lauantai 24. toukokuuta 2014

Pinkki pääkallo

Valmistuminen ja loma on enää muutamien päivien päässä ja mieli tekisi hyppiä riemusta. Tosin kroppa ei tuohon riemukkaaseen hyppimiseen suostuisi, kun viime päivien treeni on tehnyt tehtävänsä. Olimme luokan kanssa Vierumäellä urheilemassa ja ohjelmassa oli samana päivänä kuntotestejä, kahvakuulailua, jalkapalloa sekä vesijumppaa ja illalla oli vielä omat tanssitreenit. Olimme myös kaikki nuvat leireilemässä, jossa tuli mm. rämmittyä metikössä lipunryöstön merkeissä, joten nyt kaikki paikat huutavat kovasti lepoa ja rauhaa muutamaksi päiväksi. No keskiviikkoon mennessä olen varmasti takaisin kunnossa, joten tuolloin voinkin pomppia onnesta sekä vuodattaa muutaman kyyneleen oman luokan kanssa.


 Toppi Spirit Store // Maksihame H&M // Kengät DinSko

Tänään on ollut todella lämmin päivä, joten pukeutuminen on ollut rentoa. Kesävaatteet ovat olleet viime aikoina kovassa käytössä, joka on tottakai aivan ihanaa. Tänään päälle eksyi pääkallo kuviolla koristeltu ihanan pinkki toppi, joka mukavasti peittää hieman palaneen rintakehäni. Olen todennut, että pinkki ja harmaa toimivat kivasti yhteen, joten topin seuraksi laitoin harmaan maksihameeni, jossa on suuri halkio sivussa. En oikein tiedä miksi, mutta tykkään tuosta hameesta todella kovasti ja se onkin tänä keväänä ollut jo useamman kerran päällä. Mitä te pidätte tästä väriyhdistelmästä ja asukokonaisuudesta?

Oli myös mukavaa kuvailla pikaisesti muitakin otoksia kuin asukuvat, koska olen meidän ikkunasta ihaillut niin upeita puita ja värejä, joita meidän olkkarista näkyy. Pitkästä aikaa myös Arto suostui kesäisessä asussaan kameran eteen ja mielestäni olisi mukavaa, jos Arto jaksaisi usamminkin tulla kameran toiselle puolelle. Noin vuosi sitten Arto jopa kirjoitti postauksen tänne blogiin (klik) ja olen kovasti yrittänyt saada herraa kirjoittamaan uudemmankin kerran postausta tänne. Mielelläni antasisin puikot hänelle päiväksi. Olisiko teillä innostusta lukea Arton kirjoittamaa postausta lähiaikoina?

Nyt tämä neiti jatkaa lepäilyä ja pelin katselua. Mukavaa viikonlopun jatkoa jokaiselle! :)
-Ellanoora

8 kommenttia :

  1. mun mielestä olis kiva lukee myös arton juttuja - kuhan niissä olis joku aihe eikä pelkkää 'tänään oon syöny makkaraa ja kattonu lätkää' höpöttelyä :-) joku mielipidepostaus olis kiva :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Eiköhän sieltä jotain ihan fiksua tekstiä tulisi ;)

      Poista
  2. Ihana asukokonaisuus ja älyttömän paljon tykkään että hame mätsää tuohon pääkalloon mikä on vissiin hopeaa jos oikein huomaan:D Ja ehdottomasti ohjaimet Artolle, olisi kiva lukea hänen kirjoituksiakin! Huippu idea herranen aika ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata <3 Ja kyllä, hopeisista strasseista muodostuu tuo pääkallo. Pitää alkaa Artolle puhumaan tuosta postauksesta enemmän ja patistamaan häntä siihen ;)

      Poista
  3. Toi maksihame on tosi kiva!

    VastaaPoista