maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesäkuun ensimmäinen


Ihan ensimmäisenä tahdon onnitella kaikkia valmistuneita ja toivottaa ihan jokaiselle ihanaa alkavaa kesää ♥ Minulla loppui perjantaina työsoppari koululla, mutta olihan se nyt ihan pakko mennä vielä lauantaina todistustenjakoon. Perjantaina töissä oli todella haikeat tunnelmat, kun tiesi, että tämä oli nyt tässä eikä kyyneliltä voinut välttyä, kun 60 lasta laulaa jäähyväislaulua ja ojentaa ihastuttavat kortit sekä pienet lahjat. Vuosi koulunkäynninavustajana oli todella antoisa ja lapsia tulee varmasti ikävä, mutta syksyksi aion keksiä jotain aivan muuta tekemistä, joka ainakin toivottavasti on yhtä tärkeää tulveaisuuden kannalta kuin tämä vuosi on ollut.

Lauantaina tuli myös juhlittua ystävän valmistujaisjuhlia hyvässä seurassa pitkälle yöhön saakka. Hauskaa oli ja nyt onkin hyvä aloittaa kesätöiden tekeminen. Hieman harmittaa, että tänä kesänä ei ole kunnon kesälomaa, mutta vapaapäivinä on yritettävä ottaa kesästä ilo irti! On hassua, että pitkästä aikaa moniin vuosiin minulla on jo nyt kesäfiilis. Tosin tälläkin hetkellä ulkona tuulee ja taivas on harmaana, mutta viime viikon upeilla säillä voi olla vaikutusta asiaan.

Tästä se kesä alkaa! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ♥
-Ellanoora

8 kommenttia :

  1. Kylläpä iski kesä fiilis näitä katellessa!♥ nam mikä kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Kakku oli super herkullinen ❤ Suurin kunnia tuosta menee kyllä työkaverille :)

      Poista
  2. Oi että mikä kakku! Ihania kuvia sinulla <3 Ja ihana tyyli! Ihanaa kesää sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon ihanasta kommentista :) Mukavaa kesää myös sulle ❤

      Poista
  3. Voi ellis oot kyllä niin jumalattoman kaunis!

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi sulla ja kaunis nimi! Sekoan tosta ensimmäisestä kuvasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos hurjan paljon ❤ Ihana kommentti :)

      Poista