maanantai 31. lokakuuta 2016

Red sneakers


Paita Vero Moda // Farkut Gina Tricot // Kengät New Yorker // Laukku Kirppari

Taas on se hetki vuodesta, kun syksyn pimeys on alkanut saavuttamaan meitä. Kaikki lehdet ovat hiljalleen maassa ja syksyn upea väriloisto on tiessään. Tähän pisteeseen saakka syksy on ollut aivan ihanaa aikaa, mutta tänään kuvia ottaessa tajusin, että nyt on alkanut vuoden inhottavin aika pimeyden vuoksi. Onneksi sentään joulun odotus tuo iloa, mutta ikinä en ole nauttinut tästä synkästä ajanjaksosta.

Nämä kuvat on otettu tänään puoli viden aikaan ihan hirveässä kiireessä illan hämärtyessä. Onneksi muutamat kuva saatiin kumminkin napattua ennen täydellistä pimeyttä, mutta kyllä sitä taas voivoteltiin kuinka nopeasti se pimeys tuleekaan! Meinasin jättää kuvat kokonaan julkaisematta, mutta halusin tulla silti esittelemään uutukaiset kenkäni. Muuten asuna toimii hyvin simppelisti perusfarkut ja harmaa paita halkioilla, joka on muuten yksi käytetyimmistä paidoista ollut jo pitkään. Nykyään katukuvassa näkyy hyvinkin paljon punaisia tennareita, tosin ehkä enemmän miesten käytössä, mutta olen haaveillut omista yksilöistäni jo pidemmän aikaa. Mieluiset kengät tuli vastaan edulliseen kahdenkympin hintaan, joten pakkohan nämä oli saada piristämään kenkäkokoelmaani ♥

Mitä te tykkäätte uusista kengistäni? Entä olenko ainut, jota inhottaa tämä pimeys ja sen tuomat kuvausongelmat?
-Ellanoora



11 kommenttia :

  1. Jooo kyllä tuo pimeys on vaan taas niin pirullista:D Bloggaajien pahin aika on täällä jos noin voisi sanoa. Upeelta ja mystisiltä näyttää kyllä nää kuvat vaikka vähän hämärällä ovat otettu, näissä on joku sellanen huikee fiilis:D Ihanat on myös kenkulit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kata ❤ Pitää vaan toivoa, että tämä pimein jakso menee nopeasti ohi!

      Poista
  2. Minä en punaisia kenkiä osaisi käyttää, mutta sinulle ne näyttää sopivan. Piristystä syksyyn!

    VastaaPoista
  3. Onpa hyvännäköset kengät! :-)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia taas ja nuo kengät♥! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana Ellanoora, punaiset kengät on pop!! <3

    VastaaPoista