopivat kengät jalkaan tilannetta kuin tilannetta varten ;) Näiden lisäksi viikko sitten tuli ostettua kahdet perus balleriinat H&M:ltä kympin kappalehintaan ruskeana sekä mustana.


Kaksi niiiin ihanaa maksimekkoa! Taaempi on viime viikkoinen alelöytö Seppälästä kahdenkympin hintaan ja etummainen kaunokainen on ostettu jo aikaisin keväällä Onlysta. Molemmat mekot on hurjan kauniita ja tuo Seppälän mekko oli eilen ensimmäistä kertaa käytössä, kun olimme viettämässä Arton serkun rippijuhlia. Kummatkin mekot tulette aivan varmasti näkemään päälläni kesällä moneen kertaan ja toivottavasti saisin ne pikaisesti ikuistettua tänne bloginkin puolelle!


Shorteja minulta löytyy todella vähän, koska viime kesinä mekot, hameet ja jumpsuitit ovat jyränneet. Pidän tämän hetkisestä shortsimuodista kovasti, koska nyt shortsit ovat värikkäitä, rentoja, erilaisilla kuoseilla olevia ja lahkeissa on pitsiä tai jotain muita hauskoja yksityiskohtia. Kaupat ovat täynnä toinen toistaan suloisempia ja kivempia shortseja, mutta valitettavasti ne istuvat minulle todella huonosti. Nämä söpöt shortsit olivat kumminkin kivat minunkin päällä ja niillä oli H&M:llä hintaa kympin luokkaa. 


Nämä kaksi ihanuutta eivät todellakaan pääse oikeuksiin näissä kuvissa... Kirkas jumpsuit on H&M:stä ja musta hapsumekko KappAhl:sta. Jumpsuitit on jo monena kesänä ollut takuuvarma valinta päälle ja tuo yksilö sopii hienosti ihan kesäiseen arkipäivään tai sitten vaikka illanviettoon. Käyn todella harvoin KappAhl:ssa, mutta ohi kävellessäni bongasin tuon mekon mallinuken päältä ja minun oli aivan pakko päästä sovittamaan tuota ihanuutta. Se on ihan täydellinen festarimekko! Tuohon vaan tennarit kaveriksi, niin näyttää todella hyvältä! Näillä molemmilla oli hintaa 15 euroa.


Lisää mekkoja! Taaempi pallomekko on ostettu tänään H&M:ltä ja tuo edessä oleva upeus on kevään ostoksia Zarasta. Joku myi fb:n kirpparilla tuollaista pallomekkoa, mutta valitettavasti en saanut sitä itselleni. Ilokseni kumminkin bongasin samaisen mekon tänään seitsemällä eurolla alennusrekistä! Tuolla Zaran mekolla hintaa oli muistaakseni 30 euroa, mutta ostin sen itselleni sillä perusteella, että se on hurjan kaunis ja harvemmin tulee päästyä Zaraan shoppailemaan. Jos Lahdessa olisi Zara, niin sinne kyllä kuluisi paljon rahaa... Molemmat mekot istuvat todella hyvin päälle ja kummassakin on nätti selkämys. Ihania mekkolöytöjä ♥


Tätä Onlyn jakkukimonoa olen katsellut pitkin kevättä ja tänään kun näin tämän viimeisen kappaleen alerekissä, niin innoissani kiikutin sen kassalle. Harmikseni tuo olikin vain -30 prosenttia alennuksessa, vaikka luulin sen olevan puoleenhintaan. Ajattelin, että muutama euro sinne tai tänne ei taloutta kaada, joten maksoin kiltisti 20 euroa tuosta niin ihanasta ja rennosta kimonosta. Se sopii niin kivasti ihan farkkujen seuraksi, mutta myös kesäiltana vaikkapa jumpsuitin tai mekon kaveriksi.

Itse olen aivan innoissani näistä löydöistä! Kävin tänään kiertelemässä alennuksia ja vaikka mitä kivaa olisin halunnut kantaa kotia, mutta yritän nyt hieman hillitä itseäni, kun kesällä on niin paljon kaikkia menoja, jonne uppoaa rahaa. Yksi suuri rahareikä on heinäkuun lopulla Lontoo, jossa haluan kierrellä kauppoja ilman rahahuolia! Mitä te pidätte näistä ostoksista? Löytyykö suosikkeja?
-Ellanoora

16 kommenttia :

  1. Ihania ostoksia! Kaikki mekot oli kyllä mun suosikkeja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mekot on myös omia lemppareita näistä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Odotan kovasti, että saan sen käyttöön :)

      Poista
  3. Oooh mitä ostoksia, nuo kaikki tulee näyttämää sun päällä ihan huipulta <3!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kesäostoksia!♥ ihastuin kyllä totaalisesti noihin kukka kenkiin ja maksimekkoihin♥ huippuja löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi kiva kuulla, että tykkäät :) Omastakin mielestä nuo on todella ihania löytöjä!

      Poista
  5. Itsekkin "koiraihmisenä" tiedän sun tuntemukset, kun rakas koirakaveri sairastuu ja itse ei voi paljoakaan vaikuttaa asiaan ! Koiran ripuli ei todellakaan ole mikään pikkujuttu, saati jos siinä on vielä lisänä oksentaminen ! Eläinlääkärireissut ovat todellakin kalliita, mutta välillä valitettitettavasti ei ole vaihtoehtoja. Onneksi ei löytynyt mitää vakavaa ja että koiruus voi jo paremmin , hyvä niin ! Niin ja mitä sun ostoksiin tulee, niin tosi kauniita vaatteita olet löytänyt ! Nyt vaan lämpimät ilmat tilaukseen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :/ Onneksi Olivia on jo tosiaankin kunnossa ja vakuutukset kattoi osan laskusta. Kiitos kovasti mukavasta kommentista :)

      Poista
  6. Voi että kaikki huolisin itsellenikin! Nuo tennarit ovat supersöpöt ja tuo hapsumekko oijoii mä haluan, ihailin H&M:llä samantyyppistä mutta se oli tehy pitkille ihmisille.... Hahah puolet hapsuista oli lattialla kun sovitin:D Voi että Olivia raukkaa, onneksi toipumaan päin vissiin ollaan;) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ❤ Tuo hapsumekko on super kiva! Kannattaa käydä KappAhlissa kurkkaamassa, jos sieltä löytyisi näitä vielä ;) Ja juu, onneksi Olivia on tosiaankin jo hyvässä kunnossa :)

      Poista
  7. Ihania ostoksia, varsinkin toi zaran mekko kolahtaa! Mäkin ostin tänään ihanat kesäkengät, tulis vaan kelejä että sandaaleja voi käyttää niin ettei varpaat jäädy, haha:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Voi että, pidetään peukut ja varpaat pystyssä, että se kesä saapuisi kunnolla!

      Poista