tiistai 11. elokuuta 2015

London part two

Pari viikkoa sitten vietimme neljä päivää Lontoossa ja tästä (klik!) voit käydä lukemassa ensimmäisen osan meidän matkasta!


Day 3.
Edellinen ilta oli mennyt melko myöhäiselle, joten kolmantena päivänä herääminen tuntui vaikealta, vaikka tiedossa olikin mielenkiintoinen päivä. Tiesimme, että olisi ollut hyvä lähteä ajoissa liikkeelle, koska luvassa saattaisi olla jonotuksen täyteinen päivä, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Lähdimme liikkelle, pysähdyimme parissa kaupassa, jonka jälkeen olimmekin kauhistelemassa Madam Tussaudin jonoa. Niin, olisi voinut tulla ajoissa paikalle.. Jono kumminkin liikkui nopeasti ja puolessa tunnissa olimmekin jo ovella. Noh, eihän se jonottaminen siihen loppunut, vaan sisällä jouduimme jonottelemaan melkein vielä tunnin verran! Jalkoja alkoi jo jonottamisessa väsyttää, mutta onneksi kaiken sen jonottamisen jälkeen pääsimme ihmettelemään kaikkia niitä vahanukkeja. Paikka oli todella mielenkiintoinen ja ehdottomasti käymisen arvoinen! Vahanukkeja löytyi laidasta laitaan, oli laulajia, näyttelijöitä, kuninkaallisia, historian suuria nimiä, urheilijoita.... Osa vahanukeista oli todella aidon näköisiä ja monta kertaa sitä mietti, että milloinkohan tuo ihminen kääntyy tai räpäyttää silmiä. Ihmisiä tuolla riitti ja jos tahtoi kuvan jonkun julkkiksen kanssa, niin sitä joutui hieman odottelemaan, mutta kyllä paikka oli todellakin käymisen ja odottelun arvoinen, myös itse Madam Tussaudin omaan historiaan oli todella kiehtovaa tutustua. Kierroksen jälkeen museosta pääsi pois hauskan radan kautta. Hyppäsit liikkuvaan taksiin, joka kuljetti sinut Lontoon historian läpi upeaa reittiä pitkin ja sai nauttia vielä hetken hienoista liikkuvista nukeista. Eipä nyt ollut kovin vakuuttava selitys, mutta loppu kyllä kruunasi koko Madam Tussaudin vahakabinetin!


Tässä vaiheessa meillä oli jo nälkä (tuntui, että meillä oli reissussa koko ajan hirveä nälkä!) ja kävimme Italialaisessa syömässä ennen kuin menimme jonottamaan seuraavaan paikkaan, joka oli Sherlock Holmesin museo. Jonon näkeminen sai minut jo väsyneeksi, mutta reilussa puolessa tunnissa olimme jo sisällä. Baker Streetillä sijaitseva talo oli täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia ja täynnä kaikenmoista pientä tavaraa, että varmasti moni pieni asia tai esine jäi huomaamatta. Jos olet vähääkään kiinnostunut Sherlock Holmesista, niin suosittelen ehdottomasti käymään tuolla Madam Tussaudin vahakabinetin yhteydessä, ovat nimittäin ihan vieretysten! Viidentoista punnan sisäänpääsy tosin hieman kirpaisi...


Päivä oli jo pitkällä ja valitettavasti seuraaville kohteille jäi paljon vähemmän aikaa mitä olimme ajatelleet ja toivoneet. (Varautukaa jonottamiseen tai olkaa ajoissa liikenteessä, oikeasti) Suuntasimme Natural History Museumille, jossa kävimme lähinnä katsomassa dinosauruksia. Seuraavaksi menimme melkeinpä juoksujalkaa Sciense Museumiin, koska halusimme ehdottomasti käydä siellä ja aikaa oli enää vajaa tunti. Vautsi mitä paikkoja kummatkin museot olikaan! Kyllä listalla olisi ollut pari muutakin mielenkiintoista museota (Enpä olisi teininä uskonut, että menen innolla museoihin...), mutta valitettavasti päivät loppuivat kesken. Mutta nuo molemmat museot ovat kyllä hurjan mielenkiintoisia paikkoja ja käymisen arvoisia. Näissä kummassakin olisi saanut aivan helposti kulutettua monen monta tuntia, ovat sentään niin suuria rakennuksia, mutta me kerkesimme tekemään vain hyvin pikaiset kierrokset ja suurinosa molemmista paikoista jäi näkemättä. Museoita on seuraavalla Lontoon reissulla ainakin ohjelmassa :')


Day 4.
Ja viimeinen päivä Lontoossa... Heräsimme ajoissa, laitoimme kamat kasaan, jätimme laukut hotellille ja lähdimme hyvissä ajoin kohti Oxford sekä Regent Streetin loputtomia kauppamahdollisuuksia. Olimme liiankin ajoissa liikenteessä, joten kävimme hörppäämässä aamukahvit ihastuttavassa kahvilassa. Siellä istuskellessa ihastelin Lontoon kahvilakulttuuria, joka on Pariisin kanssa hyvin samanlainen. Toinen toistaan ihanempia ja erilaisempia kahviloita löytyy joka nurkalta ja ihmisiä riittää niissä jokaisessa. Voi kun Suomessakin olisi samanlainen kahvilakulttuuri, kyllä mulle kelpaisi!

Kahvittelun jälkeen suuntasimme ensimmäisenä Hamleysiin, joka on kuusikerroksinen lelukauppa. Siellä saimme kulutettua yli tunnin ja Arto olisi halunnut jäädä sinne vielä pidemmäksi aikaa. Olihan siellä paljon ihmeteltävää ja voin vaan kuvitella kuinka lapsena olisin halunnut itselleni sieltä jokatoisen lelun. Lelukaupasta lähti matkaan parit tuliaiset. Metsästimme koko reissun ajan kummipojalle kaksikerroksista lelubussia, mutta yhtäkään sellaista ei löytynyt, jos ei laske niitä pieniä turistikrääsäleluja. Ajattelimme, että tuolta löytyy varmasti, mutta eeei... 

Rahat alkoivat olemaan lopussa, mutta kiertelimme kaupoissa ja kävimme pikaisesti syömässä ennen hotellille suuntaamista. Hotellilta vain laukut matkaan ja sitten kohti junaa, johon jouduimme ottamaan muutaman juoksuaskeleen, mutta onneksi siihen kerkesimme. Lentokentällä saimme kulutettua aikamme hyvin tehokkaasti shoppailuun ja pariin viime hetken tuliaisen ostamiseen. Tuliaisia tuli ostettua vain perheenjäsenille ja tuntui, että tuo tuliasten ostelu oli ihan loputon suo. Ennen reissuun lähtemistä ajattelin, että en osta mitään kellekään, koska osaan ottaa aikamoisen stressin aiheesta, mutta pakkohan sitä oli sitten ostettava parit tuliaiset... Ostosten jälkeen menimme kiireellä portille, mutta turhaan pidimme kiirettä, koska koneeseen aloitettiin ottamaan myöhässä ihmisiä ja lentokin lähti melkein puoli tuntia myöhässä.



Helsinkiin pääsimme hienosti ja yöllä kahden aikaan olimmekin kotona. Oli aivan ihana tunne avata kotiovi, astua siistiin asuntoon sisään ja päästä nukkumaan omaan sänkyyn. Tosin totesimme, että meidän oma sänky on todella huono... Meillä on Arton kanssa aina selät todella kipeinä, mutta hotellin sänky oli superhyvä eikä selkä ollut läheskään yhtä kipeä matkan aikana! Omaa tyynyä oli reissussa ikävä, joten siihen oli todella mukava painaa pää väsyneenä ♥

Takana oli mahtavat neljä päivää Lontoossa ja molemmat meistä piti tästä reissusta kovasti! Päätimme, että seuraava matkakohde voisi olla hieman edullisempi, koska Pariisi ja Lontoo on ollut melko kalliita kohteita... Mukava kumminkin tietää, että aluksi niin matkustelua vastaan oleva Arto ("Suomi ja Lahti on ihan kivoja paikkoja, ei täältä tartte lähteä minnekään...") on pikku hiljaa innostumassa reissaamisesta enemmänkin ja seuraavaa reissua voi alkaa kohta jo suunnittelemaan! Okei no ensin on taas hieman lihotettava lompakkoa ja tehtävä varmaankin muutama hankinta... Uusi koti odottaa edelleenkin vaikka mitä asioita ja mun kone alkaa vetelemään viimeisiään.. Mutta aina voi suunnitella ja unelmoida seuraavasta matkakohteesta ♥
-Ellanoora

6 kommenttia :

  1. Oiihh pakko itsekkin päästä joskus noihin kyseisiin paikkoihin, varsinki Madan Tussaudinii :) ihana postaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontooseen kannattaa ehdottomasti joskus lähteä, siellä on niin paljon nähtävää! :) Kiitos paljon ❤

      Poista
  2. Oij näyttääpä ja kuulostaa kivalle! :) Jos joskus pääsen Lontooseen niin tuonne vahakabinettiin on pakko päästä! ♥ tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti pääset joskus tuohon upeaan kaupunkiin, siellä on niin paljon nähtävää ja koettavaa ❤ Madam Tussaud on todella mielenkiintoinen paikka :)

      Poista
  3. Ihana postaus ja kyllä oli ihana lukea Lontoon reissustanne lisää ♥ Madame Tussaudit ovat ihan mahtavia, oon käynyt Lontoon ja New Yorkin vahakabineteissa ja ne on aina niin näkemisen arvoisia aina:D Hamleys on myös han mahtava, saa kyllä ajan kulumaan siellä nopsaa ja sinne menee aina se tunti jos toinenkin:'D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos ❤ Aikaisemmin luulin, että Tussaudin vahakabinetti löytyy ainoastaan Lontoosta, mutta hehee olinkin niin väärässä :D Pitää joskus mennä katselemaan jonkun toisen maan vahakabinettia! :)

      Poista