torstai 10. syyskuuta 2015

Meidän koti

Nyt olisi vihdoin ja viimein meidän koti -postauksen aika! Eihän tässä uudessa kodissa olla asuttukaan kuin vasta reilu kaksi kuukautta... Joillekin (Artolle) tuo muuttolaatikoiden purkaminen voi vain olla hyvin hankalaa ja autottomina uusien huonekalujen hommaaminen voi viedä enemmän aikaa kuin toivoisi. Edelleenkin olisi tavaraa varastoon vietävänä ja vieläkin on muutama hankinta ostoslistalla, mutta nyt ollaan jo reippaasti voiton puolella, jeii!

Heinäkuun alussa minä, Arto ja Olivia muutimme keskustaan saunalliseen kaksioon ja rakastun tähän meidän kotiin päiväpäivältä yhä enemmän ja enemmän. Postauksia tähän uuteen kotiin liittyen löytyy täältä (klik!) (dc-fixillä uutta ilmettä keittiötasoihin) sekä tästä (klik!) (Uuden ja vanhan asunnon vertailua). 
Sauna, astianpesukone, suuret ikkunat ja leveät ikkunalaudat saa edelleenkin minut ihan superonnelliseksi ja uusien huonekalujen löytäessä paikoilleen voisin vain ihastella meidän kotia ♥ Tänään minun iskä kävi laittamassa hyllyt olkkarin seinään ja tekemässä pari muuta viimeistelyä, joten olin heti innoissani kameran kanssa ottamassa kuvia, koska nyt kaikki tärkeimmät huonekalut ovat paikallaan! En ole kovin tyytyväinen näihin kuviin, mutta menkööt!


Olohuone: Meidän olohuone ja keittiö on melkeinpä yhtä suurta tilaa, mutta käydään läpi ensin meidän kodin sydän. Olohuone on aivan ihana ja siellä tuleekin vietettyä kaikista eniten aikaa. Suuret ikkunat tuo kivasti valoa asuntoon ja ikkunalaudoilla on mukava istuskella ja katsella kadulle. Torista löytyi juuri oikeanlainen rahi, joka sopii sohvan kanssa täydellisesti yhteen ja se tuo lisää istumatilaa sekä peittää parit putket samalla oikein hyvin. Tv-taso on papan tekemä ja sopii meillä mainiosti. Väritykseltään olkkari on aikalailla mustavalkoinen, mutta ikkunaseinä tuo ruskealla sävyllään mukavasti lämpöä asuntoon.


Keittiö: Ruokapöytä on olkkarin puolella ja kuten jo hieman tuossa totesinkin, tykkään tämän asunnon pohjaratkaisusta kovasti! Keittiössä voisi toki olla hieman enemmän pöytätilaa, mutta ihan hyvin siinäkin mahtuu leipomaan ja tekemään ruokaa. Tasot on tosiaankin peitetty dc-fixillä ja linkkiä siihen postaukseen löytyy tuolta ylempää. Jos joku pohtii, että kuinka tuollainen konkantimuovi kestää, niin hienosti! Mitään jälkiä ei näy eikä ole lähtenyt pois mistään kohtaa, voin siis suositella lämpimästi. Ja tuota tiskikonetta voisin hehkuttaa loputtomiin. Kun on tiskannut kahden ihmisen tiskit kolme vuotta, niin tiskikone on kyllä pelastus ♥ Joskus tulevaisuudessa tahdon oikein suuren ruokapöydän, mutta tuo neljänhengen on nyt ihan riittävä.. Pöydän ja keittiön nurkkaan aion hommata jonkun kivan jalkalampun, koristetikkaat tai jonkun hyllykön. Saa nähdä mihin päädyn.


Makuuhuone: Meidän suuri ja niin ihana makuuhuone ♥ Ihan niinkuin olkkarissakin, niin myös makkarissa on suuret ikkunat leveillä ikkunalaudoilla. Takaseinässä on lattiasta kattoon ylletyvä vaatekaappi, joka on täyttä rakkautta, ah! Makkari on tosiaankin todella hyvän kokoinen, kun sinne mahtuu loistavasti 160 cm leveä sänky sekä lipasto ja lattialle jää vielä oikein hyvin tilaa. Toistaiseksi kaikkimeikit ja härpäkkeet on toisella ikkunalaudalla, mutta en tiedä onko tuo lopullinen paikka. Rakastan muuten tuota Vallilan mattoa! Hieman jännitin, että kuinka se käy tuonne huoneeseen, mutta se on ihan täydellinen ja sopii niin kivasti tuon päiväpeiton kanssa yhteen. Värimaailma makkarissa on harmaa, tummanruskea, hieman valkoista ja maton liila kuvio sekä seinän rusehtava sävy tuo lämpöä makkariin. Sängylle pitäisi ostaa jokin torkkupeitto ja yöpöydille pitäisi keksiä jotain kivaa täytettä, mutta en yhtään osaa sanoa mitä se voisi olla. Ps. Olivian lempipaikka löytyy makkarista sängyn alta!


Eteinen: Okei no nyt on ihan super huonot kuvat eteisestä. Tuo korkea vitriini on makkarin oven vieressä ja työpöytä siis olkkarin ja eteisen ''suuaukossa''. Selkäni takana on ruokapöytä vastakkaisella seinällä. Tykkään meidän eteisestä kovasti, koska se tosiaankin on eteinen. Edellisessä asunnossa eteinen oli kaiken keskipiste ja ihan sama mihin huoneeseen halusit kulkea, niin piti mennä eteisen läpi, joka oli pieni neliönmuotoinen huone keskellä asuntoa ja jonka jokaisella seinällä oli ovi johonkin huoneeseen. Nykyisessä eteisessä on mukavasti kaappitilaa, joka on erittäin positiivista.
Rakastuin tuohon Vallilan mattoon heti ensisilmäyksellä. Olin töissä ja istuskelin hiljaisena hetkenä kassalla mitään sen kummempaa tekemättä. Bongasin tuon maton ja heti työpäivän jälkeen oli pakko käydä ihastelemassa sitä. Tuolloin asuimme vielä vanhassa kodissa ja siellä tuollainen matto ei olisi mennyt mihinkään, joten jätin maton hyllyyn. Heti, kun saimme tietää uudesta kodistamme, niin tiesin haluavani tuon maton ja se olikin ensimmäinen asia, jonka tänne ostin. Kaiken lisäksi se oli vielä alennuksessa! En tiedä kuinka tuo eteisen pieni lipasto sopii tuonne, mutta rakastan sitä vain niin kovasti, että pidän sen vaikka väkisin kodista toiseen. Tuohan on siis mummilasta saatu ja varmaankin ainakin sata vuotta vanha pesukomuutti. Se  vain jotenkin viehättää omaa silmää. 
Peilin vieressä on ovi pesuhuoneeseen, joka on todella tilava. Sinne pitäisi vielä hommata jokin kiva hyllykkö sekä matto, niin sekin on valmis. 

Itselle koti on todella tärkeä ja haluan sen olevan viihtyisä, siisti (ei tosiaankaan aina toteudu) ja rentouttava paikka. Sisustuksessa suosin mustavalkoisuuuden lisäksi pieniä väriläiskiä sekä maanläheisiä värejä. Haluan, että kodissa on yhdistyisi uusi sekä vanha ja siksi onkin ihanaa, että saamme asua kauniissa 1930-luvulla rakennetussa talossa. Monet ihmettelevät, että miten viitsimme asua aivan keskellä keskustaa suht kalliissa asunnossa, mutta jos asunto tuntuu kodilta, niin en halua alkaa tinkimään mistään. Lisäksi tässä on lähellä niin ihanat lenkkeilymahdollisuudet, että Olivian ei tarvitse tosiaankaan olla pelkästään betonin ympäröimänä. Oi että, rakastan meidän kotia ♥ Saa nähdä kuinka kauan tässä asumme, mutta varmasti viihdymme tässä! Mitä ajatuksia meidän koti herättää teissä?
-Ellanoora 


10 kommenttia :

  1. Oijoijoi tämähän sai aikaan nyt innon oman olkkarin kuvaamisesta kun se on ollut mielessä pitkään ja on ehkäpä huone johon oon jo melko tyytyväinen 8) Minä pidin kuvista hirveästi ja teidän koti näyttää kyllä ihanan kotoisalta ja viihtyisältä. Kyllä tuolla passaisi asustella. Nuo Vallilan matot ovat ihania ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata ❤ Ihana kuulla! Innolla jään odottamaan sun postausta :)

      Poista
  2. Kaunis koti ♥ Ihanat nuo keittiön tasot!

    VastaaPoista
  3. Vaaau! Upean näköistä :) Rakastuin tuohon tv-tasoon ♡

    ♡Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤ Se on kyllä aivan ihana! Onneksi en kerennyt ostamaan mitään, vaan tuo löytyi :)

      Poista
  4. Ihan Super kivannäkönen koti sulla ♥ toi tietokonepöytä on ihana ! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Kiva että tykkäät :) Tuo pöytä on jyskistä ja niitä on edelleenkin siellä myynnissä!

      Poista