maanantai 27. lokakuuta 2014

Syyslomani

Syysloma oli juuri sitä mitä olin kovasti kaivannut  ja oikeastaan voisin sanoa, että parempaa syyslomaa en olisi voinut toivoa. Sain rentoutua, nukkua pitkään, olla perheen kanssa, viettää aikaa Arton kanssa, nähdä kavereita ja tehdä kaikke mukavaa. Ainoastaan vaatehuoneen siivous oli ainoa homma, joka jäi tekemättä ja se hieman harmittaa, mutta enköhän vielä toistaiseksi löydä sieltä kaiken tarvitsemani. Tässä teille muutamia kuvia syyslomaviikolta sekä jokaiselta päivältä pieni tekstinpätkä mitä tuona päivänä tapahtui.



PERJANTAI Loma alkoi tyypillisen alkavan viikonlopun tapaan. Päätin pyörähtää kaupungilla ja reissussa tuli kasvatettua housukokoelmaa kahdilla farkuilla ja ihanilla kukkapöksyillä. Ilta meni sohvalla oleillen ja Oliviaa rapsutellen, kun telkusta tuli Vain elämää. Loma alkoi siis oikein mukavissa ja leppoisissa merkeissä.

LAUANTAI Lauantai olikin paljon touhukkaampi kuin perjantai. Aamulla siivoilin kotia nätimpään kuntoon, jonka jälkeen meillä oli Arton kanssa ohjelmassa operaatio Olivian peseminen. Neidistä tulikin jälleen ihanan pörröinen ja pehmeä ♥ Iltapäivällä veimme Olivian äidilleni yökylään ensimmäistä kertaa ja me suuntasimme Espooseen kavereiden tupareihin. Ilta sujui mukavissa merkeissä ja Aliasta tuli pelattua pitkästä aikaa oikein hyvällä menestyksellä! Meidän kaveriporukka asustaa nykyään kokonaan tuolla pääkaupunkiseudulla, joten oli ihanaa nähdä näitä ihmisiä taas koko porukan voimin.

SUNNUNTAI  I love me -messut olivat sunnuntaina ohjelmassa, jonne lähdin serkkuni sekä serkun äidin kanssa, kun Arto jäi viettämään rennompaa sunnuntaita kavereiden luokse. Lähemmäs viisi tuntia tuli kierreltyä messualuetta ja mukaan lähti kolme kynsilakkaa, laukku sekä kahdet kengät. Ostoslistallani oli muutenkin uudet talvikengät, joten oli mukavaa tehdä edullisia löytöjä messuilta. Iltapäivällä oli taas aika suunnata kotia kohti ja hakea Olivia takaisin kotiin.

MAANANTAI Aluksi maanantaille ei ollut sen suurempia suunnitelmia, mutta lähdinkin Olivian kanssa pikkusiskoni seuraksi, kun äiti oli töissä. Oli mukavaa viettää pikkusiskon kanssa aikaa leipoen pätkismuffinsseja sekä katsoen Frozenia. Loppu päivä menikin siinä, kun päätin vielä lähteä katsomaan pikkusiskon ratsastusta, kun viimeisimmästä kerrasta on jo aikaa. On se mukavaa katsella, kun toinen on niin taitava ja innoissaan siitä mitä tekee!


TIISTAI Kalenteri näytti tyhjää, joten omistin päivän löhöilylle, jota olin niin kovasti kaivannut. Aamulla nukuin pitkään, katselin telkkaria, nukuin päikkärit, pesin pyykkiä ja tein muuta pientä siivoilua. Juuri tällaista rentoa päivää kotona olinkin ikävöinyt! Tietenkin päivää piristi myös pitkät lenkit Olivian kanssa.

KESKIVIIKKO Aamulla suuntasin innokkaana ripsihuoltoon, jossa minulle taiteiltiin jälleen aivan upeat räpsyttimet ♥ Huollon jälkeen suuntasin kaverin kanssa katsastamaan ajan kanssa kauppakeskus Karisman kauppoja ja erityisesti BikBokin tarjontaa, kun viime kerralla Karismassa käydessä oli BikBokin avajaiset ja koko putiikki oli ihan tukossa. Reissusta ei kumminkaan lähtenyt itselle matkaan mitään muuta kuin huulipuna, mutta kerrankin näin!

TORSTAI Aamulla lähdin taas Olivian kanssa pikkusiskon seuraksi. Tällä kertaa herkuttelimme itsetehdyllä kanasalaatilla sekä taiteilimme syksyn ensimmäiset joulutortut, nam! Iltapäivällä kävin myös pitkästä aikaa Lanttilassa (kirpparilla) ja vaikka sovitinkin suuren kasan vaatteita, niin mukaan lähti teepusseille tarkoitettu rasia sekä True Bloodin 1-3 kaudet. Nyt tiedän mitä telkkarista katsellaan iltaisin!

PERJANTAI Koko syysloman olen nukkunut pidempään kuin normaaliaamuina, mutta perjantaina tuli nukuttua superpitkään. Aamu oli ihana, kun Artokin meni vasta myöhempään töihin, joten meillä oli yhteinen pitkäaamu. Rennon aamun jälkeen lähdin äidin, pikkusiskon sekä koirien kanssa koirapuistoon, joka oli ensimmäinen kerta Olivialle. Oli ihanaa katsella, kun Olivia pinkoi innoissaan kovaa vauhtia ympäri aluetta! Kyllä koirapuistoon suunnataan ehdottomasti uudemmankin kerran :) Kotiin päästyä Olivia simahti heti ja hetken kotona oltua lähdin talvitakin metsästykseen, mutta hyvää takkia ei lähtenyt matkaan. Kotiin palasin ruokakassin kanssa ja ilta tuli vietettyä rennosti kotona blogin sekä telkkarin ääressä ja Arton kotiudutta herraa odotti iltapala valmiina.


LAUANTAI Ohjelmaa oli koko päivälle, mutta onneksi sai taas nukkua pitkät ja hyvät yöunet. Oltiin jo aikaisemmin puhuttu, että syyslomalla menemme perheen tyttöjen kanssa katsomaan Muumit Rivieralla -elokuvaa. Me kaikki olemme suuria muumifanieja ja tykkäsimme leffasta kovasti! Leffan jälkeen lähdin Arton kanssa kaupan kautta Arton mummin synttäreikahveille ja kahvittelun jälkeen kävimme vielä kahdestaan syömässä, kun nälkä kerkesi taas yllättämään. Ilta menikin blogia ahkerasti näpytellen!
  
SUNNUNTAI Aamulla lähdin äidin, pikkusiskojen sekä koirien kanssa käymään mummilla ja papalla Sysmässä. Oli mukavaa käydä siellä taas pienen tauon jälkeen ja istua valmiiseen ruokapöytään syömään mummin herkullisia ruokia. Kotiuduttiin sieltä suht ajoissa ja loppu päivä menikin perinteiseen sunnuntain tyyliin, eli Arton kanssa jatkoimme True Blood maratonia sekä nälän jälleen iskiessä tilasimme pizzaa. Oli oikein mukava lopetus syyslomalle!

Sellainen rauhallinen ja mukava syysloma minulla. Nyt jaksaa taas tehdä töitä :)
-Ellanoora

5 kommenttia :

  1. oii tosi kiva postaus ja ihania kuvia<3 mukavan kuuloinen syysloma kertakaikkisesti, miekin toivon jo et pääsisin lomaileen, noh jouluna sitten ja enskesänä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Itse menen joululomaksi entiselle työpaikalle töihin, joten silloin ei lomailla kuin ihan muutamia päiviä :D Mutta tämän loman avulla kyllä (toivottavasti) jaksaa painaa töitä vaikka vähän pidempääkin!

      Poista
  2. Vau tosi hauska postaus idea ja kuvat ovat kyllä kauniita ♥ Kuten aina ;) Voi kun itselläkin olisi tuon pituinen syysloma, ihanaa että oot ssaanut rentoutua ja olla menossa rennolla meiningillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata! Kyllä tällaiset lomat on harvinaista herkkua :)

      Poista