tiistai 29. maaliskuuta 2016

Lempparihuulipunat

 
Olen jo pienen ikuisuuden ajatellut tämän postauksen toteuttamista ja tänään vihdoinkin sain tämän julkaistua, kiva! Kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät, että olen huulirasvariippuvainen ja minulla on aina oltava huulirasvaa mukana matkassa. Viimeisen parin vuoden aikana olen myös hurahtanut täysin huulipuniin ja hyvin usein laukusta löytyy nykyään huulirasvan lisäksi myös huulipuna. Huulipunat tuovat ilmeeseen niin paljon piristystä ja väreillä saa lisäilmettä asuun kuin asuun.

Huulipunakokoelmani ei ole vielä täydellinen, mutta halusin tulla esittelemään teille kolme tämän hetkistä suosikkiani!

 
LUMOAVA LUUMU Tämä liila huulipuna on ehdottomasti lempparein ja käytetyin huulipunani, vaikka aluksi tämä tuntuikin liian rohkealta väriltä minulle. Haaveilin pitkään liilasta huulipunasta, mutta sitä oikeaa sävyä ei tuntunut tulevan millään vastaan, mutta onneksi lopulta löysin tämän ihanuuden!



PETTÄMÄTÖN PINKKI Pinkkejä huulipunia minulta löytyy varmasti eniten, koska pinkki on aina pop. Olen aina tykännyt kovasti juurikin tuollaisista räikeän pinkeistä sävyistä, mutta hakusessa on myös kaunis mattavaaleanpunainen, mutta sitä oikeaa ei vielä ole tullut vastaan.


OMAPERÄINEN ORANSSI Vielä jokunen aika sitten en voinut kuvitella omistavani oranssia huulipunaa, kunnes pikku hiljaa aloin lämpenemään ajatukselle. Eihän tämäkään sävy ole täysin oranssi, vaan koralli tosiaankin. Tykkään kumminkin tästä väristä kovasti ja se on muuten uusin tulokkain kokoelmassani!


Löytyykö sieltä muita huulipuniin hurahtaneita? Mikä on sinun suosikkisävy? Itse aion tosiaankin seuraavaksi hommata jonkun hyvin vaaleanpunaisen sävyn, joka varmasti nousee näiden lemppareiden rinnalle. Huulipuniahan ei ikinä voi olla liikaa, joten kokelmani tulee varmasti kasvamaan hiljalleen. Erityisesti katselen uusia huulipunia alennuksista, koska silloin tekee yleensä hyviä löytöjä!
-Ellanoora

PS. Muistakaa käydä osallistumassa edellisessä postauksessa olevaan ihanaan hiustuotearvontaan! Tällä hetkellä on ainakin hyvät mahdollisuudet voittaa ;)

23 kommenttia :

  1. Ihania sävyjä! Omaksi lemppariksi nousee tuo oranssi, vaikken sitä itselleni pysty kuvittelemaankaan. Multa löytyy muutama hillitty sävy ja muutama räväkämpi siihen vierelle, pitäisi vaan käyttää paljon useammin niitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Tuo oranssi on kyllä yllättävän ihana sävy! Huulipunat tuntuvat aluksi vaikealta käyttää, mutta yhtäkkiä niihin onkin aivan koukussa :D

      Poista
  2. oi vau kuinka herkullisia punia !! ja tosi kauniit kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤ Näitä kyllä helposti kerääntyy joka sävyssä :)

      Poista
  3. Mun suosikkisävy näistä on toi pinkki <3 noi kaikki näyttää niin upealta sun huulilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Pinkki ei ikinä tuota pettymystä ja se sopii tyyliin aina ;)

      Poista
  4. OOOOH niin mieleinen postaus tämä kyllä, täällä myös joku joka rakastaa punia! 8) Uusin ihana tulokas on kassinen punainen, en ole vielä päässyt testaamaan tätä ihanaista mutta jos sitä huomenna :D Oranssi on mun mieleen! Itellä on sellainen haalean oranssi johon tarvitsisin pohjalle vielä jonkin rajauskynän pitämään sen paikallaan ja tuomaan vähän enemmän sitä väriä huulille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) Oi että, punainen huulipuna on kyllä aina myös hyvä valinta! Olen muuten todella laiska rajauskynien suhteen, joten niihin pitäisi ehdottomasti seuraavaksi satsata!

      Poista
  5. Niin herkullisia sävyjä kaikki, mutta itse tykkään ehdottomasti tuosta luumusta ja se sopii sulle ihan täydellisesti!<3

    VastaaPoista
  6. Mä oon kanssa aikalailla huulirasva/huulikiilto/huulipunariippuvainen :D Ihanan pirteitä nämä ♡♡

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihin koukuttuu yllättävän helposti :D Kiitoksia!

      Poista
  7. Ihanan värisiä noi huulipunat ja jokainen niistä näyttää sulla kyllä niin hyvältä! :)

    VastaaPoista
  8. Oii miten kivoja sävyjä, sopii sulle hyvin kaikki! :) Voisin ottaa itelleni noi kaikki haha :D Suosikkini oli kuitenki toi eka, ihanan pirteä sävy <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ❤ Ei muuta kuin huulipunaostoksille ;)

      Poista
  9. Onpas ihania sävyjä, tykästyin tuohon ekaan tosi paljon! ♥ Mäkin oon hurahtanut viime aikoina huulipuniin ja pitäs vähän täydentää tuota omaakin huulipunakokoelmaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Viivi! Heh, nyt vaan shoppailemaan ihanian sävyjä ;)

      Poista
  10. Sulle kyllä sopii ihan kaikenväriset huulipunat :D! Toi pinkki etenkin on niin kiva ja säväyttävä <3!

    VastaaPoista
  11. Oii tuo korallin oranssi on todella kaunis, pakko saada sama sävy <3

    http://by-rosejuliet.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Voi miten ihania sävyjä! :)

    http://juliakjs.blogspot.fi

    VastaaPoista