maanantai 17. marraskuuta 2014

Beige rakkaus

Olipas mukava viikonloppu, joka tosin meni jälleen kerran hurjalla vauhdilla. Taisi viime viikko olla hieman rankka, kun perjantaina työpäivän jälkeen pesin pyykkiä ilman pyykinpesuainetta ja lauantaina lähdin viemään Artolle töihin buranaa ja huulirasvaa, mutta perillä tajusin, että enhän minä mitään ollut mukaan ottanut. Ei muuta kuin uutta reissua tekemään. Eilinen sujui ilman mokailuja, kun kävimm Arton serkun synttäreillä. Oli aivan ihanaa päästä taas touhuamaan kummipojan kanssa ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen. Kohta pikku herra täyttääkin jo kolme vuotta ja joka kerta tuntuu siltä, että kyläilemässä käydessä Joonas on entistä touhkkaampi ja puheliaampi. On niin suloista kuinka toinen oli kovasti odottanut meitä ja oli innokkaana puuhaamassa meidän kanssa kaikenlaista, että juuri ja juuri sai kahvipöydässä istuttua. 

 

Takki H&M // Paita Kirppari (Cubus) // Farkut Cubus // Kengät Kirppari (H&M) // Laukku Gina Tricot // Huivi Cubus

Jokunen aika sitten ihastelin h&m:ssä aivan ihanaa takkia, mutta jätin sen suosiolla roikkumaan henkariin katsastettuani hintalappua. Talven kynnyksellä 70 euroa takista (olkoon se sitten kuinka upea hyvänsä) tuntui järkyttävältä summalta, joten unohdin takin suosiolla. Viime viikolla bongasin tämän kaunokaisen puoleen hintaan ja kiirehdin sovituskoppiin sen kanssa ja ai että ihastuin siihen entistä enemmän! Ennen olen ollut kenkä- ja laukkuhullu, mutta tämän vuoden puolella tämä hulluus on laajentunut selvästi myös takkeihin, kun pelkästään syksyn aikana olen ostanut tämän takin lisäksi kaksi muutakin välikausitakkia ja nämä kaikki takit ovat kyllä kaikki aivan ihastuttavia ♥

Uskaltauduin kyläilyreissulle heittämään talvitakin nurkkaan ja laittamaan uutukaisen päälle. Halusin saada takin ikuistettua, joten asukuvat jäävät hieman yksipuolisiksi, mutta eipä tuo eilinen farkut ja t-paita tyyli ole kovin kummoinen. Mutta on se vaan niin kaunis ja ryhdikäs takki!  
Mitäs te pidätte siitä?
-Ellanoora
 

32 kommenttia :

  1. Oij Vitsi toi takki sopii sulle täydellisesti <3!

    VastaaPoista
  2. Mä ostin saman takin H&M:n alesta :)

    VastaaPoista
  3. en tiedä miten aina päädyn sun blogiin mutta nyt tällä kertaa oli pakko liittyy lukijaksi! :) aina ihastelen näitä sun kuvia, tosi mielenkiintoinen blogi muutenkin ♥

    VastaaPoista
  4. Hyvä löytö alesta!! :) ja toi huivi sopii ihan täydellisesti tohon !

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana takki sopii sulle tosi hyvin!

    VastaaPoista
  6. Ihana takki! Muutenkin kiva blogi, mutta mua vaan häiritsee, että teksti menee ns. yli kuvien :)
    http://jennicarita.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aa no enpä oo tuollaiseen osannut kiinnittää huomiota :D

      Poista
  7. toi takki sopii sulle kyllä niin hyvin! :)

    VastaaPoista
  8. Mä oon kuolannut samaa takkia todella monta kertaa mutta ikinä ei ollut kokojani hyllyssä< Mua harmittaa älyttömästi.. Mutta aivan ihana ja sopii sulle todella kauniisti, kyllä kelpaa kyseinen takki yllä kävellä;) Ihana sinä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti jostain vielä löytyy sun kokoa! :/ Tuo on niin ärsyttävää, mutta kun koot on loppu.. Mutta kiitos paljon toinen ihana <3

      Poista
  9. ooo ihana takki! <3 sopii hyvin sulle :)

    ♥Jenny(jennyjanette.blogspot.fi)

    VastaaPoista
  10. On kyllä nätti takki! :) Pitäis itseki hankkia joku vaaleampi takki..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Juu itsekin ostin tuon osittain sen takia ettei aina olisi sitä tummaa takkia tai yläoaaa..

      Poista
  11. Upea takki!♥
    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. hei nää kuvat on hollolasta? asuuko joku sun tuttu tossa talossa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tunnistettu :D Juu sukulaisia asuu tuossa talossa.

      Poista
  13. Ooi, onpa ihana tää sunki takki! Ja oot tosi kaunis :)

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana takki! :) ♥ Sorppa, täällä on yks erittäin huonosti muiden blogeja viime aikoina lukenut sekä omaa blogia ylläpitänyt! Mutta tää sun blogisi vaan paranee päivä päivältä! :)
    Mut jos vinkkiä haluat, miten saat yhtenäisyyttä tähän ulkoasuun, laita kuvat ja teksti samanlevyisiksi! eli tässä tapauksessa kavenna teksiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Henna ja aivan ihana kuulla <3 Juu kiitos vinkistä, tuo kyllä pitäisi saada muutettua :)

      Poista
  15. Wonderful outfit!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista
  16. Toi takki näyttä todella upealta sun päällä, vaikka henkilökohtasesti en osaa tykätä pitkistä vaaleista takeista. Mielikuvana ne on tosi tätimäisiä ja huonosti istuvia (vääränlainen malli), mutta toi sun yksilö näyttää jopa mun silmissä kivalta ja sun päällä se näyttää tosi hyvältä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Tiedän tunteen, kun jonkun toisen päällä jokin vaate tai asuste näyttää tosi kivalta vaikka muuten ei itse sellaisesta pidäkään :)

      Poista