sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Throwback: Paris a year ago

Ensinnäkin ihanaa naistenpäivää kaikille teille upeille naisille, jotka on siellä ruudun toisella puolella ♥

Itselle naistenpäivä on jo monena vuotena takoittanut jotain muutakin kuin pelkkää naistenpäivää, nimittäin 8.3.2009 minä ja Arto aloimme seurustella. Naistenpäivä on siis meidän vuosipäivä ja tänään meille tulee täyteen kuusi vuotta yhdessäoloa. Aika rientää uskomattoman nopeasti, sillä tuntuu, että vastahan me olimme aloittamassa lukiota yhdessä, nauttimassa upeasta wanhojenpäivästä, tuskailemassa abivideon kanssa ja vielä istumassa kirjoituksissa. Arton yhdeksän kuukauden intti Santahaminassa meni myös hujauksessa ja nyt minulla on ammatti, olemme asuneet yhdessä yli kaksi vuotta, Olivia on ilahduttaneet meidän elämää jo puolen vuoden ajan ja nyt jännitämme mitä ensi syksy tuokaan tullessaan. Kuusi vuotta on pitkä aika ja sinä aikana meille on tapahtunut vaikka mitä, enkä voisi olla onnellisempi, että olen saanut jakaa kaiken Arton kanssa ♥

Tasan vuosi sitten juhlistimme viidettä vuosipäiväämme lähtemällä Arton ehdotuksesta viikonlopuksi Pariisiin. Pariisi on aina ollut yksi unelmakaupungeistani ja oli aivan mahtavaa päästä tuonne vaikkakin vain pieneksi hetkeksi, mutta jokainen hetki oli aivan ihana. Tuolla reissulla matkustelukärpänen taisi myös puraista hieman Artoa ja olemme hieman puhuneet, että ensi kesänä voisimme lähteä käymään Lontoossa, joka on myöskin yksi unelmakaupungeistani.


Tässä oli muutamia jo nähtyjä kuvia Pariisi -postauksestani, jonka tein vuosi sitten (klik!) , mutta myös muutamia uusia kuvia. Pariisissa oli tasan vuosi sitten ihana ilma ja katsoin äsken huvikseni tämänpäivän sääennustuksen ja sen katsominen hieman kirpaisi. +17 ja aurinkoa täydeltä taivaalta kuulostaa paljon paremmalta kuin harmaa, sumuinen ja hieman sateinen Lahti, mutta näiden kuvien katsleminen hieman lämmittää mieltä. 

Tänä vuonna emme juhli vuosipäiväämme yhtä mahtipontisesti kuin vuosi sitten, mutta perjantaina kävimme katsomassa Lahden kaupunginteatterissa Chicagon, joka oli aivan mahtava esitys (suosittelen kaikille!) ja tänään menemme jonnekin syömään. Arto on valitettavasti hieman kipeä, joten mitään muuta ei ole suunnitelmissa, mutta Chicago ja ravintolassa syöminen käy vallanmainiosti ♥ 

Rentouttavaa sunnuntain ja naistenpäivän jatkoa kaikille!
-Ellanoora

18 kommenttia :

  1. Ihania kuvia, kylläpä iski taas kaipuu Pariisiin itsellekin! :3 Ja me ollaa myös haaveiltu Lontoon reissusta. Tänä vuonna ei vielä lähdetä, sillä on muita reissuja tiedossa, mutta ehkä sitten ensi vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Pariisi on niin upea paikka, että sinne on päästävä kerta toisensa jälkeen uudestaan! Oi ku kiva, kun on reissuja tiedossa! On aina jotain odotettavaa :)

      Poista
  2. Toi lukkosilta! Jäin vaan tuijottaa tota kuvaa, vitsit miten kaunis! ♥ Ja koko tää postaus oli taas kerran ihana :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti kun tuo silta oli melko pitkä ja se oli molemmin puolin täynnä lukkoja! Tai no, todella monissa Pariisin silloissa oli enemmän tai vähemmän lukkoja koristamassa. Oli kyllä upean näköistä :) Kiitos paljon Henna ❤

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Suosittelen! Pariisi on niin upea paikka ja näkemistä riittää ❤

      Poista
  4. Ihanat maisemat <3 Sain kamalan matkakuumeen! Onneksi ollaan pääsiäisenä lähdössä Frankfurtiin :)

    VastaaPoista
  5. Oooh paris! <3 Tuonne on pakko päästä joku kerta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kaunis ja upea kaupunki, josta löytyy tekemistä vaikka kuinka moneksi päiväksi! Pakko itsekin lähteä sinne uudemman kerran <3

      Poista
  6. Voi Pariisi, miten romanttista viettää siellä vuosipäivää <3 Meillekin tulee poikaystävän kanssa kuusi vuotta täyteen huhtikuussa. Siinä ajassa kyllä ehtii tapahtua. :) Onnea teille <3 Ja ihanaa naistenpäivää upea nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä upeaa ja tosiaankin ihan Arton ehdotuksesta lähdimme. Olin aika yllättynyt, kun hän sitä ehdotti :D Oi että, ihanaa vuosipäivää teillekin ja toivottavasti sulla oli eilen mukava naistenpäivä ❤

      Poista
  7. Noi voihan Pariisi kun mä niin haluaisin joskus tuonne. Ihania lomafiilistä kasvattavia kuvia Ellanoora, upeeta! Ja ihanaa naistenpäivää näin vähän myöhemmässä:3 ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä itelläki lomakuume nousee, kun näitä kuvia selailee! Sä sentään olet onnekas, kun just olit reissussa ja toinen matka on ihan nurkan takana ;)

      Poista
  8. Voi kuinka romanttinen paikka viettää vuosipäivää<3 Näistä kuvista tulee matkakuume:D

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä se kyllä oli ❤ Juu, itselläkin kova matkakuume varsinkin näitä kuvia katsellessa!

      Poista
  9. Apua miten suloista ja romanttista! <3 Mullekin tuli nyt kauhea matkakuume ja nimenomaan joku kaupunkimatka natsaisi tähän väliin. Yleensä matkalle tulee lähdettyä vaan loikoilemaan hiekkarannoille, mutta nyt tekisi mieli jotain muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas olen nimenomaan enemmän kaupunkilomailija ja joku reissu olisi enemmän kuin tervetullut! Kiitos sulle kovasti Julia ❤

      Poista