sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vuosi 2014

Vuosi 2014 meni hurjalla vauhdilla ja kaikkea mahdollista mukavaa vähän pienempää kuin suurempaakin on tapahtunut, ainakin omalla mittakaavalla katsottuna. Muiden vuosikatsauksia on ollut kiva lueskella, joten halusin itsekin sellaisen koota luettavaksi ja kerätä muutamia kuvia sekä suosituimpia postauksia kasaan! Eli mitä kaikkea tämä vuosi onkaan sisältänyt?

TAMMIKUU lähti käyntiin puhelimen ostamisella. Olin pitkään kitkutellut vanhalla puhelimella, mutta olin päättänyt, että uusi vuosi ansaitsee hyvän ja nykyaikaisen puhelimen. Tervetuloa kunnon netti ja erityisesti instagram ♥ Edelleenkin olen täysin koukuttunut instaan ja melko usein sitä tuleekin päiviteltyä tai vähintäänkin selailtua. Sieltä minut siis löytää nimellä ellanooran.
Tammikuussa kävin myös hommaamassa itselleni ihastuttavat geelikynnet, mutta harmikseni vain muutaman kerran kävin niitä huollattamassa, kun kynnet eivät millään meinannut kestää minulla. Oli ne kyllä ihanat... Geelikynsiin liittyvä postaus (klik!) on tänä vuonna kerännyt paljon katsojia.


HELMIKUU Helmikuussa ei tapahtunut mitään erikoista koulun ja viikonlopputöiden lisäksi. Selailin kalenteria ja se oli täynnä erilaisia koulujuttuja. Huh, miten olenkaan jaksanut painaa pitkää päivää koulussa, vapaa-ajalla tehnyt ja suunnitellut erilaisia kouluun liittyviä tehtäviä sekä viikonloput painanut töitä. Eipä tähän kuukauteen olisi edes mahtunut mitään erikoisuuksia! Tämä asupostaus (klik!) keräsi kumminkin mukavan määrän katseluja!


MAALISKUU Maaliskuussa minulle ja Artolle tuli yhteistä taivalta täyteen viisi vuotta ja juhlimme tätä Pariisissa viettäen siellä todella ihanan (mutta kiireisen) viikonlopun. Pariisi on aina ollut yksi unelmakaupungeistani ja nyt oli todella mahtavaa päästä siellä käymään. Sinne on kyllä päästävä toistekin ja ehdottomasti pidemmäksi aikaa. Pariisin matkaan liittyvä postaus oli todella suosittu ja matkan tunnelmista pääsee nauttimaan klikkaamalla tästä.
Toinen merkittävä asia maaliskuussa oli viimeisen työssäoppisen alkaminen aivan maaliskuun lopussa. Aloitin eräässä Lahtelaisella ala-asteella intoa ja mielenkiintoa uhkuen viimeisen puristuksen ennen valmistumistani nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Olen todella onnellinen, että päädyin tähän kouluun työssäoppimaan, koska ohjaajani oli todella mahtava ja hänestä oli suuri apu. Työssäoppiminen kesti kaksi kuukautta ja se oli todella opettavainen kokemus ja sisälsi vaikka mitä erilaista toimintaa.


HUHTIKUU  meni työssäoppimispaikalla. Suunnittelin hulluna näyttöjäni, koska halusin onnistua näytöissä hyvin. Työssäoppimispaikastani tuli minulle tärkeä paikka ja nautin sinne menosta joka päivä kovasti. Tuntui, että olen siellä hyödyksi ja ajatus top:n loppumisesta tuntui kurjalta. Samalla tuntui hyvin kutkuttavalta ajatus siitä, että aivan pian minulla olisi ensimmäinen ammatti taskussa! Top:n lisäksi kävin edelleenkin viikonlopputöissä, joka välillä tuntui hieman rankalta, mutta innostus, kevät ja tuleva kesä sai minut jaksamaan.
Huhtikuussa kävin myös otattamassa volyymiripset, joista olin haaveillut jo jonkin aikaa. Tämä postaus liittyen ensimmäisiin volyymiripsiini on yksi blogihistoriani suosituimmista postauksista ja siihen tulee edelleenkin tasaiseen tahtiin katsojia.







TOUKOKUU Muistan, että toukokuu oli hyvin kiireistä aikaa. Valmistelin näyttöjäni, viimeistelin lopputyötäni, toteutin näyttöjä, tein suht pitkää päivää työssäoppimispaikalle, tein ensimmäiset opettajansijaisuudet sekä kaikenlisäksi kävin viikonloput töissä. Olin tuolloin todella kiireinen ja stressaantunut ja suureksi harmitukseksi en kerennyt lukemaan pääsykokeisiin ollenkaan, joten vakava -koe jäi vain haaveeksi. Lohdutusta toi kumminkin se, että sain erinomaiset arviot työssäoppimispaikaltani ja enää oli jäljellä kaksi viikkoa koulua kunnes valmistun. Jännitin suuresti portfolioni esittelemistä, joka meni kumminkin hyvin ja nautin kovasti viimeiseisistä päivistä ihanien luokkakavereiden seurassa. Kävimme mm. Vierumäellä liikkumassa sekä olimme viimeisellä yhteisellä leirillä siikaniemessä ja saimme nauttia uskomattoman ihanasta säästä ♥ Viimeinkin kahden vuoden koulu oli päättynyt ja valmistuin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Rakastin valmistujaismekkoani, pidin pienet kahvitukset sukulaisille ja minut teki todella iloiseksi, kun kevätjuhlassa sain leffalipun ahkeruudesta, tunnollisuudesta sekä ystävällisyydestä. Valmistujaispäivän postaus (klik!) oli kesän alussa todella luettu postaus.



KESÄKUU Olin todella onnellinen toukokuun kiireiden jälkeen. Kesäkuun alussa töitä oli harmittavan vähän, mutta sainpahan ainakin rentoutua. Kesäkuussa suuntasin yhteisöpedagogin pääsykokeisiin Mikkeliin. Mua jännitti tuo reissu todella paljon, mutta päivä oli mukava ja pääsykokeista jäi hyvä fiilis. Mikkelissä asuu serkkuni Eevi, joten jäin sinne nauttimaan kesäisestä säästä ja hyvästä seurasta, kunnes seuraavana päivänä palasin taas Lahteen.
Kuun puolessa välissä minulla alkoi kuukauden mittainen palkallinen kesäloma, josta olin niin ilonen stressaavan kevään jälkeen. Kesälomalle ei aluksi ollut mitään kovinkaan suuria suunnitelmia, mutta koirahaaveet kävivätkin yhtäkkiä toteen, kun Olivia löysi uuden rakastavan kodin meiltä ♥ Loma saikin aivan uuden merkityksen, kun meille muutti sydämet sulattava karvakasa! Oliviaan liittyvä lyhyt postaus (klik!) oli todella suosittu ja Olivian synttäripostaus löytyy muutama postaus tästä postauksesta takaperin.
Kesäkuussa lähdimme myös pienen kaveriporukan kanssa mökille, jonne pääsystä olin haaveillut jo pidemmän aikaa, kun viime kesänä mökille ei päässyt ollenkaan. Oli aivan ihanaa olla mökillä, syödä hyvin, saunoa, uida ja nauttia kesästä!


HEINÄKUU Loma jatkui vielä parin viikon ajan ja Olivia oli alkanut kotiutumaan meille hyvin. Heti heinäkuun alussa sain tiedon, että Mikkelissä olisi koulupaikka yhteisöpedagogiksi odottamassa, josta olin tottakai todella iloinen, vaikka tiesin lykkääväni sitä vuodella ja katsovani sitten vuoden päästä tilannetta uudelleen.
Tuli myös käytyä todella monen vuoden tauon jälkeen mummin ja papan saaressa, jonne Artokin pääsi nyt ensimmäistä kertaa käymään. Päivä oli mukava!
Perinteisesti heinäkuuhun on jo monen vuoden ajan kuulunut Summer up, johon liittyvä postaus oli yksi vuoden luetuimmista (klik!). Summer up oli jälleen mahtava; säät suosi, esiintyjät oli upeita ja molemmat illat kruunasi huippuesiintyjät. Ahh, kesää tuli niin ikävä!
Heinäkuun lopulla oli taas palattava töihin, mutta onneksi Arto jäi vielä pariksi viikoksi Olivian seuraksi kotiin. Töitä oli mukavasti ja vapaapäivistäkin sai nauttia. Tuolloin vielä luulin viettäväni välivuoden kaupan kassalla.


ELOKUU Kesä alkoi olemaan pikku hiljaa ohi ja sen kunniaksi lähdimme perheen tyttöjen kanssa Helsinkiin shoppailemaan. Päivä oli ihanan kesäinen ja shoppailimme kaikkea ihanaa niin, että takaisin Lahteen tultaessa olimme aivan poikki.
Elokuussa saimme myös juhlia sukulaisten synttäreitä Pertunmaalla 60- ja 80 -luvun teemoilla. Päivä oli oikein hauska ja postaus noihin juhliin liittyen löytyy tästä .
Muuten kuukausi menikin töitä tehdessä ja surkutellessa tulevan syksyn pimeyttä. Kuun puolessa välissä sain kumminkin yllätyssoiton viimeisen työssäoppimispaikkani ohjaajalta, joka kysyi tahtoisinko koulunkäynninavustajan työhaastatteluun erääseen toiseen kouluun. 


SYYSKUU Sain kun sainkin uuden työn ja olin tästä todella onnelinen! Oman alan töitä ja vieläpä sellaisia, josta olisi varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Työpaikkaan liittyvä postaus oli todella suosittu ja sitä pääsee kurkkaamaan tästä. Aloitin uuden työn ja huomasin kuinka meillä menee Arton kanssa työajat aikalailla ristiin, mutta olin kumminkin hyvin onnellinen työstä ja nyt saimme sentään nauttia yhteisistä viikonloppuvapaista!
Syyskuussa toteutimme vielä kaveriporukan kanssa Tallinnan reissun, jota olimme suunnitelleet pitkään. Tytöt keskittyivät shoppailemaan ja pojat istuivat tyytyväisinä kauppojen ulkopuolella ja olivat onnellisia, kun suuntasimme päivän päätteeksi Super Alkoon.


LOKAKUU Lokakuu oli mukava, mutta hieman väsyttävä kuukausi, kun totuttelin uuteen työpaikkaan. Tuolloin päätin istahtaa parin vuoden tauon jälkeen kampaamon penkkiin ja hiuksista lähti kymmenisen senttiä pituutta ja hiukset saivat pientä eloa raidoilla. Tuon reissun jälkeen tein päätöksen, että kampaamossa on käytävä useammin.
Lokakuussa sain myös viettää viikon lomaa ja syysloma meni rentoutuen ja kaikkea pientä kivaa puuhaten. Tuolloin tuli esimerkiksi käytyä monen vuoden tauon jälkeen I love me -messuilla!


MARRASKUU oli tavallinen kuukausi ilman mitään suurempia tapahtumia. Työt ja pimeys väsytti minua aikalailla. Ymmärsin kuinka raskasta koulunkäynninavustajan työ onkaan, vaikka nautin tuosta työstä suuresti. Aloin odottamaan joululomaa innolla, vaikka tiesinkni viettäväni sen vanhalla työpaikalla. Kuun puolessa välissä toteutin tämän postauksen, joka minun yllätyksekseni keräsi melko suuren lukijamäärän. Kuun viimeinen päivä täytin 21! 


JOULUKUU oli mukava kuukausi, vaikka jouduinkin luopumaan volyymiräpsyistäni allergian vuoksi. Aamutoimet hidastuivat, kun meikkaaminen vei niin paljon enemmän aikaa, mutta toivon, että vielä tulevaisuudessa saisin itselleni uudelleen ripset.
Joulukuussa vietettiin pikkujouluja, tehtiin töitä entisellä työpaikalla, nautittiin ihmisten seurasta, vietettiin ihana joulu (klik!) sekä uusi vuosi, joka ei tosin omalta osalta mennyt aivan putkeen väsymykset ja selkäsäryn vuoksi.
Joulukuussa Olivia täytti vuoden ja siinä samalla neidin meillä olosta on kulunut puoli vuotta. Samaan aikaan tuntuu, että aika olisi mennyt hurjan nopeasti, mutta toisaalta tuntuu, että Olivia olisi ollut meillä jo pidempääkin!

  

Kun aloin miettimään viime vuotta, niin suurimpina ja merkittävimpinä asioina tuli mieleen Olivian meille saapuminen, Pariisin reissu sekä uuden työn saaminen ja juuri nimenomaan nämä asiat tässä järjestyksessä. Pakko sanoa, että vuosi 2014 oli hyvä vuosi ja mielenkiinnolla odotan, että mitä uusi vuosi 2015 tuo tullessaan. Eniten mietin, että olisiko tänäkin vuonna jokin ulkomaanmatka mahdollinen? Mitä tapahtuu ensi syksynä? Onko luvasssa koulua, töitä vai kenties molempia? 
-Ellanoora

Ps. jos sinulta löytyy kooste vuodesta 2014, niin linkitä se!




8 kommenttia :

  1. Tosi kiva, kun olit lisännyt nuo linkit sun suosituimpiin postauksiin :) Tää oli tosi kivasti toteutettu, tykkäsin!
    Täältä löytyy mun oma kooste vuodesta 2014:
    http://love-ornothing.blogspot.fi/2015/01/vuosi-2014.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! Pitää tulla heti kurkkaamaan :)

      Poista
  2. Voiiii härre jäin tuijottamaan noita tammikuun kynsiä, teidän ihanaa koiraa ja tätä blogia yleensäkin! Ihana <3

    VastaaPoista
  3. On sulla ollut kyllä tapahtumarikas vuosi, tuntuu aina että muut ehtivät tehdä tuplasti enemmän kaikkea ja itse ei paljoa mitään muuta kuin töitä:') Anyway, oot toteuttanut tän todella mielenkiintoisesti, tykkäsin! Mä vaan jäin hetkeksi ihailemaan tuota Pariisi kollaasia, niin ihanaa maisemaa ♥ Ja hei nuo tammikuiset kynnet apua mitkä ihanat! ♥_♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on kyllä tapahtunut! Voi olla, että tänä vuonna ei yhtä paljon tapahdu jänniä asioita :D Kiitos paljon Kata <3 Pariisia tuli ikävä tätä tehdessä... :/

      Poista
  4. Tosi kivoja kuvia ja ihania varsinkin Pariisi-kuvat! Tulee heti matkakuume niitä katsellessa.

    http://rakkauttakameraan.blogspot.fi/2014/12/paljon-onnea.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pariisi oli upea paikka ja itsellekin tuli matkakuume tätä postausta tehdessä!

      Poista