torstai 25. heinäkuuta 2013

Arkimeikkini vaiheittain

 
Nyt näette jotain aivan ennennäkemätöntä blogissani, nimittäin mekkipostauksen arkimeikistäni. Tai no oikeastaan tämä meikki menee minulla niin arkena kuin juhlanakin. Välillä juhliin mennessä olen niinkin ahkera, että sipaisen jotain luomiväriä hutiloiden luomiin, mutta sanotaan, että lähes aina meikkini näyttää tältä.

En ole huippumeikkaaja, en todellakaan, vaan oikeastaan päinvastoin. Olen laiska ja huono meikkaaja :D Tämän erittäin yksinkertaisen meikin väsäämiseen minulla saattaa mennä aamuisin jopa puoli tuntia. Toiset käyttää aamulla aikansa torkuttamiseen, kun taas minä järjettömän hitaaseen meikkaamiseen ja peilin edessä istumiseen.

Onnistuin muuten osan kuvista ottamaan vaakasuunnassa ja osan pystyssä, enkä saa pysty- ja vaakakuvia saman levyisiksi, joten siksi osassa kaksi pärstäkuvaa vierekkäin ja osassa vain yksi kuva, pahoitteluni.


Tässä lähtötilanne, yritin hymyillä teille nätisti. Nenä on varsinkin kesällä punainen ja muutenkin koko naama punoittaa nätisti. Kesällä on tullut myös muutamia näppyjä otsaan ja kulmakarvoja tuskin näkee, vaikka kyllä ne siellä on. Olen lisännyt tähän kuvaan vain valaistusta, muuten ei muokattu ollenkaan. 




Meikkivoiteen jälkeen. Ero on jo aika huomattava, vaikka en olekaan mikään meikkivoiteen suurin kuluttuja.


Kulmakynän kanssa on suurimmat hankaluudet ja sen kanssa tuhrautuu eniten aikaa. Tahtoisin kovasti mennä jonnekin värjäyttämään kulmani, jottei joka aamu tarvitsisi säätää kulmakynän kanssa, mutta kulmien värjäyttämistä en ole vain saanut aikaiseksi. Monena päivänä olen erään kauneushoitolan edessä nähnyt kyltin, jossa olisi tarjouksessa kulmien ja ripsien värjäys. Voisi ottaa ajan varaamisen seuraavaksi projektiksi.



Kajaalia käytän ylhäällä sekä osittain alhaalla. Meikki melkein valmis!
Aina välillä käyn lueskelemassa joitain ihania meikki blogeja ja näissä blogeissa kadehdin niitä upeita luomivärejä. Ehkä se harjoitus tekisi tässäkin asiassa mestarin :D Jos jotain luomiväriä käytän, niin se on vaaleaa tai juhlimaan lähtiessä harmaata/mustaa/hopeaa.


Ja meikki valmiina! Ripsarista sen verran, että olen aina tykännyt käyttää vedenkestävää ripsara, koska se lähtee pois vasta siinä vaiheessa, kun itse tahtoo. Yksi kriteeri ripsareilleni on myös iso harja, koska ripseni ovat sen verran paksut ja pitkät, että pienellä harjalla laittaminen on tuskallista ja yli puolet ripsistä jäisi ilman väriä.

Mitäs ajatuksia tämä postaus herätti?
-Ellanoora

21 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, olisihan se kiva tehdä upeita arkimeikkejä, mutta se vaatisi aikaa ja harjoittelua :D

      Poista
  2. mun mielestä sä oot hyvä meikkaaja , et tee meikistä liian näyttävää, toi on just tommone kiva :) ja oot ihan super kaunis ♥

    VastaaPoista
  3. Vaikka meikki on aika simppeli, niin muutos on kyllä huomattava. Tämä todistaa hyvin sen, ettei aina tarvita hurjaa pakkelikerrosta. Tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä postaus! Tälläsii on aina niin kiva lukee :)

    VastaaPoista
  5. sun meikki on hirmu kiva! :-) ja ihastuin myös tohon banneriin, jotenkin ihanan raikas.

    http://janninamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Ah, mä lukeudun kans siihen kastiin joka ei niin millään osaa/vaivaudu/opi meikkaamaan mitenkään erikoisemmin :--D aina sama perusmeikki, olipa sitten arki tai juhla, pitäisi varmaan ryhdistäytyä oppimaan uutta. Mut hei, supernätit rajaukset, toi silmämeikki sopii sulle tosi hyvin :>

    http://aivopesu.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. kerranki joku, joka tekee luonnolliset kulmat! tuon verran meikkii sopii sulle ja oot hyvä meikkaamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva kuulla että ne kelpaa ;) Ja kiitos paljon!

      Poista
  8. Voiettä ku sä oot erinäkönen meikillä ja ilman! Mutta kaunis oot! :-)
    http://pinjantattimaailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Ella sä oot niin hauska....tuli hyvä mieli....mutta nättihän sä oot meikattuna ja ilmankin....harva uskaltaa/kehtaa näyttäytyä ilman meikkiä, pisteet sulle !

    VastaaPoista
  10. Sun blogi vaikuttaa tosi kivalta ! ;-) Taidanpa liittyy lukijaks. Ja oot tosi nätti c:

    VastaaPoista
  11. Ootpas kaunis, ja kiva postaus! :-) Mun mielestä sulle sopis ehkä vaan pelkkä ripsari, tai ainakin luulisin:) (kajaalinkin kanssa näyttää kyllä tosi kivalta:))

    xoxo-jessika.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon :) Juu ja aina en jaksakaan laittaa kajaalia!

      Poista