torstai 4. elokuuta 2016

Black maxidress


Mekko Lidl // Kengät DinSko // Aurinkolasit Gina Tricot // Korut H&M

Minulla on ollut koko kesän ajan ostoslistalla musta t-paitahihainen maksimekko, jossa on lantion kohdalla kiristys sekä toiveissa oli myös helmasta löytyvä halkio. Vasta näin elokuun alussa Kuopion reissultani löytyi täsmälleen kuvailemani kaltainen mekko, ei tosin sellaisesta kaupasta mistä yleensä vaatteeni ostan. Tämä mekko lähti nimittäin matkaani Lidlistä huimaan yhdeksän euron hintaan! Oli kyllä hyvä, mutta hieman erilainen löytö tämä :D Mekko istuu todella kivasti päälle, on mukava päällä ja on muutenkin juuri sellainen kuin tahdoinkin. Näin ensimmäisellä käyttökerralla mekkoon yhdistyi simppelisti mustat niittikengät sekä uutukaiset korut H&M:ltä, joiden makutuomarina toimi ihastuttava Viivi.

Olin tosiaankin alkuviikon Kuopiossa ystäväni luona, jonka kanssa olemme olleet koko ala- ja yläasteen samalla luokalla. Hän on asunut Kuopiossa jo kolmisen vuotta, mutta nyt vasta sain aikaiseksi matkata sinne kyläilemään. Kävimme kuvailemassa suloisia raskauskuvia, jotka minä sain kunnian kuvata ja muuten aika kului rennoissa merkeissä Kuopioon tutustuen. Kuopiosta löytyy myös pari upeaa blogituttua, jotka kerkesin onnekseni näkemään. Tiistaina näin tosiaankin niin ihanaa Viiviä, joka on myös napsinut nämä kuvat ja seuraavana päivänä ennen lähtöäni tapasin upean Katan. Viiviin törmäsin heinäkuun alussa hyvin pikaisesti Summer Up:ssa ja tuolloin kerkesimme vaihtaa muutaman sanasen. Nyt siis näin kummatkin neidit kunnolla ensimmäistä kertaa, mutta tuntuu, että olisimme tunteneet toisemme jo kauemminkin. Oli hauskaa, luontevaa ja todella mukavaa viettää aikaa kummankin naisen kanssa ♥

Kuopion reissu oli siis oikein onnistunut eikä varmastikaan jäänyt viimeiseksi visiitiksi! Tykästyin muutenkin kovasti suloiseen Kuopioon ja innolla odottelen seuraavaa reissua. Syksyllä syntyy kummityttöni, joten silloin viimeistään on erityisen hyvä syy tehdä matka sinne, ihanaa ♥ 
-Ellanoora

14 kommenttia :

  1. Ihana mekko ja asu muutenkin! <3 Lidlistä on alkanut nykyään löytymään vaikka ja mitä, meinasin itse ostaa sieltä ihanan uimapuvun, mutta koot olivat loppuneet..
    jasmintuomi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤ Mahtavaa, että löytöjä voi tehdä ihan tavallisesta ruokakaupasta :D

      Poista
  2. Upea mekko ja tosiaan aika yllättävästä kaupasta. Tuollaiset löydöt onkin sitten arvokkaita;) Ja nää kuvat on upeita hei, mitä sä oikein höpötit kun nähtiin! ♥ Ihanasti oot kirjoitellut meistä Kuoion typyistä. Luontevaa tosiaan oli kaikki ja tuntui kun ois tunnettu pitkään ja nähty nyt ns. pitkästä aikaa! :'D Toivottavasti pian päästäisiin näkemään uudelleen, Jyväskylä vinkvink;) Sä oot IHANA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanuus ❤ Oli ihan superia nähdä teitä ja innolla odotan Jyväskylän reissua ;)

      Poista
  3. Siis sähän olet upea näissä kuvissa, ihan turhaan höpötit huonosta kuvauspäivästä höpsö! ♥ Ja mekko on oikein hyvä löytö, pitäiskö mun nyt kiiruhtaa lidliin hakemaan omani :D Oli kyllä ihana nähdä nyt kunnolla sinua, ja tuntui kyllä että oltaisi tunnettu jo vuodet! :D Mutta pitää kyllä nähdä uudestaankin, oot huippu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä huippukuvaajalle ❤ Sun kanssa oli niin kiva kuvailla :) Lidlissä oli yksi toinenkin ihana maksimekko ja mietin että pitäiskö hakea :D

      Poista
  4. Upeet kuvat ja noi aurinkolasit on ihan supermageeet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤ Nuo lasit on mun suosikit tällä hetkellä!

      Poista
  5. Olen himoinnut samanlaista maksimekkoa koko kesän, mutta en ole sellaista sitten ostanut enkä oikeastaan edes ettinyt eli ensi vuonna sitten ;) Ja se on aika jännä/samaan aikaan kiva miten Lidlistä löytyy nykyisin vaatteita! Sinänsä jopa yllättävää :D Sekä olen bongannut parista blogeista tosi kauniita kelloja, mitkä on myös Lidlistä ostettuja :D Kuopio on kuulemma tosi ihana paikka kesällä ja pitäisi itsekin siellä päästä käymään :)) ps. hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! En tosiaankaan olisi uskonut löytäväni etsimääni vaatetta Lidlistä, mutta toivottavasti sinäkin löydät ensi kesäksi tahtomasi :) Ja voin kyllä lämpimästi suositella Kuopiota! Ihanaa viikonloppua myös sulle ❤

      Poista
  6. Tosi onnistuneita kuvia, ihana mekko! Ois kyllä mukava käydä joskus Kuopiossa :)

    http://aliisa-m.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suuri kiitos näistä kuvista menee kumminkin kuvaajalle :) Ja voin kyllä lämpimästi suositella Kuopiossa käymistä!

      Poista