sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Colour of the day: Brown


Villapaita JC // Farkut Bershka // Kengät Pull & Bear // Laukku Seppälä // Kaulakoru Gina Tricot

Eilen olin entisten luokkakavereiden kanssa vaihtamassa kuulumisia Amarillossa hyvän ruuan parissa, jonka jälkeen lähdin Arton ja parin kaverin kanssa hieman juhlimaan. Kotiin tultiin jo reilusti ennen pillkua, mutta oli kyllä todella mukava ilta ihanien ihmisten parissa. Samantien kotiin päästyä ja itseni yökuntoon saatua simahdin sänkyyn enkä edes herännyt, kun kaveri yritti soitella. Yleensä herään pienempäänkin ääneen, mutta tällä kertaa nukuin kuin tukki pitkän työviikon jälkeen.

Aamulla oli ihana nukkua pitkään, kun Oliviallakaan ei ollut kiirettä pihalle ja lopulta Arto hoiti aamulenkin, joten sain nauttia sunnuntaista makoillen pitkään sängyssä. Päivä jatkui netflixiä tuijotellen peiton alta sekä pizzaa syöden ja olinkin jo aivan varma, että koko sunnuntai jatkuisi laiskoissa merkeissä, mutta päätimmekin ottaa autoa lainaan ja lähteä moikkaamaan kummipoikaa monen viikon tauon jälkeen. Ei muuta kuin vaatteet päälle, Olivia mukaan ja kahvittelemaan kummipojan luokse (ja nauttimaan niin herkullisista tuoreista pullista).

Sunnuntai sai siis mukavan käänteen ja päälle valikoitui erittäin syksyinen asu, niin värien kuin vaatteidenkin puolesta. Tässä asussa itse asiassa esiintyykin kaksi aivan uutukaista asiaa, nimittäin kivat ruskeat farkut ja nuo aivan ihanat tikkitennarit hieman korkeammalla pohjalla, jotka on molemmat ostettu viime viikonlopun Tallinnan reissulla. Ostin nuo samaiset farkut myös oranssinpunaisena ja vasta kotona huomasin, että molemmissa farkuissa saumojen kohdalla väriä ei ole, vaan ne on valkoiset. Ihan niinkuin niihin ei vain ole tarttunut väriä. Eikä siis johdu mistään venymisestä, koska toisia farkkuja en edes ollut laittanut jalkaan. Eihän tuolle mitään mahda, vaikka kurja juttu onkin, mutta onneksi tuo ei nyt ihan hirveästi haittaa. 

Olen havitellut ruskeita farkkuja jo varmaan parin vuoden ajan, mutta ruskea on sellainen väri, että sovituskopissa luovun ostoaikeista samantien, koska aina ne näyttävät siltä, että housuja ei edes olisi jalassa. Nämä ovat kumminkin sävyltään todella kivat, eikä (ainakaan ihan hirveästi) näytä siltä, että pöksyt olisi jäänyt kotiin. Tennarit taas olivat rakkautta ensisilmäyksellä, kun kauppaan sisään asutessa bongasin ne mallinuken jalassa. Tykkään tämän kokonaisuuden värityksestä ja muutenkin koko asusta kovasti. Se oli juuri sopiva kahvitteluhetkeen ja pihallakin pärjäsi villapaidan ansiosta ilman takkia aivan loistavasti. Tänään oli niin kaunis ja lämmin syyspäivä!

Mitä te pidätte tästä syksyisestä asusta? Entä oletteko yhtä haltioissanne uusista tennareistani kuin minä olen? Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle! ♥
-Ellanoora

7 kommenttia :

  1. Voi vitsi noi tennarit ovat ihanat! Kuten myös kokonaisuuskin, kuten sinäkin sanoit niin asun väritys on ihana:3 Lämpimät ja kauniit syyspäivät ovat parhainta aikaa, kun voi tosiaan pukeutua tällaisiin ihaniin syyskokonaisuuksiin. Neuleet pääsee esille kun takkia ei tarvi vielä heittää niskaan:)

    VastaaPoista
  2. Ooh ihan täydellinen asu ja etenkin noi kengät..!! ♥

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana syksyinen asukokonaisuus! Nuo kengät on ihan hirmu suloiset! :)

    http://iinaneloa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. ihana asu ♥ ruskeista housuista täälläkin haaveillaan, harmi ettei beshkaa ole suomessa (kai) sillä noi näyttää tosi kivoilta :-) myös laukku pisti positiivisesti silmään, ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ei ole Bershkaa Suomessa, mutta se olisi aivan mahtavaa saada tänne!

      Poista