sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Woman with a hat


Hattu Seppälä / Paita Gina Tricot / Farkut Vila / Kengät Impuls 

Tänään lunta on tullut taivaan täydeltä ja joka paikka on ollut niin kaunis, kun valkoinen lumikerros on peittänyt koko Lahden. Olisin jo eilen halunnut saada julkaistavaksi asukuvia, mutta aina ei kaikkea kerkeä tekemään valoisan aikaan, mutta onneksi ihastuttava serkkuni Eevi kerkesi tänään nappaamaan kuvia lumisateesta huolimatta. Olivia pääsi samalla juoksentelemaan ulos ja sai rauhassa riehua lumessa pikkuvelipuolen kanssa, kun me räpsimme kuvia.

Olen koko syksyn ja talven ihastellut hattumuotia ja koko tuon ajan olenkin metsästänyt kaupoista kivaa hattua itselleni. Sovittelin monia erilaisia hattuja pitkin syksyä, mutta hatun vedettyä päähän ja kurkittuani itseäni peilistä, olen vain nauranut peilikuvalleni. Kerkesin melkein jo luopua hattuhaaveistani miettien, että suuret lierihatut eivät ole minua varten, kunnes ensimmäisistä joulun alennuksista bongasin kuvissa näkyvän yksilön ja päätin huvikseni vetäistä sen päähän. Tykästyin hattuun heti ja se lähti samantien kassalle kanssani! Töihin tuo ei oikein ole sopiva, joten hattu on lähinnä koristanut vaatehuoneen hyllyllä olevan nallen päätä, mutta tänään päätin napata hatun päähäni ajattelen, että se suojaa kivasti naamaa ja hiuksia lumisateelta. Ja niinhän se tekikin! 

Hattu on superkiva ja olenkin jo kerennyt suunnitelemaan tuon ympärille muutamia asukokonaisuuksia! Tänään tyyli oli todella rento suuren t-paidan sekä perusfarkkujen johdosta ja hattu yhdistyi rentoon asuun hienosti. Onneksi sentään pinkit huulet toivat vähän väriä. Sellaisia talvisia kuvia ja asua tänään. Mitä te pidätte asusta ja erityisesti hatusta? Iskeekö hatut yleensäkään teihin?

Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle ♥
-Ellanoora 

Ps. Olen tehnyt blogilleni oman sähöpostin, joka näkyy tuolla sivussa. Eli jos on jotain asiaa, kommentoitavaa, kysyttävää tai jotain muuta, niin minuun saa yhteyttä sähköpostiosoitteesta ellanooran@gmail.com!

20 kommenttia :

  1. oi upeita kuvia<3 huh mun hattukuume vaan kasvaaa :DD tilasin vasta Monkista lierihatun ja ootan sitä niiiiin kovasti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi ei :D Luulen, että nyt myös itsellä kasvaa hattukuume! Hatut on kyllä todella tyylikkäitä ja varsin ihastuttavia ;)

      Poista
  2. Apua! Miten toi ihanuus on noin kasvanut!! Mä oletin et se pysyis semmosena pikkusena! Nyt on vaan isompi ihana! ♥ :-)
    Hattu pitäisi myös itse jostain metsästää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Olivia kyllä näyttää jotenkin hurjan suurelta näissä kuvissa :D Varsinainen ihanuus se on kyllä aina ♥ Ja suosittelen hatun hommaamista ;)

      Poista
  3. Vau ellanooora, vau vau vau mikä ilmestys <3

    VastaaPoista
  4. Hattu sopii sulle kyllä tosi hyvin <3 Oot ihanan pirtsakan näköinen :) Söpö koiruli <3

    VastaaPoista
  5. Aivan uskomattoman ihana hattu, ihastelinkin instassa jo sitä sekä sinua ihanaista;) Mäkin haluan tuollaisen, mutta sitä oikeaa ei oo osunut kohdalle! Osaisinkohan mä pitää tuollaista hattua, niin tyylikäs mutta pidän niin vähän hattuja ja pipojakin!:D Ja voi vitsit mä en vaan kestä Olivian söpöyttä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Kata <3 Jotenkin tänä talvena on tullut pidettyä pipoja enemmän kuin yleensä työn takia, joten hatutkin istuu tyyliin paremmin itsellä. Mutta kokeilemalla selviää minkälainen hattu olisi hyvä ;)

      Poista
  6. Aivan ihana hattu! <3 Itekin haaveilen samantyylisistä :)

    http://marjukkakatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuo on tyyliltään aivan täydellinen!

      Poista
  7. Wou ihana asu! Ja hattu todellakin sopii sulle hyvin! :*

    VastaaPoista
  8. Vitsi sulla on kyllä niin upeita vaatteita! :3 Ku kesällä esittelit sen sun maksimekon ni oli munkin pakko lähtee ettimään itelleni maksimekko, kun tajusin et kui kiva vaate se onkaa! (ennen olin jostai syystä vihannu niitä :D) Mutta toi hattu on upee, se sopii sulle ja varmasti monet muutki hatut sopis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Aina mukava kuulla, jos antaa muille edes vähän inspiraatiota <3

      Poista
  9. Oi miten hyvin toi hattu sopiikin sulle! :-) Aivan ihania talvikuvia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Nelli <3 Nyt ulkona on niin upean näköistä, että saisi vaikka kuinka paljon kauniita kuvia :)

      Poista