maanantai 2. syyskuuta 2013

Voimauttava valokuvaus part 2

Tänään Taru toimi henkilökohtaisena valokuvaajanani, jotta sain otettua viimeiset voimauttavan valokuvauksen kuvat. Lisää tästä hommasta voit lukea vaikka tästä postauksesta. Kävimme eräällä rannalla ottamassa ensimmäiset kuvat ja sen jälkeen suuntasimme metsään. Kuvia tuli noin 1700 ja voin sanoa, että pientä valinnan vaikeutta oli, kun valitsin kuvia tähän postaukseen. Teen vielä joku toinen päivä oman postauksen metsässä otetuista kuvista, eli tässä postauksessa keskitytään rannalla otettuihin kuviin.


Alusta alkaen oli selvää, että yhdet kuvat tahdon rannalla mekko päällä. Pari iltaa sitten keksin, että tahdon ottaa yo-mekkoni uudestaan käyttöön ja laittaa sen näihin kuviin päälle. Ajattelin, että sininen järvi ja sininen monikerroksinen mekko sopisi hienosti yhteen ja oikeassa olin! Onneksi aurinko paistoi ja oli lämmin ilma, niin ei haitannut yhtään hyppiä ilman kenkiä. Vesikin oli yllättävän lämmintä ja olisi tehnyt mieli pulahtaa uimaan, mutta jätin sen kumminkin tekemättä.

Pelkäsin tosissani näiden kuvien puolesta, koska tämä tehtävä oli sellainen, johon halusin panostaa kunnolla. Pelkäsin, että aika ei riitä, en saa kameraa mistään (oma kamera edelleenkin huollossa, kohta ollut jo kuukauden verran), tulen kipeäksi ja vaikka mitä muuta, mutta onneksi kaikki kääntyi parhain päin. Aurinko paistoi, oli lämmintä, oli hyvä valokuvaaja sekä keksimme erittäin hyvät kuvauspaikat.

 
Todettiin Tarun kanssa, että tällaisia kunnon kuvauksia pitäisi tehdä useammin, kun ennen vanhaan me otimme kuvia todella paljon. Olen kyllä näistä kuvista todella innoissani ja odotinkin näiltä paljon, mutta vielä enemmän olen innoissani metsässä otetuista kuvista, koska ne onnistuivat ainakin omasta mielestäni erityisen hyvin!

Nyt kaivataankin teidän mielipidettä, koska näistäkin kuvista pitäisi muutama valita lopullisiksi versioiksi. Eli mitä mieltä olette näistä kuvista ja mitkä ovat suosikkinne? :)
-Ellanoora 

 
 

16 kommenttia :

  1. toosi hienoja kuvia ja oot tosi kaunis! upeee mekko :)

    VastaaPoista
  2. Oot tosi kaunis ja kivoja kuvia(:

    VastaaPoista
  3. Oot toosi kaunis, kiva blogi ja ihania kuvia kaikki!(:

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja upee mekko! :)

    VastaaPoista
  5. Kuvat 1 ja 2 on mun mielestä tosi hyviä :) ja nro 3 ...ööö on ei ehkä niin hyvä... nro 4 on taas tosi hyvä !!! 5. 6. 7 ja 8 on AIVAN ihania <3 ja 9. on ...ihan kiva... ja tuo vika ...onko se sama ku nro 2 ? mut se on kyl tosi hyvä ! Saitko mitää selkoo ; D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mielipiteestä! :) Ja juu, huomasin aamulla, että samat kuvat tuli vahingossa laitettua :/

      Poista
  6. Aivan täydellisiä kuvia! Oot niin kaunis! Tokavika on munmielestä paras :-)

    VastaaPoista
  7. Horisontti on vähän vinossa suurimmassa osassa kuvista, mutta muuten tosi kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ite en oo tuollaista asiaa osannut ajatella, mutta hyvä huomio :D Kiitos!

      Poista
  8. vau! törkeen upeita kuvia ja aivan ihana tuo mekko :)

    http://jct-bloggercom.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Ooi tää siun blogi on aivan ihana! :3 Kaunis oot!

    VastaaPoista