tiistai 1. syyskuuta 2015

Miten meni kesä?

Nyt kun koulut on alkanut ja elokuu on vaihtunut syyskuuksi, niin kesä taitaa olla virallisesti ohi. Onneksi elokuu oli kaunis sekä lämmin ja saimme edes hieman nauttia kunnollisista kesäsäistä. Lasten kanssa on ollut mukava viettää oppitunteja pihalla, kun lämpimät ilmat on hellinyt meitä ja onhan se mukavaa vaihtelua mennä ulos matikan tunnille harjoittelemaan lukusuoran käyttöä katuliiduilla maahan piirretyillä lukusuorilla tai pyöritellä kirjanmerkkejä käsityötunnilla auringossa istuen. Lapsetkin tykkää, kun ei tarvitse istua kuumana päivänä sisällä. Tänäänkin oli aivan ihanaa viettää ekaluokkalaisten leiripäivää Upilan leirikeskuksessa leikkien, touhuten ja ilmasta nauttien.

Kesän alussa tein postauksen, joka koski kesän 2015 suunnitelmia  (klik!) , joten nyt on hyvä hetki katsastaa, että kuinka tämä kesä oikein menikään. Toteutuiko kaikki suunnitelmat vai jäikö listasta monikin kohta tekemättä?

Summer up Oi että, tottakai tänäkin kesänä oli koettava Summer up! Mahtava meno, upea ilma ja huippuviikonloppu hyvässä seurassa ♥ Ensi kesää taas odotellessa! Olisi hauskaa lähteä ensi vuonna jonnekin toisillekin festareille, koska muita festareita en ole aikaisemmin kokenut. Summer up -postauksen voit lukea tästä.

Lontoo Heinäkuun viimeiselle viikolla kävimme Arton kanssa valtaamassa Lontoon. Kaupunki oli upea ja reissukuume ei kyllä tuolla reissulla päässyt laskemaan. Tahdon lähteä seuraavalla matkalle än yy tee nyt! Siitä kaikesta mitä teimme Lontoossa, voi käydä lukemassa täältä tai täältä.

Mökkeily Mökillä tuli oltua. Kerran. Yhden yön... Onhan se tyhjää parempi, mutta rakastan mökkeilyä, joten olisin toivonut, että mökkeilyä olisi ollut enemmänkin kesän aikana! Mökkireissu Arton ja Olivian kanssa oli kyllä ihana ja rentouttava ♥ No jos ensi kesänä olisi enemmän lomaa, niin ehkä mökille lähteminen onnistuisi paremmin! Tein mökkireissusta pienen postauksen ja se löytyy täältä.

Enonsaari Olimme siis viime keväänä luokkaretkellä Enonsaaressa parin luokan kanssa ja sain ajatuksen, että tuonne saareen olisi ihana lähteä viettämään päivää. Siellä voi uida, syödä eväitä, paistaa makkaraa, käydä ostamassa jätskiä, pelailla, kuvailla, silitellä eläimiä ja sen sellaista, mutta reissu jäi välistä. Pöh. Ensi kesänä voisi toteuttaa reissun ja ottaa vaikka kummipojan matkaan!

Terassit, piknikit, rantsu Terassilla tuli istuttua ehkä kerran tai kaksi, piknikeistä ja rannoista vain haaveilin... Talviturkin sentään heitin heinäkuun lopulla! No onneksi en koe menettäneeni paljoa, vaikka piknikki hyvässä seurassa kuulostaakin todella ihanalta tavalta viettää kesäistä päivää.

Herkuttelu Jäätelöä ja mansikoita, nam ♥ Niitä tuli syötyä tänä kesänä oikein mukavasti! Grilliruokaakin pariin otteeseen, mutta muutama lisäkerta olisi kyllä kelvannut. Olen kumminkin tyytyväinen tähän saaliiseen ja nyt on myös pakkanen täytetty mansikoilla ja mustikoilla.

Tallinna No ei lähdetty Tallinnaan. Seuraavan kerran Tallinna taitaa kutsua pikkujouluissa :D

Pitkät lenkit Kyllä vaan! Mikäs sen parempaa kuin lähteä aamulla pitkälle lenkille Olivian kanssa, kuulokkeet korvissa hyvää musiikkia kuunnellen ja kävellä kohti ihanaa Pikku-Veskua. Alkukesä oli sateinen, mutta uuden kodin takia tuli kumminkin tutkittua innokkaasti uusia lenkkimaisemia. Niinä ihanina aurinkoisina aamuina ja iltoina tulikin sitten tehtyä todella kivoja lenkkejä!

Ystävät Tottakai kavereita ja ystäviä tuli nähtyä, mutta työt ja aikataulujen sovittaminen aiheutti sen, että monet kaverit jäi näkemättä tai kaikki kivat suunnitelmat jäi toteuttamatta. Harmittaa kyllä todella paljon...

Juhliminen En tarkoittanut tällä kohdalla mitään ankaraa bilettämistä, vaan myöskin niitä hauskoja illanviettoja kavereiden kanssa muutamat ottaen. Kaksi kertaa taisin tämän kesän aikana käydä baarissa eikä siellä terassillakaan tosiaankaan pahemmin viihdytty. 

Valokuvaaminen Kuvia tuli onneksi napsittua, mutta niitäkin olisi voinut ottaa paljon enemmän!

Muutto Heinäkuun alussa muutimme uuteen ihanaan saunalliseen kaksioon ja koko ajan rakastun tähän asuntoon enemmän ja enemmän! En ole vieläkään saanut tehtyä postausta tästä asunnosta, koska kaikki on ollut niin kesken. Kävimme vasta viime viikonloppuna Ikeassa, edelleenkin muutama hankinta on ostoslistalla ja eilen illalla luovutin ja kävin käpi kaksi viimeistä muuttolaatikkoa, jotka oli Arton homma... Mutta kyllä se postaus tulee ihan lähiviikkoina! :)

Lukeminen Tämä kohta harmittaa minua ehkä kaikista eniten. Rakastan lukemista ja varsinkin loma-aikoina pyrin lukemaan mahdollisimman paljon. No kuinka monta kirjaa luin tämän kesän aikana? Nolla. Että mua ärsyttää... Kerran kävin kirjastossa, mutta mitään en lainannut. Mulla on hirveä ikävä kirjoja ja ajattelin korjata tämänkin vääryyden pian. Tahdon lukea syksyn aikana edes yhden kirjan kannesta kanteen!

Elämästä nauttiminen No mm.. En tiedä miten tähän vastaisin. Kesään mahtui monta mahtavaa hetkeä, mutta ei tämä ollut paras kesä. Töitä, sadetta ja stressaamista mahtui tähän kesään paljon. Toki oli niitä ihaniakin juttuja, mutta viime vuosi oli rankka ja kesäloman uupumisen kyllä huomasi.

Vaikka monta kohtaa jäi uupumaan, niin kesä 2015 oli hyvä kesä ♥ Olen onnellinen, että minulla oli kesätöitä tutussa ja ihanassa työpaikassa ja että sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni Lontoon reissusta. Myös muutto uuteen kotiin sai minut todella onnelliseksi! Nyt tulossa on pitkä ja ehkä jopa rankka syksy sekä alkutalvi kahden työn takia, mutta en usko, että tulen olemaan yhtä väsynyt kuin viime talvena. Nyt kun jaksan pusertaa vajaat neljä kuukautta, niin sitten jätän koulunkäynninavustajan työt, jatkan kaupassa työskentelyä oman jaksamisen mukaan ja alan valmistautumaan kevään pääsykoeurakkaan, jota odotan jo innolla! (hulluko?) Toivon niin kovasti, että vuoden päästä tähän aikaan olen aloittamassa unelmien opintoja luokanopettajaksi. Hassua, miten vuoden suunnitelmat on jo paketissa! 

Mutta miten meni teidän kesä? Mikä oli parasra kesässä 2015?
-Ellanoora
 

7 kommenttia :

  1. Vaikka muutama asia jäi listalta tekemättä niin olet silti saanut hyvin toteutettua erilaisia asioita ja hei laitetaan myös säiden piikkiin ettei kaikki toteutuneet ;D Mielestäni parasta kesässä oli kun sai rentoutua ja viettää paljon aikaa maalla rauhassa sekä pikkuveljen kanssa. Paljon tsemppiä tulevaan talveen! <3 Ps. Olen ollut joskus myös koulunkäyntiavustaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihastuttavasta kommentista! Ja ihan totta, säät kyllä vaikutti hieman ikävällä tavalla tähän kesään.. Oi että, sun kesän kohokohdat kuulostaa ihanilta ❤ Ja hauska kuulla! Se on mukavaa työtä :)

      Poista
  2. Paljon kyllä kerkesit toteutella joten eipä muutaman kohdan uupuminen haittaa! :) kivan kesän oot kyllä viettänyt ♡ kauhistuksella katselen omaa kesätekemis listaa, suurin osa varmasti uupuu jäiks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! :) Itseä se vaan harmittaa, että ei saanut toteutettua kaikkia kohtia... Onneksi kesä on aina kesä ja ainakin jollain tavalla varmasti ihana ❤

      Poista
  3. Ihania kuvia oot ainakin saanut kesän mittaan otettua !


    VastaaPoista
  4. Hyvinhän sä olet kerinnyt asioita kesän aikana tekemään ja eipä tuo muutaman uupuminen haittaa, jättääpä ensikesälle sitten jotain;) Ihan mahtava päästä nyt katsastamaan näitä listoja blogeissa, tosi hauskaa luettavaa ja pieni paluu sitten tähän menneeseen kesäänkin:3 Kuvat ihastuttaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla ja niinpä! Ite vaa oon niin pettynyt, kun ei pystynytkään toteuttamaan kaikkea :D Kiitos, munkin mielestä on mukava lukea näitä tällaisia postauksia muista blogeista :)

      Poista