sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Because I'm Happy

Ai että tätä onnellisuuden määrää. Nyt on saatu työssäoppiminen päätökseen erinomaisin tuloksin, nimittäin näytöistä tipahti kolmoset kehujen kera. Kahden kuukauden stressaaminen ja kiire loppuu viimeistään tiistaina, kun koulussa on lopputyö eli portfolio saatu pois alta. Reilun viikon päästä minulla onkin sitten se ammatti ja voin iloisesti siirtyä töihin ja kesäkuun puolessa välissä ansaitulle kuukauden mittaiselle palkalliselle kesälomalle! Taisin jo viime postauksessa hehkuttaa tätä samaista asiaa, mutta nyt tuo kesä tuntuu olevan entistä lähempänä, kun upeat ilmatkin ovat saapuneet.

Hirveä ikävä tätä blogiakin on ollut, mutta kamera ei vain ole pysynyt menossani mukana. Aktiivisena olen enimmäkseen ollut instagramin puolella, joten oli ihana aukaista blogger ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen ja alkaa kirjoittamaan tätä postausta. En tosiaankaan ole unohtanut blogini olemassaoloa, mutta jaksaminen ei vain ole riittänyt kaikkeen. Monena iltana Arton tultua töistä kotiin olen ajatellut, että vielä riittäisi valoa kuvien ottamiseen, mutta takaisin ulos en vain ole jaksanut raahautua. Uskon tämän asian kumminkin korjaantuvan nyt, kun stressitaakka on hävinnyt olemattomiin. Nyt kesäisten ilmojen saavuttuakin voi asukuvia ottaa ihan uudella fiiliksellä, kun kaikki kesäiset vaatteet pääsee käyttöön, mukaan lukien ne kaikki lukuisat mekot, jotka ovat kerääntyneet vaatekaappiin talven ja kevään aikana. Kaiken lisäksi ulkona on paljon ihanampaa ottaa kuvia, kun ympärillä on muutakin väriä kuin harmaata.


 Peplum Spirit Store // Farkut Gina Tricot // Kengät DinSko // Kaulakoru Ur&Penn

Tässä vielä hieman asua perjantailta, kun olimme lähdössä Tarun kanssa pitkästä aikaa juhlimaan. Illalla oli jo hieman viileämpää, joten päälle laitoin mustien farkkujen seuraksi aivan ihastuttavan uuden tuubitoppini. Tuossa topissa on kaksi sellaista asiaa, joista pidän suuresti, nimittäin kukkakuosi sekä peplum-helma. Tiedän, että tämä toppi tulee olemaan kesällä useaan kertaan käytössä, koska se vain on niin suloinen, tyttömäinen ja upea.

Onko kaikki muutkin alkavasta kesästä yhtä innoissaan kuin minä? Entä mitä te pidätte tästä asusta, erityisesti tuosta topista? Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle, muistakaa nauttia auringosta!
-Ellanoora

8 kommenttia :

  1. Ihania kuvia, varsinkin toi eka! Jotenkin välittyy sellainen hyvä ja kesäinen fiilis :).

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavia kuvia taas! Tuo toppi on upea, kelpaisi mullekin! Kesä on virallisesti alkanut ja olen siitä enemmän kuin innoissani ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Nuo ilmat ovat kyllä aivan mahtavat, joten kesäfiilis on korkealla!

      Poista
  3. Toi viiminen kuva on niiiiin ihana! Oot niin kaunis! :)
    Ja kyllä, itsekin tänään otin asukuvia ihan erilaisella fiiliksellä. Ympärillä oli valoa ja vihreyttä. Eikä sitä perkeleen harmaata joka latisti heti kuvien fiiliksen tuossa alkuvuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihana! Kyllä tuo kesäinen maisema antaa ihan uutta fiilistä kuvailuun :)

      Poista
  4. Onnea viittävaille valmiille nuvalle! Mulla on vielä tuohon vuosi aikaa :) Ootko saanut ihan oman alan töitä? Mä aion hakea ensi kaudelle nuorisotalolle töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Vuosi menee todella nopeasti, eli nauti viimeisestä nuva-vuodesta :) Ensi vuonna teen opettajan sijaisuuksia sekä jatkan kaupassa, jossa olen melkein pari vuotta ollut. Vuoden päästä tahtoisin takaisin kouluun, mutta eihän sitä ikinä tiedä mihin elämä kuljettaa :)

      Poista