torstai 31. lokakuuta 2013

At the moment

Tässä odottelen Artoa kotiin töistä. Herralla on tänään nimpparit ja pöydällä odottaa pieni lahja sekä vähän herkkuja, jos vielä jaksettaisiin katsoa leffa, vaikka kummalakin on pitkä päivä takana ja Artollakin aikainen herätys huomenna. Tässä odotellessa fiilistelen samalla meidän täysin valmista olkkaria ja ihastelen työpöytääni. Tänään käytiin tosiaankin serkkuni Eevin kanssa Ikeassa ja kaikkea ihanaa sieltä tarttui kotiin mukaan. Olkkariin ostin verhot, sohvapöydän, työtuolin ja kaikkea pientä kivaa kuten kynttilöitä, meikkipelin, tauluja ja sen sellaista. Onnistunut reissu oli! Tässä teille pieniä sneak peak -kuvia olkkarista. Ai että tykkään tästä niin paljon! Todella kotoisa ja juuri mun mieleen :)



Arto pamahti juuri kotia ja meinasin saada sydänkohtauksen, kun näin Arton. Olin täysin unohtanut, että niillä oli halloween-juhlat töissä ja pukupakko tottakai. Arto oli täysin mustissa vaatteissa ja kasvot oli maalattu luurangoksi, eli valkoinen naama, mutta silmänympärykset ja suu mustina. Lisäksi Arto kävi tänään parturissa ja nyt vasta näin hänet tänään ensimmäistä kertaa, joten hiukset oli aivan uudet minulle. Pakko sanoa, että tuo herra näyttää oikeasti pelottavalta :D

Mutta nyt katsomaan leffaa! Kivaa iltaa myös sinne ruudun toiselle puolelle :)
-Ellanoora

16 kommenttia :

  1. Me wants kandy now. Sinulla on kaunis koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, eikö mistään löydy herkkuja lähettyviltä? Mutta kiitoksia ;)

      Poista
  2. Tosi kivoja juttuja! Tykkään tuosta ensimmäisen kuvan kynttiläasetelmasta ja tuo työpöytä on kans todella hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Ite tykkään myös molemmista kovasti!

      Poista
  3. Ihanalta näyttää teillä kotona :)

    VastaaPoista
  4. Aivan mieletön postaus :) Tykkään tosta sisustuksesta ja olen noita samoja tauluja ihaillut IKEAssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Nuo taulut on kyllä todella kivoja :)

      Poista
  5. Hehee, meiltäki löytyy tommonen ikean lautanen, joten kiitti inspiksestä, miten voi laittaa kivasti herkkuja :DD

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis sisustus, ihanan tunnelmallinen! Ja kynttilät <3

    http://heavenonearth-juuuli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunista ja tunnelmallista :)

    VastaaPoista
  8. Eevi teki mullekkin tollasen samanlaisen, mikskä tota nyt voi sanoa ''ovi riipus'' :D

    VastaaPoista