lauantai 28. syyskuuta 2013

Uudessa kodissa

Pitkän työpäivän jälkeen on ihana tulla uuteen kotiin ja istahtaa uudelle divaanisohvalle mutustellen hyvää iltapalaa. Olen niin onnellinen tästä asunnosta! Tosin kaikki tavarat on vielä laatikoissa ja jätesäkeissä, mutta jo viime yö vietettiin täällä aivan mielellään. Huomenna ja maanantaina on onneksi vapaapäivä, joten silloin alkaa kunnon järjestely. Pakko sanoa, että tästä asunnosta tulee niin nätti ja mieleinen! Täällä riittää tilaa ja jo nyt tuntuu uskomattomalta ajatella, että asuttiin yli puolet pienemmässä asunnossa.

Nyt kun suurimmat muuttokiireet sekä viikonlopun työt ovat pois alta, niin oli pakko aukaista tietokone monen päivän tauon jälkeen ja tulla kertomaan teille kuulumisia sekä tulla jakamaan muutamat kuvat tästä asunnosta, jotka kerkesin napata ennen kuin laatikot valtasivat kaikki tyhjät lattiatilat. Kuvia ei ole kovinkaan montaa, esimerkiksi makkarista ei ole yhtää kuvaa, mutta enköhän saa varsin pian tehtyä koko asunnosta postausta!


Kuvissa näkyy asunnosta yksityiskohtia joista tykkään kovasti. Eli ihan ensimmäisenä keittiö, jota hehkutinkin jo kovasti videolla. Toisekseen olkkarin kaunis kuviotapetti sekä meidän uusi muhkea sohva. Edelliseen asuntoon ei olisi mitenkään päin mahtunut sohvaa, joten siksi tämä tuntuu niin erityisen hienolta!

En malta odottaa, että saadaan koko asunto sisustettua, mutta nyt kivaa lauantai-iltaa jokaiselle! Yritän palailla jo huomenissa :) 
-Ellanoora

P.S Sain kamerani takaisin huollosta, aivan mahtavaa!

 

18 kommenttia :

  1. Näyttää todella hyvältä :) Upea divaanisohva! Maltan tuskin odottaa tarkempaa asuntopostausta.

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi ihana kämppä! Oon niin kateellinen :p näyttää varmasti upealta kun kaikki tavarat paikallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Odotan kyllä innolla sitä että tavarat ovat paikallaan :)

      Poista
  3. Ompa kotoisan näkönen kämppä!! Ihana keittiö :0

    VastaaPoista
  4. Keittiö on kyllä mahtava! :)

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea uuteen kotiin! (: näyttää hienolta! :3

    Käy myös ihmeessä kurkkimassa minunkin blogini! (: Kirjoittelen paljon kauneuteen ja muotiin liittyvistä asioista, ja teen myös hurjan paljon videoita!
    http://polishedxpink.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Menen kurkkaamaan sun blogia!

      Poista
  6. sulla on tosi kiva blogi! :) onnea uuteen kotiin!!
    neeaolga.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Ihana blogi:)!

    http://just-fucking-go-for-it-karo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Kiva ikkunamaisema ! :)

    VastaaPoista
  9. Täydellinen talo!! En aatellu et se on noin ihana :-)

    VastaaPoista