sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Weekend


Viime postauksessa valittelin huonosti sujunutta viikkoa, mutta onneksi viikonloppu meni kuten olin toivonutkin, eli hyvin! Perjantaina kävin kaverin kanssa katsomassa leffassa Cinderellan, joka oli todella upeaa katsottavaa. Puvustus, lavastus ja näyttelijöiden suoritukset oli kaikki ihan kympin luokkaa, eli suosittelen lämpimästi marssimaan leffateatteriin katsomaan tätä lapsuudesta tuttua elokuvaa! Launataina meillä oli Arton kanssa siivouspäivä ja kodin puhdistuessa myös mieliala nousi kummasti. Kävimme myös pyörimässä kaupungilla ja molemmat teimme muutamia kivoja löytöjä. Ostimme pari lautapeliä alennuksista (odotan innolla, että päästään testaamaan party piirrä ja arvaa -peliä), molemmat osti alennuksessa olevat kengät Stadiumista sekä vihdoinkin ostimme myös uudet ihanat Iittalan leipälautaset (astiaston uudistaminen sujuu hitaasti, mutta varmasti). Tänään sitten kävimme koiranäyttelyssä kiertelemässä sekä tottakai jännittämässä miten meidän Olivia pärjää ja hienostihan neiti sijoittui! Äsken tein vielä yhteishaun ja jännittyneenä odotan ensi viikkoa, kun pääsykoemateriaalit ilmestyvät. 

Viikonloppu oli siis varsin mukava kaikkine touhuineen! Toivottavasti teidänkin loppuviikko meni toivotulla tavalla :)
-Ellanoora

8 kommenttia :

  1. Minne hait opiskelemaan? Jos en väärin muista, niin eikö sinulla ole jo paikka Mikkelissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hain Helsinkiin, Tampereelle ja Jyväskylään luokanopettajaksi sekä Helsinkiin ja Tampereelle lastentarhanopettajaksi ja sitten vielä villinäkorttina Nurmijärvelle yhteisöpedagogiksi. Mikkelissä mulla on tosiaankin yhteisöpedagogin paikka, mutta en ota sitä vastaan. Jos en luokan- tai lastentarhanopettajaksi pääse, niin mielummin lähden tuonne vähän enemmän pääkaupunkiseudulle kuin Mikkeliin, vaikka onhan Mikkelikin ihan mukava paikka :)

      Poista
  2. Susta tulis varmasti hyvä ope! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, olipas kivasti sanottu! Se on ihan ykkösenä toiveissa ja unelmissa. Toivottavasti opiskelupaikka aukeaa :)

      Poista
  3. Toivotaan, vaikutat tosi helposti lähestyttävältä ihmiseltä!! :) Tsemppiä luku-urakkaan!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia taas ♥ Mahtavaa mä haluan kans käydä katsomassa tuon Cinderellan, mutta saa nyt nähdä ehdinkö :') Varmasti yhtä upea kun muutkin aikaisemmin ilmestyneet kuten Maleficent ymym.. ♥ Tsemppiä täältäkin pääsykokeiden lukuihin:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata :) Kannattaa tosiaankin mennä katsomaan, jos vaan pääset! Oli aivan ihanaa katsottavaa ❤

      Poista