maanantai 3. elokuuta 2015

London part one

Neljä huikeaa ja ohjelmantäyteistä päivää Lontoossa, mikä olisikaan sen parempi tapa viettää heinäkuun viimeisiä päiviä. Kaupunki oli aivan ihana ja rakastuin siihen kovasti! Paljon tuli tehtyä, mutta onneksi vielä jäi paljon kokematta, joten on hyvä syy lähteä tuohon upeaan kaupunkiin uudemmankin kerran. Rakastuin Lontoon vilinään, upeisiin rakennuksiin, tyylikkäisiin ihmisiin, suloisiin pikkukatuihin, ihmisten ystävällisyyteen, herkullisiin kahviloihin ja kaupungin monipuoliseen tarjontaan asiassa kuin asiassa. Lontoo oli hyvin samantapainen kuin reilu vuosi sitten kokemamme Pariisi ja molemmat on kyllä aivan uskomattomia kaupunkeja ♥ Voi kun se oma kotikaupunki tuntuu taas niin kurjalta...

Ajattelin jakaa neljän päivän reissumme ainakin kahteen osaan, eli tässä postauksessa on ensimmäisen ja toisen päivän tunnelmia :)   Mitä kaikkea meidän kahteen ensimmäiseen päivään sisältyikään?


Day 1.
Saavuimme ihastuttavalle hotellillemme aamulla kymmenen jälkeen, mutta valitettavasti huoneemme ei ollut vielä valmis. Kaksi hyvin väsynyttä ja nälkäistä matkustajaa jätti pettyneinä matkalaukut hotellille ja lähti etsimään ruokapaikkaa. Täyttävän hamppariaterian jälkeen oli hieman energisempi olo, joten kuljeksimme hotellin lähettyvillä olevilla kaduilla ja kävimme läheisessä ostoskeskuksessa. Olo oli rähjäinen ja väsähtänyt, mutta jaksoin kumminkin ihastella ympärillä olevia rakennuksia ja kaupoissa kiertäessä tein jopa jo ensimmäiset shoppailut. Zarasta matkaan lähti suloinen farkkutoppi ja tavallinen harmaa t-paita sekä jostain kenkäkaupasta löysin todella kivat kengät edullisesti. 


Täsmällisinä suomalaisina olimme tasan kahdelta pyytämässä hotellihuonettamme. Pienenen lepotauon ja vaatteiden vaihdon jälkeen olimme valmiita tutustumaan Lontooseen hieman laajemmin. Päätimme lähteä Arton ehdotuksesta kävellen Harrodisille, jonne vaelsimme upeiden Kensington gardenin sekä Hyde parkin poikki. Harrods on siis tavaratalo, josta löytyy ihan mitä ikinä tahdotkaan. Tai jos sitä ei löydy, niin se sitten tilataan sinulle. Oli kyllä hulppea ja kokemisen arvoinen paikka ja siellä sai aivan helposti kulumaan muutaman tunnin! Muutaman kerran meinasi itku tulla katsellessa niitä kaikkia loistokkaita esineitä, joiden eteen olisi pitänyt tehdä vähintääkin puoli vuotta töitä, jotta voisin edes alkaa haaveilemaan moisesta tavarasta. Toki Harrods tarjoaa myös normaalihintaisia tuotteita ja tuolta tuli ostettua itselle ja äidille tuliaiseksi ihanat värityskirjat.

Hulppea Harrods oli koettu, joten lähdimme takaisin hotellille päin. Hotellihuoneessamme oli pieni keittiö, joten päätimme käydä ostamassa läheisestä kaupasta meille ilta- ja aamupalatarvikkeita, jotta säästäisimme hieman rahojamme ja jotta aamuistamme tulisi vähän helpompia. Ruokakaupan jälkeen takaisin hotellille ja suihkun jälkeen molemmat olivat jo valmiita nukkumaan. Ensimmäinen päivä Lontoota takana ja olin jo innoissani seuraavasta päivästä! ♥



Day 2.
Aamulla suuntasimme metrolla London eyelle ja olin hyvin vakuuttunut nähdessäni tuon jättimäisen maailmanpyörän. Olimme paikalla noin puoli 10 aikaan, mutta ihmisiä siellä oli jo reilusti. Jonot lippuluukulle oli hirveät, mutta me menimme tursteina kyselemään lippuja tiskiltä, jossa myydään vain erikoislippuja eikä jonoa tuohon tiskille ollut ollenkaan. Ystävällinen nainen myi meille London eyen ja Madame Tussaudin liput siltä tiskiltä ja me säästimme muutaman kymmenen minuutin jonottamisen! Itse maailmanpyörään jonot oli tottakai vielä hirveämmät, mutta puolessa tunnissa niistäkin selvittiin. Voin suositella London eyetä hyvin lämpimästi, sillä näkymät oli koko kierroksen ajan todella upeat! 

London eyen jälkeen ihastelimme hetken Big Beniä sekä parlamenttitaloa, jonka jälkeen suuntasimme kohti Buckinghamin palatsia ja vahdinvaihdon seuraamista. Oli muuten hyvin mielenkiintoista seurata vartijoiden pilkuntarkkaa valmistautumista ja nähdä lopulta kuinka vaihto tapahtui. Ihmisiä paikalla riitti (tottakai), mutta ihan hyvin kaiken näki hieman etäämmältäkin. Olisi todella hienoa päästä Buckinghamin palatsin sisälle tutustumaan...



Seuraavana ohjelmassa oli London Tower ja erityisesti kruununjalokivet. Lippuluukulla ihmettelimme lippujen hintaa, koska 24 puntaa per naama tuntui hurjan kalliilta. No ehkä olisi voinut tutustua hieman enemmän etukäteen kohteeseen, koska lopulta tuli todettua, että tuo hinta oli täysin ymmärrettävissä, kun niiden kruununjalokivien lisäksi nähtävää oli niin paljon enemmänkin. Rakastan historiaa suunnattomasti ja mielikuvitus pääsee noiden muurien sisäpuolella aivan varmasti valloilleen, niin paljon oli nimittäin nähtävää ja ihmeteltävää! Muutama tunti tuollakin tuli vietettyä ja aivan varmasti olisi enemmänkin saanut aikaa kulumaan, mutta nälkä alkoi olemaan taas sen verran kova, että päätimme lähteä etsimään jotain syötävää. Kruununjalokivet olivat muuten todella upeat ja näkemisen arvoiset, että sinne kannattaa ehdottomasti jonottaa, vaikka jonot saattavat pelästyttääkin. 




Towerin jälkeen olimme aivan poikki ja ajatuksissa oli, että voisimme lähteä katsomaan jotain musikaalia. Valitettavasti mieluisia lippuja ei oikein löytynytkään, joten päätimme mennä katselemaan hieman Oxford streetin tarjontaa. Kävimme ihan vain parissa kaupassa, mutta vasta yhdeksältä olimme takaisin hotellilla ja voin kertoa, että kahdentoista tunnin kiertelyn jälkeen molemmat olivat jälleen aivan poikki.

Ravintolavinkki: Kävimme Towerin jälkeen ravintolassa nimeltä Steak & co ja paikka oli täysin 10/10. Ikinä ei olla syöty niin hyvää pihviä ja asiakaspalvelukin oli ihan huippua! Sait valita minkälaisen pihvin otat sekä siihen kastikkeen, mausteet sekä maustevoin. Pihvi tulee pintapaistettuna ja saat itse paistella pihvistäsi pieniä paloja kuumakivellä. Pala valitsemaasi voita kivelle, pieni pala pihviä paistumaan, päälle mausteet ja ei muuta kuin suuta kohti. NAM! Itse valitsin jonkun suht tavallisen pihvin, maustevoiksi valkosipulin, mausteiksi merisuolaa sekä chilihiutaleita ja kastikkeeksi sienikastikkeen. Arto otti pippuripihvin, chilivoin, samat mausteet kuin minulla sekä pippurikastikkeen. Lisukkeiksi molemmat otti maalaisranskalaiset ja tuosta annoksesta kyllä nälkä lähti. Jos siis olet tallaamassa Lontoon katuja ja olet pihvin ystävä, niin voin todellakin suositella tuota ravintolaa! 


Kaksi ensimmäistä päivää oli aivan mahtavia ja toisena päivänä nukkumaan käydessä harmitti, että edessä oli enää vain yksi kokonainen päivä. Toivottavasti piditte tästä höpöttelystä tai nautitte ainakin kuvista! ♥
-Ellanoora

14 kommenttia :

  1. Ihana postaus! Tosi kiva ku oli paljon tekstiä ja oih mitä kuvia <3 oli varmasti huippureissu!

    VastaaPoista
  2. Hei toi tais just olla se ravintola mistä mä kommentoinkin jo aikaisemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, hauska kuulla :D Pitää muistaa tuo ravintoa jatkossakin!

      Poista
  3. Ihanan kattava postaus teidän ekoista päivistä siellä. Alussa kun aloin lukemaan niin tuli täysin sama fiilis kuin meillä Roomassa, kun ei huone ollutkaan vielä vapaana ja piti väsyneenä ja rähjäisenä lähteä etsimään ruokapaikkaa ja odotella että huone vapautuu.:D Jännä mitä se pienikin lepo ja ehostautuminen tekee kun pääsee aina suoraan hotellissa käymään ennen kuin lähtee sitten jatkamaan!
    Kyllä mun on Roope vielä Lontooseen vietävä, ekalla kerralla kun kävin Lontoossa niin tuli käytyä kunnolla nähtävyyksilläkin mutta viimeksi ei sitten kummemmin tullut niissä käytyä. Londoneyessä en ole koskaan käynyt joten se pitää joskus käydä kyllä kokemassa. Ja aika siisti toi pihvirafla muuten! Itse en paljoa pihviä tykkää syödä ravintoloissa (jotkut menee) mutta tuo olis hauska kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ihana tunne kun pääsee väsyneenä hotellihuoneeseen ❤ Ehdottomasti viet! Lontoo on ihan mahtava kaupunki ja sieltä löytyy nähtävää vaikka kuinka moneksi kerraksi ja London eye kannattaa käydä tosiaankin testaamassa! :)

      Poista
  4. Kiva postaus! Tuli itelle hirvee matkakuume ja nälkä :-D Oon ollut ite Lontoossa viisi vuotta sitten ja silloin tuli katsastettua Westminster Abbeyn kirkko, Big Ben, Madame Tussaud, London Zoo, Tower ja Sherlock Holmesin talo! British Museum on myös kaunis paikka ja Oxford Street tuli rampattua edestakaisin jokunen kerta :-D London Eyessä ei käyty, mutta sekin nähtiin.. Lontoo on kyllä ihana paikka ja sitä ei ihan viidessä päivässä kerkeä nähdä. Pakkohan sinne on joskus uudestaan mennä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiitos! :D Juu Lontoo on sellainen kaupunki, että näkemistä riittää aina vaan! Meidän neljä päivää ei riittänyt kuin pieneen pintaraapaisuun, mutta nyt on ainakin hyvä syy palata tuonne! Eläintarhan ja tuon kirkon olisin halunnut nähdä, mutta Sherlock Holmesin museossa ja Madame Tussaudin vahakabinetissa kävimme kolmantena päivänä :) Ihana Lontoo ❤

      Poista
  5. Huippuja kuvia, matkakuume kasvaa!! :--D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤ Mullakin matkakuume vain nousussa!

      Poista
  6. Tosi upeita kuvia :) Tuli kamala matkakuume!


    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Luulisi että näin reissun jälkeen ei olisi matkakuumetta, mutta toisin kävi :D

      Poista
  7. Tosi kivan postauksen oot tehnyt teidän Lontoon ekoista päivistä! :) Kuulostaa tosi kivalle reissulle, vaikka varmasti rankkaa silleen on ollut kävelemisen takia :) Innolla odottelen lisää postauksia Lontoosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Juu kaiken sen kävelemisen ja jonottamisen takia illalla oli aina ihan poikki ja kotiin tultua tarvitsi ehdottomasti palautumispäivän, mutta oli kyllä kaiken sen arvoista ❤

      Poista