sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Asua ja Allergiaa part. 2


Trenssi H&M // Huivi Kirppari (Gina Tricot) // Paita Bik Bok // Farkut Vila // Kengät DinSko

Kannattaa hetken aikaa näyttää surkeaa naamaa sekä huokailla syvään, niin saa vastahakoisen miehen hovikuvaajaksi pihalle. Olin jo valmiina lähtemään yksin ulos säätämään kameranjalan kanssa, mutta onneksi Arto pelasti iltani ja suostui lähtemään pihalle napsimaan muutamat kuvat. Onhan se ihanaa, että omistan kameranjalan ja kaukolaukaisimen, mutta niiden kanssa sählääminen ulkona saa minut aina vaan huonolletuulelle, kun lopputulos ei ole aina ihan toivotun kaltainen.

Nuo viininpunaiset Vilan farkut on tällä hetkellä ihan lemppareimmat farkut! Niissä on korkeavyötärö, ne pitää muodon todella hyvin, ovat kestävät ja mikä parasta, ne on aivan ihanan väriset. Nuo on useammankin kerran jalassa viikon aikana, mutta eipä ole tainnut olla täällä blogin puolella montaakaan kertaa esillä. Tänään nuo farkut yhdistyi viime viikonloppuna ostettuun paitaan ja jo sovituskopissa tykästyin tuohon väriyhdistelmään! Viininpunaiset farkut ja sinivalkoinen paita sopii yllättävän hyvin yhteen ja ne muodostaa keskenään ihanan kokonaisuuden. Paita on jotenkin todella suloinen ja olkapäiden aukot on hauska lisä, joten iloisin mielin kiikutin sen kassalle varsinkin, kun hintalappua koristi alennustarra. Tuo asu on kivan keväinen värityksen ansiosta, mutta myös trenssi tuo oman keväisen lisäyksen kokonaisuuteen. Ihanaa, että ensi viikolle on luvattu lämpöisempiä ilmoja, joten kevättakkeja saa alkaa käyttämään ahkerammin ♥

Ja sitten hiusasiaa. Tykkään hiuksieni väristä tällä hetkellä niin uskomattoman paljon! Väri on todella luonnollinen ja näyttää niin kivalta! Harmi vain, että nyt vaalea juurikasvu pukkaa kovaa vauhtia näkyviin, joten väriä pitäisi kohta olla laittamassa päähän, mutta minulla on pieni ongelma:
En tainnut täällä mainita, mutta viime kampaamoreissun jälkeen sain hieman allergisia oireita ja päätä kutisi kovasti monta päivää. Joulukuussa luovuin volyymiripsistäni, kun sain niistä allergiaoireita (Tässä klik! postauksessa hieman juttua ripsiallergiasta), joten pohdin, että olenko siinä samassa sitten allergisoitunut hiusväreillekin, kun viimeksi olen hiuksiani värjännyt hiuksia lokakuussa eikä tuolloin ollut mitään ongelmia. Onhan sekin mahdollista, että vain tummat värit aiheuttaa oireita. Olen pohtinut, että nyt olisi hyvä aika mennä allergiatesteihin tai edes käydä juttelemassa kampaamossa, että mitä pitäisi tehdä. Terveys on kumminkin sellainen asia, jonka kanssa en tahdo leikkiä. Lueskelin netistä monia tarinoita, joissa ihmiset on värjännyt hiuksiaan, alkanut saamaan allergiaoireita ja jatkanut siitä huolimatta värjäilyä ja jokin kaunis kerta pää on sitten turvonnut ja vaikka mitä muuta inhaa tapahtunut. Ilman hiusvärejä voin kuvitella eläväni, mutta ajatus blondi-ruskea-blondi/raidoitettu -värisistä hiuksista ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta, joten joku ratkaisu olisi keksittävä, jos väriallergia on minuun iskenyt. Ehkä leikkaan kaljuksi ja annan oman värin kasvaa...  Olen myös elätellyt toiveita volyymiräpsyjen uudelleen ottamisesta, mutta saa nähdä, että sopisiko edes allergialiimat minulle. Jos siellä ruutujen toisella puolelta löytyy muita, jotka on allergisoitunut hiusväreille ja/tai ripsiliimoille, niin mielelläni kuulisin teidän kokemuksia ja ajatuksia asiasta! Oletteko käyneet lääkärillä allergiatesteissä? Paljon maksoi? Onnistuuko hiusten värjääminen enää? Toimiiko allergialiimat ripsissä? Mitä oireita saitte, kun allergisoiduitte?

Ja tietenkin minua myös kiinnostaa kuulla teidän mielipiteitä tämänpäiväisestä asukokonaisuudesta! Ihanaa pääsiäisen jatkoa jokaiselle ♥
-Ellanoora

10 kommenttia :

  1. Tuttu tunne tuo surkean naaman näyttäminen ja huokailu niin kuvaaja suostuu tulemaan aina ulos :DD ihana asu! Sulle sopii viininpunaiset farkut niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, toinen pääsee helpommalla, kun lähtee viideksi minuutiksi pihalle ottamaan muutamat kuvat :D Mutta kiitos paljon :) Nuo on ihan lemppareimmat farkut ♥

      Poista
  2. Mulla hiusväriallergia tuli kerta sysäyksenä. Värjäyshistoriaa noin 15 vuotta sitä ennen. Eka oire oli kova kutina päänahassa ja seuraavana yönä turposi pää. Lääkkeillä laski viidessä päivässä. Allergiatesteihin pääsin koska yrittäjänä oli vakuutukset kunnossa, pitkä prosessi silti. Ei tuu mieleen enää värjätä koska seuraavaksi voi turvota myös hengitystiet. Eli ei enää kampaajan ammattia eikä oman letin värjäystä. Vaalennusraidat on turvallisin vaihtoehto, koska väri ei mee päänahkaan asti. Katsoitko joku kk sitten MOT ohjelmaa tästä aiheesta? Kannattaa hakeutua lääkärille, mutta kovin herkästi eivät kai testeihin pistä, kun ovat niin kovin kalliita. Terveys kuitenkin tärkein, näytti se tukka miltä tahansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Tuikku että vastasit, kiitos paljon! Tämän postauksen julkaistua tuli mieleen, että sinähän tästä asiasta varmasti tiedät paljonkin... Höh onpa kurja juttu, jos testeihin pääseminen on niin vaikeaa! Vaikka en mä mielelläni kauheita summia halua testeistä maksaa, mielummin vaan sitten pysyy suosiolla kaikista aineista erossa :D Kiitos tuosta raita -vinkistä, se tuli tarpeen :)

      Poista
  3. Oij viininpunaiset farkut, mullakin on ne tämän hetken lempparit ♥♥ Upea asu ja tykkään myös tuosta trenssistä, ihana! ♥ Apuua paha tuo hiusväriallergia, säikäytti itseäkin kun mulla kutisee pää myös aina pari päivää kampaajan jälkeen. Tarkemin kun nyt ajattelin niin luulen sen enemmänkin johtuvan pidennyksistä, tuskinpa allergia on:) Ihanaa pääsiäisen jatkoa myös sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värikkäät farkut on ihania ja piristävät jokaista asua ❤ Ja trenssistä tykkään myös ihan uskomattoman paljon!
      Tuo allergiajuttu on kyllä todella ikävä ja tarinat netissä säkäytti myös mut aika pahasti. Sulla kutina johtuu varmaan vain niistä pidennyksistä, eli ei hätää ;) Ajattelin tällä viikolla selvitellä lisää asiaa, jos pääsisin allergiatesteihin.

      Poista
  4. Ihana tuo takki ja etenkin tuo kukkapaita :) ♥ Toivottavasti saat selvyyden tuohon allergiajuttuun, ei kiva ollenkaan =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kukkukuosi jatkaa vaan lempparina kaikista kuoseista! Ja juu, toivon itsekin, että asia selviäisi...

      Poista
  5. Tosi ihanat nuo viininpunaiset farkut! :) Luin jonkin aikaa sitten Pinni-lehdestä jonkinlaisista ekologisista hiusväreistä, nykyään on ilmeisesti ihan kampaamojakin, jotka tekevät työnsä juuri näitä värejä käyttäen. Luulisi, että ne eivät ainakaan yhtä herkästi aiheuttaisi allergisia oireita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu itsekin luin tuolta netin ihmeellisestä maailmasta, että ihan tavallisissakin kampaamoissa voidaan käyttää tuon tyyppisiä värejä. Pitääkin perehtyä asiaan enemmän! :)

      Poista