perjantai 20. toukokuuta 2016

Soveltuvuuskokeet kutsuvat!


Kuten tiedätte, koko huhtikuu meni minulla ahkerasti opiskellessa pääsykokeita varten. Jännitin kovasti toukokuun alkua, koska viime vuotta lyhyempi lukuaika meni hurjan nopeasti ja minulla oli ikävä tunne, että jotkut asiat olisivat kaivanneet vielä hieman enemmän opsikelua. Olisin mieluusti ottanut viikon tai vaikkapa kaksi lisää aikaa lukemiselle, mutta niillä tiedoilla oli mentävä mitä minulla oli. Toukokuun kolmantena päivänä astelin hieman jännittyneenä, mutta kumminkin itsevarmana saliin, koska tiesin tehneeni parhaani lukemisen suhteen. Tottakai aina voisi lukea enemmän, mutta tein sen mihin pystyin töiden ja muun elämän ohella. 

Olo salista astuttua oli samaan aikaan hyvin onnellinen, mutta myöskin hyvin pettynyt. Oli ihana ajatus, että nyt saisi tehdä vapaa-ajalla mitä itseä huvittaa eikä kokisi huonoa omatuntoa kavereiden näkemisestä tai telkkarin katselusta. Koe oli kumminkin mielestäni hyvin vaikea ja heti kokeen jälkeen tiesin lotonneeni aivan liian moneen kohtaan ja keskusteluja lukiessani tajusin tehneeni pari todella tyhmää virhettä, eli ilman sanomistakin tiedätte, että pelkäsin kokeen menneen aivan penkin alle. Olin kokonaisen vuoden ajan odottanut tätä päivää ja nyt jouduin kaksi viikkoa elämään hirveässä epätietoisuudessa, että riittävätkö pisteeni ollenkaan soveltuvuuskokeisiin. Tiesin, että Helsinkiin tai Tampereelle tuskin tulen pääsemään ja mahdollisuuksiani Savonlinnaan pohdin kovasti.

Kaksi viikkoa meni onneksi hujauksessa ja eilen aamulla ennen tulosten julkistamista kerkesin pohtimaan kymmeneen kertaan Vakavaa. Toivoin parasta ja pelkäsin pahinta. Kovasti mietin, että mitä jos tie päättyy viime vuotiseen tapaan tähän eikä kutsua tulisi soveltuvuuskokeisiin? Mitä tekisin tulevana syksynä? Kuinka jaksaisin taas ensi vuonna saman luku-urakan? Olin koneen ääressä jo kymmentä vaille yhdeksän ja sydämen hakatessa päivitin sivuja uudestaan ja uudestaan. Aluksi sivut eivät toimineet, mutta kahta vaille yhdeksän sivu oli taas toiminnassa ja nimilistat olivat ilmestyneet nettiin. Kädet täristen avasin listan ja kiireessä selasin L-kirjaimen kohdalle. Tuntui, että olisin joutunut rullaamaan ikuisuuden verran alas, mutta L-kirjaimen kohdalla bongasin heti nimeni. OLIN PÄÄSSYT SAVONLINNAAN LUOKANOPETTAJAN SOVELTUVUUSKOKEISIIN! Päästin riemunkiljahduksen, kyyneleet alkoivat valumaan, tuuletin ja kaappasin ihmettelemään tulleen Olivian syliini. Olin niin uskomattoman onnellinen! Kova työ ei ollut mennyt hukkaan ja epäilyistä huolimatta Savonlinnan luokanopettajan soveltuvuuskokeet kutsuvat, mahtavaa!


Jotkut saattavat ihmetellä, että miksi teen niin suuren hulabaloon yhdestä soveltuvuuskoekutsusta, mutta minulle tämä on iso ja tärkeä asia. Olen pienestä pitäen unelmoinut opettajan ammatista, mutta yliopisto ei ole ikinä ollut itsestäänselvyys minulle. Olen keskiverto-oppilas eikä yo-todistukseni häikäise ketään. On vain niin uskomaton fiilis, kun pääsee tärkeän askeleen lähemmäksi unelmaa ja se vaikein osio, eli Vakava -koe on selätetty. En saanut huippupisteitä, mutta soveltuvuuskokeet kutsuvat, jes! Soveltuvuuskokeisiin pääseminen ei tietenkään tarkoita opiskelupaikan saamista, mutta kuten jo sanoin; nyt ollaan askeleen lähempänä tavoitetta.

Onko täällä muita, joilla on pääsykokeita tai odottelevat jo tietoa koulupaikoista? Kesän alku on ihanaa aikaa, mutta jännitettävää kyllä riittää... Lähden hyvillä mielin lauantaina kohti Tukholmaa ja pienenä palkintona sallin itselleni hieman shoppailua ♥ Ihanaa alkavaa viikonloppua teille! 
-Ellanoora

Ps. Kuvitukseksi valtisin pikaisesti noin viikko sitten napatut kuvat upeasta auringonlaskusta, jotka on muuten otettu puhelimella. Rakastan kesässä näitä uskomattoman kauniita iltoja ja mieluusti viettäisin hetken jos toisenkin ihaillen tällaisia auringonlaskuja ♥

21 kommenttia :

  1. Ihana on tiedätkö nähdä kuinka paljon sä haluat opiskelemaan unelma ammattiasi, aika kadehdittavaa kun itse en millään tiedä mitä haluan:D Ihan mahtava että pääsit soveltuvuuskokeeseen, siinä tosiaan oot askeleen lähellä unelmia, mä pidän sulle peukkuja täällä koko ajan pystyssä ♥ Hih mä lähden lauantaina Jyväskylään ja annan itselleni luvan shoppailla, meillä on siis melko samat suunnutelmat;) Hauskaa Tukholman reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti Kata ❤ Onneksi ollaan nuoria ja vielä on aikaa miettiä ja opiskella ;) Hauskaa shoppailureissua sulle!

      Poista
  2. Onnea soveltuvuuskokeeseen pääsystä! :) Täällä jännitetään taas tuloksia viestinnän&journalismin koulupaikasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti saat opiskelupaikan! :)

      Poista
  3. Onnittelut soveltuvuuskokeisiin pääsystä, oot kyllä ansainnut sen! ♥ Uskon, miten suuri juttu tää on sulle kun pääsee askeleen lähemmäksi unelma-ammattia, tsemppiä ihan hirveesti! :))

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtava homma, että pääsit soveltuvuuskokeisiin! <3 Ja ihanaa reissua sinne, nauti ja toivottavasti löydät jotain kivaa sieltä :P Mun kanssa olisi tarkoitus lähteä elokuussa käymään Tukholmassa ja silloin loppuukin sopivasti ostolakko, o ouu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ❤ Oi että, tuohan on ihan mahtava tapa lopettaa ostolakko :D

      Poista
  5. JEE! Onnea, ja tsemppiä soveltuvuustesteihin <3

    VastaaPoista
  6. Ihan huimasti tsemppiä soveltuvuuskokeisiin ja onneksi olkoon siitä<3

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä soveltuvuuskokeisiin ja onnea kun pääsit niihin! :) Oot lähempänä unelmaasi ja varmasti toteutat myös sen <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤ Jännityksellä odotan mitä soveltuvuuskokeet tuovat tullessaan :)

      Poista
  8. Jes hyvä, tiesin tän!!! Nyt vaan omana iloisena ittenäs meet sinne soveltuvuuskokeisiin ja tsemppaat, ni eiköhän ne sut valitse <3 :)

    VastaaPoista
  9. Onnea vielä tosi tosi tosi paljon! ♥

    VastaaPoista
  10. Voi että, onnea soveltuvuuskoekutsusta :-)

    VastaaPoista